Oli tosiaan aivan uskomattoman hieno paikka. Monessa kohden oli valitettavasti sen verran hämärää, etten saanut kunnon kuvia, ja osa saleista oli suljettu. Mutta ostin kyllä upean kirjan muistoksi.
Hekuman värikkääseen maailmaan. Näillä sivuilla olen vuodesta 2009 asti kertonut taidemaalarin työstäni. Yläpalkkiin olen koonnut joitakin teoksia verkkonäyttelyiksi.
Blogi käsittelee myös muita kuin taide-aiheita, elämääni liittyviä aiheita ja kuolemaan liittyviä aiheita.
Vuonna 2017 kirjailijan työ on ollut täällä in ja pop: tarjolla on katkelmia tuolloin ilmestyneestä romaanistani Lucian silmät ja kirjoituksiani ja haastatteluja siihen liittyen.
Työskentelyssäni oli pitkä tauko, mutta nyt, vuonna 2021, olen taas valmis olemaan se, mitä olen aina halunnut: taiteilija.
Ihania värejä ja kuvioita taas...ikävä Espanjaan tulee heti!
VastaaPoistaAh, Alhambra, mikä ihmeellinen paikka! Ja kiitoa taas upeista matkakuvista!
VastaaPoistaOli tosiaan aivan uskomattoman hieno paikka. Monessa kohden oli valitettavasti sen verran hämärää, etten saanut kunnon kuvia, ja osa saleista oli suljettu. Mutta ostin kyllä upean kirjan muistoksi.
VastaaPoista