Marbella 2.

Marraskuu Espanjassa (Marbella 1.)

Työhuoneeni sijaitsee tämän kuukauden  Marbellan taiteilijaresidenssissä, kaduilla, kujilla, puistoissa ja rannalla. Täällä on tuoksuvaa, värikästä, eloisaa. Mehikasvit ja kliiviat kukkivat, niin myös useat puut, joiden nimiä en vielä tiedä. Tuuli heiluttelee palmunlehviä ja sitrushedelmät kypsyvät.

Toinen

Ajattelin, että teenpäs samoin tein toisen kolmepuolimetrisen maalauksen. Aloitin urheasti, mutta kohta huomasin olevani hukassa. Edellisen maalauksen sujuvuus oli karannut käsistä. Kankaan koko tuntui mahdottomalta, harkitsin jo maalauksen puolittamista ja kankaan kääntämistä, uutta aloitusta nurjalle puolelle. Mutta en kai kuitenkaan luovuttaisi? No en. En kai alkaisi sotkea? En. Paras antaa kuivua seuraavaan päivään.

Harmittaa, ettei kankaaseen nyt jäänyt samalla lailla puhtaita paikkoja kuin edellisessä maalauksessa. On selvää, että tätä joutuu työstämään enemmän ja lopputulos on sitten arvatenkin tummempi. Tykkään vasemman reunan punaisesta. Jospa sitä lisää. Vähän muitakin punaisia.

Huomaan olevani pulassa punaisessa. Maalaus näyttää aivan pöljältä. Keskiosan vihreä jää yksin punaoranssin jyllätessä. Punaisia täytyy hillitä, vihreälle löytää kavereita. Maalaan oikeaan laitaan punaisen päälle läpikuultavaa kellanvihreää. Sitten sekoitan turkoosia, tummemman ja vaaleamman sävyn. 

Entäs nyt? Nyt häiritsee värien tasaväkisyys: punaista, keltaista ja turkoosia on suunnilleen sama määrä. Kokonaisuus on aika räikeä. Haluan viedä työtä kylmempään ja murretummaan suuntaan. Edelleen lisään vihreää ja turkoosia. Taitan keltaisen räikeyttä ja vähennän punaisen valtaa vaalealla kullalla.

Tuulispää 2

Työhön alkaa tulla rytmiä ja ryhtiä. Pieni juttu vielä, jotain tummaa. Ravistelen pullossa violetin litkun ja roiskaisen sitä oikealta vasemmalle rennolla kädellä. Aika hyvältä näyttää.

3,5 x 1,8m

Ostin maanantaina seitsemän metriä kangasta. Siitä oli tarkoitus tulla neljä maalausta. Pyysin kankaan kahtena kolmen ja puolen metrin palana. Työhuoneella levitin toisen palan lattialle ja päätin, että en leikkaa sitä keskeltä kahtia vielä. 

Sekoitin värejä ketsuppi- ja Fairy-pulloihin: punamustaa, keltaisia ja oransseja. Roiskin ja tiputtelin värejä pulloista, jonkin verran käytin myös muovilastoja värin levittämiseen. Värit saivat sekoittua vähäsen, mutta halusin jättää myös paljasta kangasta näkyviin. Paikoin liikuttelin ja taittelin kangasta ohjatakseni värin kulkua. Ensimmäisen työpäivän jälkeen maalaus näytti tältä:

Kun sitten katsoin kuivunutta maalausta, tiesin heti, että tätähän ei kahtia leikata, tämän kuuluu olla tällainen, suuri ja pitkulainen. Ilman isompaa miettimistä tiesin myös, millä väreillä jatkaa työtä: tekisin värisarjan sitruunankeltaisesta kellanvihreän kautta kylmään vihreään. Maalasin tarkasti pienehköillä pensseleillä. Ongelmitta sain maalauksen valmiiksi muutamassa päivässä.

Maalauksen voi ripustaa vertikaalisesti tai horisontaalisesti. Itse tykkään enemmän ensimmäisestä versiosta, mutta sitä ei voi työhuoneella toteuttaa, kun tilan korkeus on vain 2,25m. Korkeassa galleriatilassa voisi näyttää hyvältä jos näitä olisi muutama lähekkäin. Lähiaikoina saattaa siis kulua kovasti kangasta.

Syvyyksiin

Nyt alan katsoa tätä. Ei ole valmis ei. Sormipainallus toistuu samanlaisena kautta koko kankaan. Rytmi on tasapaksu ja pinta hajoaa liiaksi. Muutenkin, tuota jälkeä on niin monessa työssä jo.

Mikä sitten näyttää hyvältä? Yläosa. Vertikaalisesti kulkevat keltajuovat. Selvä. Lähestyn keltaisella.

14.H

Vedän hanskat käteen ja sekoitan sopivan juoksevia sitruunan- ja limenkeltaisia. Maalaan edelleen sormin, mutta annan värin myös hieman valua omia aikojaan. Hieron väriä, ettei kaikkialla ole neljän sormen leimasinjälkeä. Alaosan tummat kohdat saavat peittyä, tulkoon keltainen hallitsevaksi väriksi.

Silmäni on tyytyväisempi. Rikkonainen pinta alkaa muuttua tilaksi. Violetin ja turkoosin yhdistelmä ylhäällä näyttää kiinnostavammalta. Se saisi olla kuin veden pyörre, joka vetää puoleensa.

Kohti

26.

Aloittelu tauon jälkeen on hankalaa. Ymmärtävätkö silmät, tottelevatko kädet? Istun maalauksen edessä, opettelen taas katsomaan. Alku on heinäkuulta, siinä seinällä se on odottanut. Täytyi taas käydä depression kautta päästäkseen tähän takaisin. Olen helpottunut, voima kihisee sisälläni, himo heräilee. Aamu alkaa innostuksella ja terveiden päivien ilo saa mutisemaan kiitoksen syysöihin.

Tunnustelen sormenpäitäni, josko kohta olisi aika. Ei haittaa, vaikka tämä on hidasta. Jos en löydä ratkaisua tänään, ehkä sitten huomenna tai ylihuomenna. Tykkään tuosta raakileesta, voisikohan sen viedä loppuun ihan pienillä vivahteilla? Keltaisen, punaisen ja sinisen suhde vaikuttaa hyvältä. Mutta näkyykö paljasta kangasta vähän liikaa? Alaoikealla oleva vihreä tuntuu jotenkin väärältä. Kuuluisiko sen päälle maalata sinistä? Pitäisikö siniseen sekoittaa hippu valkoista?

Työolosuhteeni ovat parantuneet, sillä olen saanut käyttööni uuden varaston. Sinne mahtuvat kaikki vanhat valmiit työt sekä pino keskeneräisiä, jotka juuri nyt eivät ole työvuorossa. Alkoi olla jo huoli siitä, miten kohta mahdun työskentelemään, kun isot duunit valtasivat alaa ateljeessa. (Nyt on lievä huoli siitä, millä kaikki neliöt pitemmän päälle rahoitan, mutta en huolestu liikaa. Jospa vihdoin olisi minun vuoroni saada apurahaa. Jospa pian taas joku tahtoisi maalaukseni seinälleen.) Muutama päivä on mennyt raivatessa. Työhuone muuttuu uudeksi, kunhan vielä lajittelen työkalut, rätit, roippeet, pensselit, purnukat, putelit. Siinä sivussa on hyvä vähän silmäillä raakiletta.