torstai 13. lokakuuta 2011

Syvyyksiin

Nyt alan katsoa tätä. Ei ole valmis ei. Sormipainallus toistuu samanlaisena kautta koko kankaan. Rytmi on tasapaksu ja pinta hajoaa liiaksi. Muutenkin, tuota jälkeä on niin monessa työssä jo.

Mikä sitten näyttää hyvältä? Yläosa. Vertikaalisesti kulkevat keltajuovat. Selvä. Lähestyn keltaisella.

14.H

Vedän hanskat käteen ja sekoitan sopivan juoksevia sitruunan- ja limenkeltaisia. Maalaan edelleen sormin, mutta annan värin myös hieman valua omia aikojaan. Hieron väriä, ettei kaikkialla ole neljän sormen leimasinjälkeä. Alaosan tummat kohdat saavat peittyä, tulkoon keltainen hallitsevaksi väriksi.

Silmäni on tyytyväisempi. Rikkonainen pinta alkaa muuttua tilaksi. Violetin ja turkoosin yhdistelmä ylhäällä näyttää kiinnostavammalta. Se saisi olla kuin veden pyörre, joka vetää puoleensa.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Kohti

26.

Aloittelu tauon jälkeen on hankalaa. Ymmärtävätkö silmät, tottelevatko kädet? Istun maalauksen edessä, opettelen taas katsomaan. Alku on heinäkuulta, siinä seinällä se on odottanut. Täytyi taas käydä depression kautta päästäkseen tähän takaisin. Olen helpottunut, voima kihisee sisälläni, himo heräilee. Aamu alkaa innostuksella ja terveiden päivien ilo saa mutisemaan kiitoksen syysöihin.

Tunnustelen sormenpäitäni, josko kohta olisi aika. Ei haittaa, vaikka tämä on hidasta. Jos en löydä ratkaisua tänään, ehkä sitten huomenna tai ylihuomenna. Tykkään tuosta raakileesta, voisikohan sen viedä loppuun ihan pienillä vivahteilla? Keltaisen, punaisen ja sinisen suhde vaikuttaa hyvältä. Mutta näkyykö paljasta kangasta vähän liikaa? Alaoikealla oleva vihreä tuntuu jotenkin väärältä. Kuuluisiko sen päälle maalata sinistä? Pitäisikö siniseen sekoittaa hippu valkoista?

Työolosuhteeni ovat parantuneet, sillä olen saanut käyttööni uuden varaston. Sinne mahtuvat kaikki vanhat valmiit työt sekä pino keskeneräisiä, jotka juuri nyt eivät ole työvuorossa. Alkoi olla jo huoli siitä, miten kohta mahdun työskentelemään, kun isot duunit valtasivat alaa ateljeessa. (Nyt on lievä huoli siitä, millä kaikki neliöt pitemmän päälle rahoitan, mutta en huolestu liikaa. Jospa vihdoin olisi minun vuoroni saada apurahaa. Jospa pian taas joku tahtoisi maalaukseni seinälleen.) Muutama päivä on mennyt raivatessa. Työhuone muuttuu uudeksi, kunhan vielä lajittelen työkalut, rätit, roippeet, pensselit, purnukat, putelit. Siinä sivussa on hyvä vähän silmäillä raakiletta.

torstai 1. syyskuuta 2011

Syyssarja Aurinkogalleriassa

Kiba Lumbergin Aurinkogalleriassa on meneillään viiden taiteilijan yhteisnäyttely. Minulta on esillä oheinen Syyssarja. Maalaukset ovat valmistuneet 2009-2011 ja ne ovat kokoa 35x30cm. Näyttelyn muut taiteilijat ovat Kiba Lumberg, Päivi Lappalainen, Kirsi Lybeck ja Kaarina Majander. Gallerian osoite on Fleminginkatu 9 A (00530 Helsinki). Näyttely on avoinna 30.9. asti ma-pe 11-18, la 12-16 ja su 12-18. Tervetuloa!

torstai 7. heinäkuuta 2011

Helmen kritiikki Turun Sanomissa

Herkuttelua maalauspinnalla

Turun Sanomat 7.7 2011 02:33:17

• Maaria Oikarinen: Helmi. Auran Galleriassa (Yliopistonkatu 7, Turku), 20.7. asti.

Yksi asia on varma: taidemaalari Maaria Oikarinen (s. 1972) antaa väreille pääroolin maalauksissaan. Auran Galleria täyttyy Oikarisen herkullisista, lyyrisistä, kiivaista ja vahvoista väriyhdistelmistä. Näyttely rakentuu kahdesta tyystin eri kokonaisuudesta. Yläkerrassa nähdään Oikarisen abstrakteja töitä, joissa valkoinen on päävärinä. Se saa kaverikseen heleitä sävyjä, kuten keltaista, liilaa ja vaaleanpunaista. Lopputulos on raikas. Alakerta on taas synkemmän taiteen tyyssija. Täällä Oikarinen on ennen kaikkea käyttänyt tummaa punaista. Löytyy sieltä teossarjakin, joka on nimeltään Nimeni on punainen. Kemissä syntynyt Oikarinen käyttää töissään paksulti väriä yhdistettynä vastakohtaisesti glitteriin ja paljetteihin. Näin jäljestä tulee elävää ja riehakasta.

Vaaleanpunainen on jo tuttu näky maalauksien väripaleteissa. Sen sanansaattajana on Suomessa toiminut taidemaalariKatja Tukiainen (s.1969). Vaaleanpunainen on tunteita herättävä ja latautunut väri. Siihen liitetään paljon merkityksiä, joista yleisin lienee tyttömäisyys, ja on hyvin ilmeistä, mitkä adjektiivit kulkevat tyttömäisyyden kanssa käsi kädessä. Mutta samalla tavoin kuin Tukiaisen vaaleanpunainen, ei Oikarisenkaan pinkki ole pehmeä ja lempeä väri, vaan juuri se eniten voimaa sisältävin. Vaativin.

Helmi-näyttelyn teoksia tulee katsoa kahdelta eri etäisyydeltä. Kaukaa katsottuna näkee hengittävän kokonaisuuden ja läheltä voi tarkastella töiden sisällyksekästä ja ilmeikästä pintaa. Oikarisen pensselinkäyttö on lennokasta ja maalausten pinta täynnä lukuisia yksityiskohtia. Paksut värikerrokset tekevät maalauksista jopa kolmiulotteisia.

Kolmiulotteisuus on nähtävillä eritoten teossarjassa Melankolia. Sarjaan kuuluvat työt ovat täynnä dramatiikkaa. Tummat värit yhdistettynä hyökkäävään maalauspintaan tekevät teoksista jopa päällekäyviä. Aggressiivisuus onkin punaisena lankana alakerran näyttelyosuudessa, jossa nähdään Melankolian lisäksi Hukkuminen-teossarja. Töiden tunnelataus on rankka ja räjähtävä, toisaalta ehkä juuri tämän latauksen vuoksi ei ilmaisu yllä niin korkealle. Minä vaikutuin huomattavasti enemmän teoskokonaisuuksista Valkoinen ja Tyttären unet. Nautin näiden maalaussarjojen intensiivisyydestä ja hengittävyydestä yhdistettynä herkulliseen värimaailmaan.

NINA SUNI