Näyttely kevätauringossa

Kaksi Nimetöntä (35x30cm)

Gloria (200x170cm)  ja Sinikevät (130x170cm)

 

Käynyt kukkimaan (210x174cm) ja Toivo! (165x265cm)

Käynyt kukkimaan

"Maaria Oikarisen näyttely Toivo! pukee väreiksi tuon pakahduttavan tunteen, joka valtaa mielen ja antaa voimia jatkaa eteenpäin.  -- Omat suosikkini taisivat löytyä sarjasta "Kevät". Sarjan sinistä teosta katsellessani siirryin sieluni silmin toukokuiseen Puolalan puistoon, jossa heleät vaaleanvihreät lehmuksen oksat kurkottelivat kohti taivaan sineä. Lokit kirkuivat korkeuksissa varpaitteni haroessa rehevää tuoretta nurmea. --"

Näin kirjoitti Turun Tilda blogissaan viikko sitten. Voit lukea koko jutun  tästä. Postauksessa on pari oikein herkullista yksityiskohtakuvaa, oli kiva katsoa: ahaa, tuoltakin maalaukseni näyttää!

Tässä julkaisemani kuvat ovat kaikki Tildan kamerasta, kiitos! Valitsin kuvia gallerian yläkerrasta; näissä välittyy myös maaliskuun aurinkopäivän kirkkaus. Tilda vähän harmitteli, että kamera ei tunnu aina tavoittavan maalauksen värihehkua - niin tuttu juttu! Ainakin tuo Glitter-Gloria  (linkki vie työhuonekuviin maalauksesta, miten kimaltaa sivusta ja sieltä täältä) on varsinainen kameleontti, aion vielä ottaa haasteeksi sen kuvaamisen eri valaistuksissa; tuntuu että oikein kohdennettu spottivalo on tällaiselle maalaukselle parempi kuin tasainen päivänvalo.

Sain muuten myös terveisiä henkilöltä, joka oli istunut bussissa, joka ajoi gallerian ohi. Kuulemma olivat maalaukset ehtineet tehdä vaikutuksen punaisissa valoissa.

Keltaisia maalauksia

Suvivirsi (160x210cm) 2008-2009

Viime aikoina käydessäni materiaalikaupassa olen melkein aina ostanut keltaisia värejä, niitä kuluu paljon. Myös valkoisia, oransseja ja punaisia on ostoskorissani - ja tietenkin kultaa. Pyrin pitämään värivalikoimani runsaana ja mahdollisimman täydellisenä, eli ostan toki silloin tällöin sinisiä, violetteja, mustia ja vihreitäkin. Ruskeat sitä vastoin eivät tunnu hupenevan lainkaan.

Vastikään minulta tiedusteltiin puhelimessa "jotain keltaista tai oranssia, mutta sellaista rauhallista, kun toiset työsi ovat niin rajuja". Aloin miettiä keltaista väriä ja sen taustaa ja merkitystä töissäni. Jos nyt ei mennä varhaislapsuuden kukkakedoille, vaan mielen säilömiin taidekokemuksiin, muistan Rafael Wardin tehneen lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten. Näin kelta-oransseja asetelmia ensi kerran Aineen taidemuseossa joskus 1980-luvun alussa. Sittemmin olen ihastellut Wardin kuumaa palettia monen monet kerrat. Olen ihaillut Wardin myöhempiä ihmiskuvia ja kukkamaalauksia, mutta edelleen pidän erityisen vaikuttavina noita lapsena näkemiäni 1960-luvun asetelmamaalauksia. Keltaisen värin käyttöön ovat rohkaisseet myös ainakin Pierre Bonnard ja Gustav Klimt ja suorastaan ajanut varsinkin Vincent van Gogh.

Esittelen tässä postauksessa muutaman keltaisen maalaukseni. Yläkuvan Suvivirsi on paraikaa esillä Auran galleriassa. Olen käyttänyt siinä enimmäkseen kylmiä keltaisia, joita aiemmin vierastin. Fluorikeltainen on melkoisen raju väri, liikennemerkkien ja huomioliivien väri on tehty näkymään ja kauas, se esiintyy usein tumman rinnalla ja pomppaa silmään hämärästä. Halusin esittää fluorikeltaisen mahdollisimman tavallisena värinä, jätin valöörikontrastit vähäisiksi. Ärtsykeltainen (fluorin lisäksi olen käyttänyt intiankeltaista ja sitruunankeltaisia) ja ruohonvihreä rinnastettuina sekä toisiinsa sekoitettuina ovat pääosassa. Onhan tuo oranssikin aika vahva, mutta muut värit ovat sitten kilttejä hempukoita. Noita sinisiä, oikeaa vaaleaa mutta vielä kylläistä, hain kauan sekoittamalla. Valmiiksi työ tuli sitten kun vaaleanvaaleanoransseja tipluja oli tarpeeksi.

Maalaus syntyi varsin pidäkkeettä, en asettanut prosessille raameja. Nimi tuli myöhemmin. Muuten, siinä on vähän ironiaa. Aina eivät kakarat niin suloisesti veisaa sitä "kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen", koulun piano on epävireessä, laulunopettajan mies hikoilee häpeissään. Mutta siunaustaan suopi ja uudeks luopi, kutsuu elohon! Eikö muuten siinä alkukesän vimmassa ole jotakin vallan röyhkeää? Niin rajuja asioita tuntuu tapahtuvan, lokitkin koko ajan huutavat ja vihreä räjähtää kaikkialle.

Soidin (160x375cm) 2008-2009

Triptyyki Soidin oli yksi Hekuma-näyttelyni tärkeimmistä ja pidetyimmistä teoksista. Olen maalannut tämän kolmesta (160x125cm) pohjasta koostuvan työn siten, että kankaat ovat puolet ajasta olleet kiinni toisissaan, puolet erillään. Teos on yksi, mutta halusin joka palan toimivan myös itsenäisenä maalauksena, niin että kankaat voidaan ripustaa yhtä hyvin erilleen kuin kuvan mukaisesti reuna reunaan. Tarkoituksella vain osa maalauksen elementeistä jatkuu kuin rajoja ei olisi. Maalasin tätä koko ajan nimen kanssa, varhaiskevään tunnelmassa  (vaikka olikin syksy ja talvi työtä tehdessä).

Oli muuten sillä hilkulla ettei Soidin tullut Toivo!-näyttelyyn Suvivirren kumppaniksi. Hurjaksi olisi äitynyt, jotain tosi hienoa siinä oli, mutta olisi jonkun mielestä taatusti mennyt liioittelun ja mauttomuudenkin, ei rohkeuden ja huikeuden piikkiin. Laitettiin sille paikalle vähän pienempi maalaus sarjasta Kevät (keltaoranssi).

Siunaus (160x200cm) 2006-2008

Sitten on Siunaus, jossa on kultaa, keltaista ja valkoista vaikka kuinka.  Onko tämä nyt sellainen rauhallisempi, jos Suvivirsi oli raju? Omasta mielestäni tärkeää ja onnistunutta työssä on se, että 2006 maalatut pigmenttipurskahdukset ja muutamat hienonhienon ohuet kohdat ovat säilyneet uudempien kultapuserrusten, telahinkkausten ja lastarapsutusten kanssa samassa työssä ja kokonaisuus on jotenkin ihanan ilmava.

 

Maalaus (180x170cm) 2007

Löysinpäs vielä kaksi vähän vanhempaa kuvaa! Maalaus on samaa uudelleen maalattujen sarjaa kuin aiemmin esittelemäni Roihu ja Kehtolaulu. Paitsi että tätä ei ole maalattu uudelleen, eikä maalata. Teos on löytänyt hyvän kodin niin kuin on tämän tarun viimeinenkin, Kuume. Siinä keltainen ilmaantuu kalvoina tumman päälle. Oikeasti olin korkeassa kuumeessa loppuratkaisun keksiessäni. Houre voi olla kaunis tai kivulias, kumpaakin voi maalauksesta lukea.

Kuume (120x180cm) 2006-2007

Kehtolaulu

Kehtolaulu (180x170cm) 2007-2009

Maanantaisesssa Turun Sanomien kuvassa huidon ja selitän kahden maalauksen välissä. Tauluista toinen on aiemmin esittelemäni Roihu ja toinen, joka näkyy lehtikuvassa puoliksi, on tämä, Kehtolauluksi nimeämäni teos. (Maalaus on viuhahtanut blogissa aiemminkin, se esiintyy ikään kuin taiteilijan mielenmaisemana elokuun postauksessa Jumalan kasvot ) Roihu ja Kehtolaulu on ripustettu pariksi gallerian alakertaan. Tarkalleen ottaen niitä ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä ripustettu, taulut eivät roiku seinällä, vaan seisovat lattialla seinään nojaten. Tällaisella esillepanolla on nimikin: ranskalainen ripustus. Halusin tämän tavan olla juuri näille kahdelle työlle, en muille, se tuntui ja näytti oikealta. Maalaus seisoo samalla lattialla kuin katsoja, se on katsojan kokoinen, se tulee lähelle, se painaa, se ei leiju.

Gallerian alakerran tila on matalahko, huonekorkeus on vain 220cm (vrt. katutason 3,5m) . Tila on kuitenkin melko suuri. Portaista alas tullessa näkymä oikealle puolelle on tällainen

Sinistä ja oranssia maalausta voi katsoa matkan päästä ensin. Ne seisovat siinä vastassa.

Vasemmalla Rääkyvä rakkaus. Taulujen yläreuna asettuu samaan linjaan. 

Oikeanpuoleisen seinän taulut on ripustettu langoilla katosta. Yläreuna noudatti ensin muiden linjaa, mutta tarkasti katsottuani halusin laskea tauluja vähän, ettei kattoputkia peittävä lista peittäisi myös maalausten yläosaa kaukaa katsovalta, pitkältä ihmiseltä.

(Uskallan nyt parempien puutteessa julkaista nämä kehnohkot kiireräpsäykset tästä näyttelyn kolmanneksesta; tilan olemus ja tunnelma välittynee, ja tekstin ripustustekniset seikat ilmenevät. Maalausten värit kärsivät näissä, spotti puhkoo ja hämärä kätkee, mutta maalauksista on parempia kuvia muualla blogissa. Kunnon ripustuskuvat ovat vielä ottamatta.)

Kehtolaulusta piti kertomani. Sininen väri taisi olla ensimmäinen asia, jonka koin ja maalasin vuonna 2007. Olin tullut Salmelan residenssiin uudenvuodenyönä. Aamulla heräsin siniseen maisemaan. 

Roihun tavoin Kehtolaulu on maalattu kahdesti. Toinen kierros kesällä 2009 toi tauluun turkoosia ja vähän kellanvihreää, tunnelmaan se lisäsi ehkä keinutusta ja hyräilyä.

Toivo! Turun Sanomissa

Turun Sanomat 15. maaliskuuta 2010, sivu 27 

Rääkyvä rakkaus

Rääkyvä rakkaus (130x180cm) 2008-2009

Toivo!-näyttelyyn muodostui kolme erilaista teoskokonaisuutta. Yläkerrassa on huikeutta, keveyttä, valoa: lumikristallien kimmeltäessä voi aistia kevään ensi tuoksun.. Alakerran toisella puolella puhkeaa kesä: joutsenet ovat palanneet ja suvivirsi raikaa.

Kolmatta kokonaisuutta on moni luonnehtinut sanoin "vahvat työt". Tämä, painava punainen maalaus kuuluu näihin. Tämä on ollut työläs ja merkittävä työ, mutta koska se on äänekäs työ, se jäi edellisen näyttelyn ripustuksesta pois. Nyt maalaus saa melskata ihan omalla seinällään.

Sanoin painava kahdessa merkityksessä. Taululla on massaa puoli senttiä-sentti kankaan pinnassa ja se todella painaa paljon. Myös taulun sisältö painaa. Tämän 130x180cm kokoisen työn nimi on Rääkyvä rakkaus. Sanat tyssäsivät, kun kerroin maalauksesta lehtihaastattelussa. Tässä on helmiryppäitä ja roiskekurvailua. Tässä on paksuja palluroita ja nauhajuoksutuksia. Tässä on

Tässä on sydän.

Tunnelmia Turusta

Avajaisaamu. Antaa tyttären nukkua vielä vähän. Näyttelyä ripustettiin eilen iltamyöhään. Yöllä pulikoitiin kylvyssä ja litkittiin limua. Aamun valo on lupaava, vaaleanpunaisessa huoneessa on nähty auvoisia unia. Nyt ehtii loikoilla tässä ja siemailla kahvia kaikessa rauhassa. Työpäivä alkaa vasta yhdeltätoista, Turun Sanomista tulevat haastattelemaan taiteilijaa galleriaan.

Eilen vielä taiteilija on huutanut Helsingin Arabian käytävillä "hermoni eivät kestä". Taulut ovat uhanneet puhjeta tuulessa. Pakettiauto on ollut ilmoitettua lyhyempi, vaikka kuinka on yhdeksän kuutiota kuten kuului, pituus ei täsmää.Taiteilija on itkenyt Aalto-yliopiston edessä kadulla ja taulut ovat kaatuilleet toisiaan vasten. Oranssi hattu on pudonnut kuraan. Pisin taulu on täytynyt asetella hankalasti vinottain ja puolet tauluista on meinannut olla mahtumatta autoon ja taiteilijan avaruusgeometrinen hahmotuskyky on sumentunut, motoriikka herpaantunut, ja kaikki on ollut aivan pilalla ja colajuoma on puuttunut. Taiteilija on huutanut ja itkenyt vielä lisää mutta auto on kuin onkin pakkautunut. Lähtö on viivästynyt kaksi tuntia mutta taulut ovat jostain syystä mahtuneet vääränlaiseen autoon, laukutkin ovat mahtuneet. Auto on startannut ja jokin kolissut: ovathan taulut menneet nyt rikki? Eivät ole.Taiteilija on saanut colansa ja taulut ovat pysyneet 200km paikoillaan ja galleriassa on oltu hymyillen vastassa ja maalaukset on kannettu reippaasti sisään. Mikään ei ole ollut pielessä.

Taulut ovat löytäneet paikkansa, sininenkin. Galleristin tytär on laittanut kahvia ja voileipiä ja taiteilijan serkku on pitänyt taiteilijan tyttärelle seuraa. Galleristin poika ei ole pudonnut tikkailta vaikka niin on pelätty. Työ on kestänyt kauan ja taiteilijan hermotkin ovat kestäneet ja näyttelystä on tulossa hyvä.

Taiteilija ja tytär ovat kipittäneet galleriaan kirkkaassa kevätvalossa ja Toivo! on loistanut kadulle. Taitelijan kädet ovat huitoneet ja suusta on pulpunnut puhetta on ja toimittaja on ilmeisesti saanut puheesta selvän ja ehtinyt kirjoittaa lehtiöönsä taiteilijan maalauspuheen ja juttu on tulossa maanantain Turun Sanomiin värikuvin.

Vielä on täytynyt porata, naulata, hilata vaijereita, nostaa maalauksen vasenta laitaa, siirtää viisi senttiä oikealle, kääntää ylösalaisin joutunut taulu, säätää valoja, signeerata pikkutauluja, tarkistaa vuosilukuja, liimata seinään numerotarroja, listata teokset täsmäämään numerointiin. Näyttelystä on tullut hyvä.

Taiteilija on ehtinyt vaihtaa vaatteet ja maalata luomilleen liikaa glitteriä ja saada kenkien remmit kiinni. Teosluettelo on tulostunut oikein ja kirkkaisiin ikkunoihin on ilmestynyt taiteilijan nimi. Galleristi on pessyt lattiankin ja pöydällä on karamelleja, jääteetä, viiniä ja tulppaaneita. Avajaiset ovat alkaneet.