Mitä ajattelit, kun maalasit sitä? 1.

Feeniks 2 (140x250cm) 2014

Feeniks 1 (140x250cm) 2014

I

Virallinen kaunisteluversio

Kun kysytään, mitä taiteilija on ajatellut maalatessaan, kysymyksellä haetaan tietoa inspiraatiosta ja taiteellisesta prosessista – kai. Oma vastaukseni kysymykseen on yleensä tämänkaltainen:

Yhtäältä ajattelen koko ajan värejä, sommitelmaa, rytmiä, kuvapinnan kokonaistapahtumaa sekä teknisiä seikkoja: kun nyt maalaan tähän oranssia, voin huomenna tehdä päälle keltaista kuorrutusta tai punaisen lasuurin; nyt tarvitsen leveää palettiveistä, että voin tempaista tuohon liu'utuksen; tähän tarvitaan roisketta, täytyy nostaa maalaus lattialle, että ei tule epätoivottuja valumia. Tai että jassoo, kun nyt on noita lämminvärejä taulun täydeltä, täytyy tökätä vähän kylmää vastaväriä. Tuonne. Tuonne. Tänne.

Toisaalta, jos minulla on olemassa aihe, sanotaan vaikka auringonlasku tai syysyö, tavoittelen tiettyä valovaikutelmaa, väri- ja muotomaailmaa sekä tunnelmaa. Usein maalaan sarjan, jossa on esim. 3-10 osaa. Viimeinen tällainen sarja on ollut Orkideahuone, jossa on nyt viisi valmista maalausta ja kolme vielä tulossa.

Joskus maalaan tunne edellä ilman aihetta. Saatan olla riehakas ja maalata riehakkaasti; kuitenkin seuraavana päivänä samaan maalaukseen voi tulla toisenlaista tunnetta. Kysyn maalaukselta: kuka sinä olet? Ja vasta prosessin kuluessa saan vastauksen. Nimi saattaa olla arvoitus vielä hetken työn valmistuttua, se pitää vielä löytää.

Feeniks-maalausten kohdalla nimi nousi esiin maalausrupeaman aikana. Maalasin teokset hyödyntäen pohjina vanhoja teoksia, joiden katsoin jo eläneen oman aikansa. Tabula rasan sijasta minulla oli pohja, jolla oli historia ja tarina. Kiinnostava lähtökohta. Uudelleen maalatessa aloin kuljettaa tarinaa eteenpäin. Feeniks – siinäpä se, lintu, joka syntyy uljaasti uudelleen.

Huora!

Tunnustan pahan pinnallisen. Ajattelin kaupallisesti. Miten optimoida myynti? Kävin mielessäni läpi kaikkien aikojen suosituimmat maalaukseni ja kehittelin supertuotetta. Onko suosituilla yhteisiä piirteitä?

Kuulen usein kommentin: ”Ihanat värit”. Värikästä siis olla pitää. Tummia töitä ei osteta paljon. ”Älä laita mustaa”, torui galleristisetä ja oli kaupallisuuskannalta oikeassa (ja elämän kannalta täysin väärässä, mutta nyt piti ajatella bisnestä). Valkoiset, tai hyvin vaaleat työni ovat menneet hyvin kaupaksi, samoin keltaisista on aina tykätty kovasti. Olisin niin halunnut tuon, moni totesi ensi minuutilla ostetusta Joutsenet-maalauksesta Hekuma-näyttelyssä. Loisto, joka vastikään viimein löysi kodin, oli ollut vuosien varrella varattuna varmaan kymmenen kertaa, mutta se oli sitten aina 10 cm liian iso tai 500€ liian kallis. ”Eikö sulla olis mitään samanlaista, mutta pienempää?” Montakohan kertaa olen kuullut tämän kysymyksen? Myyntimielessä kannattaisi siis tehdä ”sohvatauluja”, sopiva koko olisi monen mielestä noin 100x150cm, tai sekin voi tuntua isolta, eli sitten vaikka 70x100cm. Miten paha asia olisi tällainen täsmäreseptimaalaaminen?

2000-luvun alussa taidekentällä oltiin hyvin kurttuotsaisia. Taide ei saanut olla kaunista, eikä sitä saanut myydä. Muuten oli huora. Oikea taide oli suppeaa taidepiiriä varten, tavallisen yleisön suosima ja ostama taide oli ilmiselvästi paskataidetta. Jos taideteos ostettiin museoon tai kokoelmaan, se oli ok ja toi rispektiä. Mutta kovin paljon ei saanut kuitenkaan tienata, sillä oikea taiteilija oli köyhyysrajalla elävä omistautuja, joka ei mammonasta piitannut. Joku taisi olla niinkin cooli että kieltäytyi isosta palkinnosta, koska palkinnon myöntäjä oli väärä. Ja yksi yritti elää kokonaan ilman ruokaa, valoenergialla.

Muistan, miten keväällä 2000 ihmettelin Hannu Castrénin tekstiä Ilkka Lammin näyttelyluettelossa. Tekstin lähtökohtana oli oletus, että kauneus on pannassa ja nyt hei kuulkaa kyllä kaunis voi olla ihan ok ja hyvää taidetta. Paitsi kauneuden ja hyvän myynnin takia, Ilkan taidetta dissattiin, koska se oli ”vanhanaikaista”. En tiedä, onko tämä tarina totta, mutta olen useammasta suusta kuullut, että Kuvataideakatemian valintaraati olisi kouluun pyrkijöitä seuloessaan kaavaillut Ilkan kohdalla: ”tehdään siitä abstraktikko”. No eivät omahyväiset onnistuneet. Minusta Ilkan parhaissa töissä abstrakti hiiliviivasto yhdistyy todella kauniisti, taitavasti ja omintakeisesti ihmisfiguuriin. Ihminen oli Ilkan ensisijainen kiinnostuksen kohde, eritoten nainen. Ilkka rakasti ja kunnioitti naisia yli kaiken – pikkuisen pelkäsikin – ja halusi tutkailla naisen olemusta ja sielua.

Ystävääni P:tä on huoriteltu. Hän maalaa ihmisfiguureja, ja on myös päässyt maalaamaan hyvän rahan virallisia muotokuvia – eli on siis saanut työstään korvausta eikä pelkkää miinusta niin kuin usein on laita. Oli P:n avajaisilta vuonna 2008, ja taulujen kylkeen oli ilmaantunut kivasti punaisia palloja. Silti taiteilija oli hieman synkkämielinen, sillä hän jännitti tulevia kritiikkejä ja pelkäsi huorakorttia. Sanoin että ei se haittaa, jos on huora, kunhan on kallis huora. Näkökulman vaihdos kohotti seurueen tunnelmaa, kilisteltiin ja naurettiin huoranaurua.

Huorakorttia ei kuitenkaan enää käytetä. En ole ainakaan kuullut. Homma on kovasti muuttunut. Taiteilijasta on tullut yrittäjä, labeli ja brändi. Nyt oikea taiteilija tienaa isot massipussit, vain luuserit ruinaavat pikkuhiluja kuten apurahoja. Isot palkinnot ovat jees, niistä saa kansainvälistäkin feimiä.

Vielä Ilkkaan palatakseni, tätä nykyä pensseleitä heiluttelee vähintään tusina matkijoita enkä nyt puhu väärennöksistä, vaikka niitäkin tehtaillaan. Tarkoitan taiteilijoita, jotka kopioivat toisen teoksista idean/aiheen ja tekniikan (sikäli kuin taidot riittävät), usein myös värimaailmaa ja sommitteluperiaatteita. No, kukaan ei tietenkään voi olla uniikki, vaikutteet kiertävät ja teemat toistuvat, niin maailma pyörii. Mutta osaisin nimetä monta tunnistettava tapausta, kuten kuka tahansa nykytaidetta seuraava. Ehkä kaikki eivät matki tietoisesti, mutta olen varma että moni matkii, olen nähnyt muutaman oikein härskin yritelmän. Eikös varas ole pahempi kuin huora?

Mutta kuinkas tämä minun markkinastrategiani sitten? Itseään kai saa kopioida? Taiteen historiassa on vallan tavallista, että taiteilija tekee useita versioita samasta aiheesta tai palaa vuosien päästä vanhaan työhönsä, ja tulkitsee sen uudelleen. Muotokuvien kohdalla tehdään usein niin, että taiteilija maalaa sen viralliselta taholta tilatun rinnalla toisen kuvan, jonka malli saa kotiseinälleen. Mutta sitten on sellaisia pahoja sanoja kuin tehtailu ja suoltaminen. Nounou. Sellaiselta pitäisi välttyä. Mutta kävele siinä nuoralla sitten, kun elääkin pitää.

Päädyin lopulta aika selkeään linjaukseen. Rehellisyys. Siihen kiteytyy työni haaste, ilo ja etiikka. Yrittämällä yritin maalata kolme ”markkinamaalausta”. Ensimmäisestä tuli hyvä. Ei maailman paras, mutta hyvä, sellainen jonka voi lähettää maailmalle. Raikas, kiva. Muistuttaa erästä toista teosta, mutta ei ole sama. Toisesta tuli valheellinen. Joku saattaisi jopa haluta ostaa sen, mutta minä en halua myydä. Teoksella ei ole sielua, se vaatii vielä aikaa ja työtä, ehkä suurenkin muutoksen. Sitten se kolmas markkinawannabe. Maalaus on vasta heräämässä, antaa heräillä rauhassa. Jutellaan. Ei valehdella.

Juhannusruusut

 Juhannusruusu 1 ja 2 40x40cm) 2012

Orkideahuone (5_14)

Orkideahuone 5 (170x130cm) 2014

Maalasin tämän orkidean keväällä samaan syssyyn kuin neljä muuta. Mutta siinä missä totesin  muut iloisin ja varmoin mielin valmiiksi, käskin tämän nurkkaan odottamaan. En oikein ollut varma värimaailmasta, minun oli vaikea nähdä, minkä värinen työ itse asiassa on. Miksi? Katsotaan lähempää:

Näissä kuvissa voi nähdä pieniä violetteja alueita. Olen maalanut valkoisen gessopohjan päälle ensin ohuen violetin. Väri on huolellisen pohjustuksen ansiosta vaalea ja puhdas. (Lienen maininnutkin, että kangas on näissä Orkideoissa paksua pellavaa, jossa on erottuvampi tekstuuri kuin yleensä käyttämässäni Cotton Duckissa, jonka kudos muodostuu hieman ohuemmista langoista.) Tämä ensimmäinen väri on jäänyt näkyviin ihan pieninä alueina, ylimmässä kuvassa sitä ei erota kuin parissa reunakohdassa. Tässä kolmannessa kuvassa violetti on säilynyt riekaleiden suojemana. Olen laittanut pohjalle sinne tänne muutaman riekaleen ja sitten maalannut pinnan kauttaaltaan keltaisella. Kun violetti ja keltainen ovat päällekkäin, syntyy murrettua keltaista, joka on paikoin hieman vihertävää, paikoin okran tai oranssin suuntaan. Mutta jostain syystä minä näen ne kaksi väriä, joista yhdistelmä syntyy, edelleen erillisinä, enkä meinaa tajuta, minkä värinen maalaus nyt on.

 Mattaa

 Kiiltävää

Paitsi että olin värisokea, minua arvelutti se, että maalaus on paikoin aivan samean matta ja toisin paikoin hyvin kiiltävän muovimainen. Sopivatko nämä kaksi samaan maalaukseen, ja onko matta-alue suorastaan kuollutta maastoa, jollaista maalauksessa ei pitäisi olla lainkaan? Miksi sitten matta on niin mattaa? Olen tehnyt värin ilman mediumia, sekoittamalla kadmiumkeltaista ja vettä, ja alle jääneiden riekaleiden kiilto on muisto vain. Tälllaisessa tapauksessa kiiltoa voi halutessaan lisätä sivelemällä (sopivaksi ohennettua) mediumia kuin vernissaksi maalin päälle. Jäin siis miettimään pitäisikö tehdä näin vaiko eikö.

Tässä näkyy enemmän kerroksia. Olen laittanut mattapinnan päälle uusia riekaleita ja sitten taas maalannut näitten päälle uutta mattaa. Eipä tuo hullummalta näytä.

Tästä kuvasta tykkään kovasti; se näyttää, että maalauksessa on matta-kiiltävä kontrastin lisäksi läpikuultavan ja peittävän rinnakkaiseloa. Ja kultakohta on kiva, skulaa hyvin oranssin kanssa. Ja haa, on siellä pieniä violettipilkkujakin!

Sain tällä kertaa kollegalta arviointiapua. L kävi th:lla ja näki tämän seinään nojailemassa, oli jostain syystä kääntynyt naamapuoli ylöspäin. Hieno, L sanoi ihan spontaanisti, onpas valo! Ai. Jaa. Seuraavana päivänä tarkastelin työtä läheltä ja kaukaa, pitkään. totesin, että L taisi olla oikeassa ja signeerasin maalauksen.

Kristus ja räkäkukat

Kuvan kukat eivät liity tapaukseen

Kehotan vakavasti käymään Taidehallilla ja Korjaamon galleriassa. Siellä menee Heikki Marilan retrospektiivi.

Kävin katsomassa näyttelyn kollegani K:n kanssa. On kivaa käydä näyttelyssä kollegan kanssa, koska se tietää yleensä perusteellista keskustelua taiteilijan ilmaisusta, tekniikasta, tematiikasta ja kehityksestä, näyttelyn ripustuksesta ja lopuksi myös itselle ajankohtaisista tekemisisen kysymyksistä, jotka näyttely tuo esiin.

Pohdimme maalin olemusta. Mitäs kun tässä on noin raju paksu musta? En taida tykätä, K sanoi. Jaa, minä tykkään, minä sanoin. Siihen tuli kollega M:kin pohtimaan. Hmm, taitaa olla pelastus, kun tässä on tuo läpikuultava punakirkastumma kohta. Joo, kaikki äänestimme kuultavankiiltävän puolesta. Ja sommittelu on huisin rohkea, miten tuo musta juttu tuossa jääräpäisesti on. Mutta onko se musta vai sekoitemusta, ehkä on punaista seassa, K arveli. Käänneltiin päätä ja väänneltiin kroppaa, miltäs se tästä alavasemmelta näyttää? K vähän lievensi dissaamistaan, minä vahvistin tykkäämistäni.

Muutamiin töihin värit on vedetty räävisti sormin. Kankaiden päällä on kävelty kengät jalassa. Yksi on nimeltään Jumalan vitutus. M piti nimeä mainiona, sillä on jotain seurakuntakytkentöjä sukupuussa. (Minullakin on lähestyssaarnaaja- ja pappisukulaisia, ja enkö muka ole ikinä julistanut, että taiteilija on vähän tai ihan niinkuin profeetta? Vanhan testamentin profeetat tekivät Jumalan käskystä performanssihommia.) K ei tykännyt, miksi tätä uskonnollisuutta? Nimi on nimi, ei siitä kannata välittää, minä sanoin. Paitsi jos nimi on kirjoitettu isolla näkyviin itse maalaukseen? Silloin sitä on vaikea olla huomioimatta, saattaa vituttaa, tajuunsua.

Ihmettelimme vähän raitamaalausta, joka tulee Jumalan ja Marian jälkeen, se oli toteutukseltaan niin erilainen, mitä tämä tässä tekee? On muuten aika samanlainen kuin ne sinun raitatyösi, K sanoi viitaten viime kevään Liaani-sarjaani. Totta hitsivie. Onneksi maalasin ne ennen kuin Marila tämän, en siis edes tietämättäni matkinut.

Sitten on moniosainen Luther-sarja. Osa tarkkoja, tunnistettavia muotokuvia, toiset hajotettuja naamoja. Minulla meni taas tykkääminen värin mukaan, parhaita olivat ne, joissa on turkoosia. K, joka itsekin maalaa ihmisiä, piti eniten Francis Bacon -maisista rujokasvoista, niissä sattui olemaan myös K:ta miellyttävä ceruleum-tausta. On varmaankin mentävä vielä uudelleen tapaamaan niitä Martteja ja muita.

Minulle jäi vahvasti mieleen kaksi Jeesusta, orjantappuravapahtajaa, punaisine vetoineen. Tykkään uskontojutuista, niistä mietteistä, että mitä uskonto ihmiselle merkitsee, miksi ihminen tarvitsee uskontoa, miksi ihminen inhoaa uskontoa, mitä hyvää ja mitä pahaa uskonnoissa on. Jeesuksen tarina on vaikuttava, vaikka en kannatakaan Lahkoa; Messiaan henkilöllisyys jääköön avoimeksi kysymykseksi. (Katso Sukkahousu-uskonto, jos haluat kuulla enemmän mietteitäni tästä tematiikasta.)

Sitten ihastuimme räkään! Klimppiräkää, valuvaa visvaa, kirkasta eritettä ja mattakerrostumaa. Räkä valui kukkamaalauksissa, jotka olivat mielestämme yksiselitteisen hienoja. Teosten taustalla vaikuttaa 1600-luvun hollantilainen astelmamaalaus. Hypertarkka yhdistyy raisun ekspressiiviseen. Rää'än olemuksesta emme kuitenkaan päässeet tietämykseen, arvailimme hartsia, mehiläisvahaa tai venelakkaa. Mutta tekniikka hyvä, kaikki hyvä.

Tällaista ja muunlaista tarjolla Kukkia ja perkeleitä -näyttelyssä Helsingin Taidehallilla ja Korjaamo Galleriassa 10.8.14 asti.

Feeniks 1

Feeniks 1 (140-250cm) 2014

Uusi aloitus, raakile raakile, toukokuu 2014

Viheryö 2005

Alimmassa kuvassa on maalaukseni Viheryö vuodelta 2005. Tein tuolloin kolme samankokoista pitkänlaista maalausta. Alun perin oli tarkoitus esitää teokset Porvoon Taidetehtaalla pidetyssä Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton näyttelyssä. Noo, ripustuspäivänä sitten todettiin, että kuljetusauto ei ole riittävän pitkä. Siinä sitten soittelemaan kuraattorille että sori nyt, joudun tuomaan eri työt, mutta ei tuo onneksi ollut moksiskaan, eikä siinä sitten sen kummempaa. Maalauksen sisartyöt Punayö ja Tummayö olivat sitten myöhemmin esillä Arabian Allstars -ryhmän näyttelyssä galleria Rantakasarmissa. 

Ihmiset yleensä tykkäävät katsoa isoja maalauksia. Koko tuo tehoa. Mutta näyttelyn jälkeen kookkaat tuppaavat monesti päätymään taiteilijan varastoon. Välillä joku tulee työhuoneelle etsimään suurta aarretta ja löytää sellaisen varaston perukoilta. Mutta sieltä löytyy myös keskinkertaisia maalauksia, joiden ei enää tarvitse olla olemassa. Vanhasta tulee pohja uudelle.

Akryylimaalauksessa vanhan päälle maalaaminen ei aiheuta juurikaan teknisiä ongelmia, tosin mitään kovin vetistä litkua ei oikein voi käyttää. Ja tietenkin, jos alkuperäinen pinta on röpelöinen tai muuten reliefimäiseksi työstetty, struktuuri näkyy uuden maalin alla, mutta se on minusta vain hyvä asia, voi rakentaa lisää massaa massan päälle ja rinnalle.

Reippaalla otteella, kun kerran ruvetaan! Maalia kului kuin kuin puistokolleilla pussikaljaa (paitsi että maali on 100x kalliimpaa kuin kalja).Tuli sitten tällainen Feeniks (liekö nimi noussut euroviisujen vaikutuksesta). Kaveri, Feeniks 2, pyristelee vielä tuhkassa, kun Tummayö käy läpi metamorfoosiaan. Kolmosta ei ehkä tule, sillä luulen, että haluan jättää Punayön olemaan.

Oon hyvä, oot hyvä!

Tällä on pakko olla joku tosi hieno nimi! Mutta en ole vielä keksinyt. 200x180cm (2005-) 2014

Edellisessä teinikielipostauksessa mainostin maalanneeni ihan superjättewautsioutsiboutsisparhaan työn! Ja tässä se on. Mutta olipahan taas niitä tyyppejä, jotka jäävät synnytyskanavaan oikein sormet harallaan jumittamaan. Ja niitä tyyppejä, jotka ovat sata kertaa parempia livenä, uskokaa pois. Maalaus hahmottuu paremmin, kun katsoo tämän kokokuvan rinnalla edellisen postauksen makrokuvia.Toivon että saisin tämän esille vaikka syksyn taidemessuille, joilla olen mukana turkulaisen galleristin Maaret Finnbergin osastolla.

(Sain muuten teinistä kiitettävän numeron, kotoinen teinikomitea kuunteli juttuni eikä vaatinut korjauksia tekstiin, sanoi vaan, että et kai kirjottanu x:llä (ja suuttui kun join yöllä sen megiksen, fiilis niinq vaati) - että siinä on seikka joka on teinissä ehdottomasti muuttunut, 20vee sitten (apua, onhan siitä enemmänkin aikaa!) tietenkin kirjoitettiin "onx muzis himas?", mitä järkee kirjottaa "ks" tai "ts" kun vähemmälläkin pääsee? Mutta me ei jätettu kaikkii loppuvokaaleit pois, ei oltu ulkon, eikä meil ollu meikkivoidet).

Joo. Olen tässä kaivellut työhuonevarastoani ja löytänyt maalauksia, jotka aikanaan olen ajatellut valmiiksi, mutta jotka eivät ole mitenkään erityisen hyviä nykypäivänä katsoen.

Tässä on maalaus Valkokulta, se on kooltaan 200x180cm, siis tuon äskeisen alku, ei ehkä edes uskoisi. Alkaa olla aika kiva kokoluokka, siinä ison alarajoilla. Ajattelin tilata vastaavia puita jokuseen työhön, ehkä neljät, mutta riittääkö se muka? Kuvatiedostossa lukee, että valokuva on otettu 2012, mutta jos en hirvittävän väärin muista, olen tehnyt maalauksen tähän pisteeseen jo aiemmin. Nyt pitää kaivella vanhoja tiedostoja, josko löytäisin ihka ensimmäisen version, sillä se on tehty 2005-2006, näin taulun takana kankaassa lukee.

Ja vielä voidaan mennä ajassa taaksepäin. Puut on peritty kollegalta, joten en tiedä, mitä niillä on ihan alun alkaen ollut, mutta itse pingotin puille kankaan ensimmäisen kerran vuonna 1998! Se oli sitä aikaa, kun olin siirtymässä öljyväristä akryyliin, ja olin vielä jokseenkin pihalla tekniikan kanssa. Fanitin Mark Rothkoa enemmän kuin Dingoa tai Yötä tai Hanoi Rocksia koskaan (Liioittelinko nyt? Enhän ole edes ikinä lähettänyt Markille fanikirjettä (Neumannille ja Rafael Wardille olen lähettänyt)! Tai ehkä tämä lasketaan. Kuitenkin Mark on saanut minut itkemään, kuten myös Hanoin hajoaminen ja Dingon lopettaminen aikanaan.Voih sitä 15vee ihmisen elämää!) Mutta joo, kokeilin siis tehdä sellaisia Rothko-värikenttämaalauksia. Sain aikaan kaksi onnistunutta ja perkele kun niistäkään ei ole mitään kuvia, enkä tiedä, minne ovat päätyneet. Mutta se näille puille yrittämäni, ei siitä mitään tullut, jotain rumaruskeaa, joka oli yrittänyt olla viininpunaista. Mitäs siinä sitten muuta kuin irrottamaan hylky puilta, ja niittaamaan uutta kangasta.

Aika hurjaa muuten ajatella, että noihin aikoihin maalasin perheemme pikku kaksiossa, ei puhettakaan, että olisi ollut varaa mihinkään työhuoneeseeen. Oli sekin, vessan lavuaari jatkuvasti tukossa maalista ja lakanoissa pigmenttiä; vaatekaapille ei ollut pääsyä, kun kulloinenkin tekele nojasi sitä vasten. Että kiitos kaikki maailman jumalat, kun kohensitte olosuhteet, ml. Dingo ja Andy ja Marilyn ja Mark Rothko, Amos Oz ja Obama, Messiasta odotellessa, in sha Allah.

Joo, nyt katsotaan, mitä tuolle taululle oikein on tapahtunut.

Että ensin siis jotenkin näin. Sotkusti, shit. Mitäs tuohon sanoisi? Jotain pientä hyvää hakua, mutta ei ei kuitenkaan. Mee pois.

Sanoinpa sitten tällä lailla, enkä edelleenkään tykännyt sanomisistani. Kivasti oranssia, ei, liian paljon oranssia, ällöttävästi oranssia! Yyyäk! Kotiin taas harmittelemaan. Mutta olisiko tuolla ihan ylhäälla jotain oikein? Taisi olla. Yläkuvasta, jossa maalaus siis on valmis, voi nähdä, miten paljon tämä versio on vielä muuttunut. Toin mukaan valkoista ja helmiäistä, pinkkiä, hopeaa ja violettia, valkoisella taitettua vihreää, hippusen sinistä, magentaa ja monia erilaisia kylmäpunaissekoituksia. Viimeisenä silauksena sekoitin puhdasta kadmiumkeltaista paksuun mediumiin ja katsoin tarkat sijainnit, joissa maalus sitä tarvitsee. Edellisen postauksen makrokuvissa näet maalimaterian läheltä.

Makrokatse

Hei kaikki ihanat!

Kiva ku tulitte taas tänne lukee mu hassuja juttuja ja kattoo kuvii :D D. Kert mul on ollu välil näit eri kielisii postauksii ni kelasin tänää kirjottaa teiniks. Vissii viimeks lupasin et mä en ikin enää kirjota ruotsiks. Nyt ku mä oon ollu ruotsin kurssilla nii se maikka oli et ”du skriver jättebra svenska”, no emmäny tiiä. Mut älkää siis pelätkö, emmä kirjota tänne mtn virkamiesruotsia. XD XDD. Siin on kans suullinen koe ja mä varmaan mokaan sen, iha salee, kuitenki jännittää nii sikan. Minkähän numeron mä saisin teinist? Siit ei oo mtn kokeita yliopistossa, kandeis olla, onhan se aika yleinen kieli kuitenki, mut mä oon kelannu et vois tehä gradun jostai teinijutust. Pitää varmaa kysyy joltai maikalt et mikä ois nyt coolii tai sillee. (Ehk se yks poninhäntäjätkä tietäis, se ei oo nii kauheen vanha, monet maikat yliopistol on.) Mä olin kerran duunis Kotukses (vidu pitkä sana: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) ni siel tutkittii et mite jengi jossai landel ostaa R-kioskist röökii tai jtn lottoi. Aika läppä juttui.

Mut siis mu duunist. Joo, mä oon ollu ihan sikan duunis täs kuus! Eiku sori nyt onki jo kesäkuu, jess kesä on paras, tietskan kello näyttää 0:35, nii siis viime kuus. Siel o jtn valmiita ja jtn kesken, kaikist ei ain tiiä ni pitää kelaa eikä viitti heti postaa, mut kyl niit tulee nii pysykää vaa meges. :) Ai nyt alko tekee mieli megist, onkohan tääl yhtää? Joo, jääkaapis oli puoli tölkkii!! Ihanaa! Megis on niin parast. Se on tietty huono et aamul ei sit oo. Mut on kahviki sillee iha ok.

Nii, mä oon tehny yhen ihan sairaan hyvän duunin, siis oikeest ihan sairaan! Koittakaa kestää nii ehk näätte sit ens kerral sen kokonaa. Mut nyt mä laitan tällasii makrokuvii, niit ei oo ollu pitkään aikaan, ku mä en vaa oo maalannu tällasii paksui juttui. Mut viddu ku menee sikan värii ja rahaa! Just kävin ostaa kaikkii matskui nii mul oli se fillarin etukori täynnä ja sit viel kolme muovipussii roikku sarvist, oli vähä vaikee ees ajaa niitte kaikkien kaa! Yks pussi viel putos maahan, onneks ne väripurkit ei hajonnu. Joku muija tuli jeesaa ku ne levis siihe.

Se koko maalaus on jtn 2metrii tai jtn. Mä oon keksiny kaikenlaisii juttui miten tota värii voi käyttää. :) Ehk parast on heittää sitä purkist suoraa maalauksen päälle :D. Pitää vaa varoo ettei roisku naamalle kans. Vaatteet ei haittaa, mul o ain kaikkii vanhoi, jtn jätkäkavereitten farkkui ja mutsin paitoi tai tollee. Noi keltaset mitä tos on on kadmiumii ja se on oikeest tosi myrkkyy ni jos sitä tulee käsii vaik ni mä meen heti pesee. Rilleihi tulee välil sellasii pilkkui mut onneks tos Arabian silmälasikaupas on tosi kiva jätkä joka aina putsaa ne jollai aineel. Jos mä en ois nii ujo ni mä ehk pyytäisin sitä kahville. Ja nyt hei, Jasmin siel, mä tiiän, mitä sä aloit heti kelaa! En enää ikin nää sua, jos meet selittää sille jtn!

Mut pitäis varmaa joskus tehä sellane videopostaus, nehä on tosi suosittui, kaikki tekee sellasii! Mä en tajuu ku mä oon niin laiska etten mä vaa ikin jaksa. Yks frendi on laittanu sellasii mis se meikkaa ja laittaa tukkaa, mut mähän en kauheest meikkaa, laitan vaa huulipunaa arken, sellast aika vahvaa pinkkii, ja sit mun hiukset on ain duunis ponnaril tai sellasel sotkunuttural ku niihinki menee usein maalii! Sit irtoo törkeest hiuksii ku yrittää kampaa niit takkui veke. Nii tarkotin vaa et mä en siis ois tekemäs mtn tollast videopostaust, vaa tietty siit et mite mä maalaan, ku on vähä vaikee selittää kaikkii niit välineit ja sekotuksii ja et miten mä sit oikeest niit käytän ja tollee.

Ei mul vissii muut asiaa ny ollu. Et hyvää yöt jos ette jo menny nukkuu :) tai sit huoment jos luette tän aamul :) Ootte parhait!