Palasin töihin jääden miettimään aina ajankohtaista, toistaiseksi ratkaisematonta, kysymystä: mikä tekee taideteoksesta hyvän? Taiteilijan kannalta kai kyse on vastuusta ja rehellisyydestä. Ei tule laittaa esille muuta kuin teoksia, jotka itse hyväksyy ja joista voi olla ylpeä. Ei siis tuoda näytille "ateljeen nurkkaan roikkumaan jäänyttä pikkupaskaa" (sitaatti Alastomalta kriitikolta, joka kävi Taidemaalariliiton teosvälityksessä). Aina ei katsoja älyä taiteilijan hikeä ja kyyneleitä (taikka krokotiilinkyyneleitä!). Yhden sydänverellä maalattu ei vain kosketa toista. Muistan joitakin vuosia sitten kirjoittaneeni Taiteeseen myönteisen kritiikin otsikolla Sitruuna ja sielu. Maalauksella pitää olla sielu! Mutta sielun paikantaminen onkin sitten vaikeampaa. Jos katsoja kokee sielunyhteyttä maalauksen kanssa, kokemus on arvokas, vaikka toinen katsoja ei samaa saavuttaisi.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Onko sielu vihreä?
Olipahan työhuoneen kahvikerhossa puhetta eräästä meneillään olevasta näyttelystä. Sanoin boitsuille, että puolet maalauksista oli hyviä, puolet ei. "Mikäs se nyt niin radikaalin eron aiheuttaa, että jos ei ole hyvä, on huono?" kollega terävästi kysäisi. "No, niissä hyvissä oli jotenkin vaan asiat kohdallaan, jälki oli varmaa ja sujuvaa. Huonot taas vaikuttivat suttuisilta, puuttui ryhti. Yksi työ oli kyllä semmoinen, että kauan piti katsella, oliko hyvä vai huono; kai se sitten hyvä oli kuitenkin", selitin.
Palasin töihin jääden miettimään aina ajankohtaista, toistaiseksi ratkaisematonta, kysymystä: mikä tekee taideteoksesta hyvän? Taiteilijan kannalta kai kyse on vastuusta ja rehellisyydestä. Ei tule laittaa esille muuta kuin teoksia, jotka itse hyväksyy ja joista voi olla ylpeä. Ei siis tuoda näytille "ateljeen nurkkaan roikkumaan jäänyttä pikkupaskaa" (sitaatti Alastomalta kriitikolta, joka kävi Taidemaalariliiton teosvälityksessä). Aina ei katsoja älyä taiteilijan hikeä ja kyyneleitä (taikka krokotiilinkyyneleitä!). Yhden sydänverellä maalattu ei vain kosketa toista. Muistan joitakin vuosia sitten kirjoittaneeni Taiteeseen myönteisen kritiikin otsikolla Sitruuna ja sielu. Maalauksella pitää olla sielu! Mutta sielun paikantaminen onkin sitten vaikeampaa. Jos katsoja kokee sielunyhteyttä maalauksen kanssa, kokemus on arvokas, vaikka toinen katsoja ei samaa saavuttaisi.
Sielu ei ollut mielessä, kun lisäsin 7. valkoiseen punaisen viereen mintunvihreää. Ajattelinpahan vastavärin raikastavan ja vähän sähköistävän työtä. Peitin paljetit paksulla binder-mediumilla, jotta ne jäivät kirkkaan kalvon alle. Sekoitin myös kauniin lämpimän valkoisen kullasta ja titaanivalkoisesta. Värin voi paikantaa siellä täällä paljettien ympärillä. Työ on parantunut. Mutta alimmainen "kolmio" on ihan kökkö vielä, epävarmaa suttua. Työvälineiden jäljet erottuvat liikaa ja vaalea punainen taitaa olla sävyltään väärä. Mutta se vihreä on kyllä hyvä.
Palasin töihin jääden miettimään aina ajankohtaista, toistaiseksi ratkaisematonta, kysymystä: mikä tekee taideteoksesta hyvän? Taiteilijan kannalta kai kyse on vastuusta ja rehellisyydestä. Ei tule laittaa esille muuta kuin teoksia, jotka itse hyväksyy ja joista voi olla ylpeä. Ei siis tuoda näytille "ateljeen nurkkaan roikkumaan jäänyttä pikkupaskaa" (sitaatti Alastomalta kriitikolta, joka kävi Taidemaalariliiton teosvälityksessä). Aina ei katsoja älyä taiteilijan hikeä ja kyyneleitä (taikka krokotiilinkyyneleitä!). Yhden sydänverellä maalattu ei vain kosketa toista. Muistan joitakin vuosia sitten kirjoittaneeni Taiteeseen myönteisen kritiikin otsikolla Sitruuna ja sielu. Maalauksella pitää olla sielu! Mutta sielun paikantaminen onkin sitten vaikeampaa. Jos katsoja kokee sielunyhteyttä maalauksen kanssa, kokemus on arvokas, vaikka toinen katsoja ei samaa saavuttaisi.
Tunnisteet:
kritiikki,
substanssi,
valkoinen
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Maalari maalasi valkoista
1.
2.
Olen siis aloittanut seitsemän työtä. Tässä ne ovat esillä aloitusjärjestyksessä. Toiset ovat valmiimpia kuin toiset. Toiset ovat hankalampia, toiset maalautuvat luontevammin. Voiko maalaus olla valmis, jos maalarin suhde työhön on etäinen? Luulen, ettei. Tämä 2. on maalaus, josta itse pidän paljon. Se ei taida enää paljon, jos mitään tarvitakaan.
3.
Olen käyttänyt mm. mikropalloja ja koristehiekkaa saadakseni maalaukseen pintarakennetta. Tähän kolmoseen täytyy vielä paneutua tarkemmin. Tulee mieleen vauvoja noista tyttö-poika-pastelliväreistä. Mutta en kyllä aloittaessani ajatellut maalaavani mitään vauvoihin liittyvää. Jos lopettaessa sitten ajattelenkin?
4. eli Litium-aurinko
Nelonen on toinen suosikkini sarjasta. Maalauksessa tulee esiin yksi ajatukseni valkoiseen liittyen. Väri edustaa minulle nyt elpymistä ja toipumista, hidasta alkua polttavan manian jälkeen. Maalatessani Yön jälkeen rakkaus -näyttelyn isoja töitä mieli yltyi aivan hurjaksi ja väri sen myötä.
Nyt värit ovat ikään kuin hävinneet, mieli on valkoinen. Muistellessani toipumista mistä tahansa, vaikkapa kuumetaudista tai sektiosta, mielikuvat ovat valkoisia. Kivun lientyminen epiduraaliin, unen ja valveen sekoittuminen houreessa, nukutuksesta herääminen - valkoista. Sairauden, lääkkeiden ja hoitojen aiheuttama heikkouden tunne mieltyy ajatuksissani värien katoamisena. Sairaus on uhka menettää värit, toipuminen merkitsee värien paluuta - siksi valkoiset neliöni eivät ole yksivärisiä.
Nyt värit ovat ikään kuin hävinneet, mieli on valkoinen. Muistellessani toipumista mistä tahansa, vaikkapa kuumetaudista tai sektiosta, mielikuvat ovat valkoisia. Kivun lientyminen epiduraaliin, unen ja valveen sekoittuminen houreessa, nukutuksesta herääminen - valkoista. Sairauden, lääkkeiden ja hoitojen aiheuttama heikkouden tunne mieltyy ajatuksissani värien katoamisena. Sairaus on uhka menettää värit, toipuminen merkitsee värien paluuta - siksi valkoiset neliöni eivät ole yksivärisiä.
Maalauksen pinnalla on valkoisia pillereitä. Maniaan liittyen olen nimennyt maalauksen Litium-auringoksi. Litium on lääke, jota käytetään "taiteilijoiden ammattitaudin", bipolaarihäiriön (ent. maanisdepressiivisyys), hoidossa, ja sen väitetään olevan tehokas. Lääkkeellä on kuitenkin pahoja sivuvaikutuksia, ja myrkyllisen ja hoitavan annoksen raja on hiuksenhieno, jos vaikka potilas hikoilee pahoin. Aika pelottava lääke siis. Sopii paremmin maalaukseen kuin elimistöön.
5. eli Twinkle Twinkle Prolong
Tämän maalauksen pinnalla on mm. sinisiä ja turkooseja foliopaloja. Pohdinnassa on, onko keltainen vielä liian voimakas. Näistä töistä useassa valkoisen alla piilee jokin voimakas väri, jota olen sitten pikkuhiljaa peittänyt vaaleammilla maalikerroksilla. Olen hakenut tähän työhön jonkinlaista häiritsevää levottomuutta, sellaista, minkä esimerkiksi kevään kirkas valo saattaa aiheuttaa.
6.
7.
6. ja 7. ovat vailla ideaa vielä, kaikkein keskeneräisimmät. Kuutoseen olen ehtinyt hinkata useita kerroksia, mutta vielä ei ole syntynyt kunnon tuntumaa maalaukseen. Seiskan aloitin sekoittamalla mediumiin punaista koristehiekkaa. Toisena päivänä ripottelin punasävyisiä paljetteja tähtimäistä muotoa korostaakseni. Tuli kyllä kova halu käyttää enemmänkin punaista!
EDIT. Voit katsoa maalauksia valmiina täällä.
EDIT. Voit katsoa maalauksia valmiina täällä.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
perjantai 11. maaliskuuta 2011
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Valkoiset neliöt
Näyttely oli, näyttely meni, niin aina. Pidin lomaa, mutta en kovin pitkään malttanut. Maalaus alkaa kehkeytyä päässä, ja sitten sitä on mentävä maalaamaan.
Olen aina pingottanut ja pohjustanut kankaat itse. Nyt kuitenkin eräät maalaukset ja niiden maalari puhuivat valmiiden maalauspohjien puolesta. Työt näyttivät hyviltä ja kollega itse suositteli lämpimästi. Ovat näppäriä, kuulemma kestävät kovaakin työstämistä ja pysyvät suorina. Säästäähän siinä yhden työvaiheen - tai oikeammin tosi monta. Ei tarvitse 1) naputella puita yhteen, 2) mitata kulmien suoruutta, 3) leikata ja niitata kangasta, 4) sivellä ensimmäistä pohjustuskerrosta ja antaa kuivua, 5) sivellä toista, mahdollisesti 6) vielä kolmatta kerrosta pohjustetta.
Päädyin ostamaan seitsemän valmispohjaa kokoa 1x1m. En ihan heti tiennyt, mitä niille maalaisin. Nyt tuntuu, että jotain vaaleaa.
Olen aina pingottanut ja pohjustanut kankaat itse. Nyt kuitenkin eräät maalaukset ja niiden maalari puhuivat valmiiden maalauspohjien puolesta. Työt näyttivät hyviltä ja kollega itse suositteli lämpimästi. Ovat näppäriä, kuulemma kestävät kovaakin työstämistä ja pysyvät suorina. Säästäähän siinä yhden työvaiheen - tai oikeammin tosi monta. Ei tarvitse 1) naputella puita yhteen, 2) mitata kulmien suoruutta, 3) leikata ja niitata kangasta, 4) sivellä ensimmäistä pohjustuskerrosta ja antaa kuivua, 5) sivellä toista, mahdollisesti 6) vielä kolmatta kerrosta pohjustetta.
Päädyin ostamaan seitsemän valmispohjaa kokoa 1x1m. En ihan heti tiennyt, mitä niille maalaisin. Nyt tuntuu, että jotain vaaleaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)