Jopas oli kivoja mietintöjä valkoisesta. Eniten pidin kirjapinosta,jossa jokaista kirjan nimeä voi ajatella valkoisena. Ihastuin myös kananmunakuorikuviin :)
Kiitos kommentista! Jatkan havainnnointia ja pohdiskeluja. Yritin muuten kuvata lunta vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei siitä mitään tullut. Lumi oli täynnä nokipilkkuja tai sitten jäisen harmaata, ei ollenkaan valkoista. Ehkä lumisade vaikuttaisi valkoisemmalta. Tai sitten pitäisi mennä jonnekin kunnon hangille ja kuvata maisemaa, ei lähikuvaa.
Hekuman värikkääseen maailmaan. Näillä sivuilla olen vuodesta 2009 asti kertonut taidemaalarin työstäni. Yläpalkkiin olen koonnut joitakin teoksia verkkonäyttelyiksi.
Blogi käsittelee myös muita kuin taide-aiheita, elämääni liittyviä aiheita ja kuolemaan liittyviä aiheita.
Vuonna 2017 kirjailijan työ on ollut täällä in ja pop: tarjolla on katkelmia tuolloin ilmestyneestä romaanistani Lucian silmät ja kirjoituksiani ja haastatteluja siihen liittyen.
Työskentelyssäni oli pitkä tauko, mutta nyt, vuonna 2021, olen taas valmis olemaan se, mitä olen aina halunnut: taiteilija.
Jopas oli kivoja mietintöjä valkoisesta. Eniten pidin kirjapinosta,jossa jokaista kirjan nimeä voi ajatella valkoisena. Ihastuin myös kananmunakuorikuviin :)
VastaaPoistaKiitos kommentista! Jatkan havainnnointia ja pohdiskeluja. Yritin muuten kuvata lunta vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei siitä mitään tullut. Lumi oli täynnä nokipilkkuja tai sitten jäisen harmaata, ei ollenkaan valkoista. Ehkä lumisade vaikuttaisi valkoisemmalta. Tai sitten pitäisi mennä jonnekin kunnon hangille ja kuvata maisemaa, ei lähikuvaa.
VastaaPoista