Sitten mennään Turkkusse

Vastustan kiirettä. En suostu kiireeseen, sillä se ei sovi taiteeseen.

Melkeinpä nyt kuitenkin voisi olla vähän kiire. Seuraava näyttely on yllättävän äkkiä, alle kahden kuun kulutttua. Kyseessä on yksityisnäyttely turkulaisessa Auran galleriassa.

Näin se meni: Puhelin soi loppusyksystä. Galleristi Orvokki Helin tarjosi näyttelyaikaa, oli ihastunut töihini blogissa ja verkkonäyttelyssä. Olin käynyt Turussa vähän aiemmin ja vieraillut galleriassa työhuonenaapurini Vaula Valpolan avajaisissa. Näyttely oli hieno, ja tila tuntui mukavalta. Ihan vaivihkaa olin kysynyt gallerian näyttelypolitiikasta ja saanut tietää, että kalenteria ei täytetä moneksi vuodeksi eteenpäin niin kuin joissakin paikoissa, vaan päätökset tehdään ajankohtaisemmin.

Maaliskuu 2010, galleristi ehdotti puhelimessa. Ai, hui, niinkö pian!? En uskaltanut lupautua suin päin, vaan pyysin vähän miettimisaikaa. Galleria ei ole ihan pieni: tilassa on kaksi kerrosta ja koko lailla juoksumetrejä. "Toki voit tuoda teoksia, jotka olivat Helsingin Hekuma-näyttelyssä esillä", Orvokki selitti, "täällä on uusi yleisö ja asiakaskunta".

Mietittävä oli myös taiteen sisältöjä. Nimittäin galleristi sanoi aika jyrkästi, ettei halua Hukkumista, se kun sopisi paremmin museoon kuin kaupalliseen galleriaan. Itse olin ajatellut, että seuraava näyttelyni on juuri Hukkuminen eikä mikään muu.

Onko sitten hukkumismaalaus erilainen kuin muu maalaukseni, jos jätetään sanat käyttämättä, jos maalauksella ei ole nimeä? Onko teossarja tosiaan väreiltään, sommittelultaan, tekniikaltaan niin muusta tuotannostani poikkeava, niin vaikeasti lähestyttävä, että se on jätettävä esittämättä, jos mielii yhtään tienata? Oletetaan, että ujutan Lemmen ja Loiston väliin Nimettömän, joka salaa onkin Hukkuminen 5. Tulee paksulompakkoinen henkilö ja ihastuu värien välkkeeseen, tunnistaa jotain huimaa. Voisiko taiteilija kertoa vähän teoksesta. Taiteilija kertoo "tämä on muuten hukkuminen", ja samassa ostava asiakas, joka äsken himoitsi kangasta olohuoneeseensa, painelee pikaisesti toisaaalle. Näinkö?

Hukkuminen on aiheena ahdistava. Mutta se on ääritärkeä, siksi en voi huijata tässä, en voi laimentaa enkä piilottaa aihetta. Annan sen siis levätä vielä, jatkan Turun jälkeen ja haen näyttelyaikaa muualta kuin kaupallisista gallerioista.

Mitä sitten esitän Turussa? Sitä, mitä nyt maalaan (olen ahkera, ilman kiirettä) ja sitä, mitä olen viime vuosina maalannut. Näyttelyn työnimi on Roihu. Tämän merkinnän kolme kuvaa ovat upouusista pikkumaalauksista, joulu-tammikuussa syntyneet taulut ovat vailla nimeä vielä.

Minulta on usein kysytty jostakin teoksesta: "mitä ajattelit, kun maalasit tätä". Ajattelin värejä, olen saattanut vastata, kompositiota, harmonian ja dynamiikan lakeja. Entä jos ajattelen väkivaltaa, teurastamista, kuohitsemista tai miesmurhaa, mutta laitan maalauksen nimeksi Tuutulaulu tai Romanssi? Kuuluuko raaka ajatukseni teokseen olennaisesti? Kaiketi vain, jos raakuus näkyy työstä jotenkin. Ajatukset ovat meren aaltoja, jokainen taiteilijan ajatus ei voi olla työn sisältö tai merkitys. Sen, onko teos raaka, arvioi ja tulkitsee katsoja, ei siinä nimi määrää eikä mittari määritä. Katsojankin ajatukset voivat vaihdella saman teoksen äärellä, varsinkin jos kyseessä on kiinnostava teos. Tietenkin teos voi olla ambivalentti ja kiero itsessään; "olen johtanut sinut harhaan",  kuten Paavo Haavikko kirjoitti.