Säihketutkimuksia

Glitter

Kimmeltävät hiukkaset, glitterit, tulivat maalauksiini pari vuotta sitten.  Irtohippusia voi ripotella märän maalauksen pintaan tai sekoittaa väriiin ja mediumiin. Ensin olin innostunut heijastavista fluoriväreistä, sitten metalliväreistä ja hohtavista helmiäisistä. Fluoripunainen on huikeampi kuin kadmium, fluorikeltainen räikeämpi kuin sitruuna, pronssi peittoaa toki ruskean ja hopea on kiinnostavampi kuin harmaa. Kyse on valosta ja sen liikkeestä.

Glitterissä valo tuntuu olevan jatkuvassa liikkeessä, se kertautuu, säkenöi ja hurmaa.

 

Olen hankkinut parhaat glitterini kalliolaisesta automaalikaupasta. Muutamat kimmeltävät kaikissa spektrin väreissä, kuten kuvien hopeinen ja violetti. Kun glitterin sitten siirtää purkista maalin sekaan tai päälle, sen väri muuntuu huomattavasti pohjavärin ja ympäristön mukaan. Allaoleva maalaus kertoo tästä: vaalea glitter kimaltaa vihreänä mustan päällä, vaalealla se on vaalea, vihreä tai vaaleanpunainen vuorotellen.

Sarjasta Romanssi (35x30cm) 2009

Juuri nyt työstän isoa maalausta, jossa glitteriä on paljon paljon, tarkoitus on maalata miltei yksinomaan eri värisillä kimalteilla vaalealle pohjalle. Olen melkoisissa vaikeuksissa sen kanssa. Yksityiskohtien säihkekasaumat ovat hienoja, mutta kokonaisuuden hallinta tällaisessa hillittömyydessä - mahtaako onnistua?

Sitten mennään Turkkusse

Vastustan kiirettä. En suostu kiireeseen, sillä se ei sovi taiteeseen.

Melkeinpä nyt kuitenkin voisi olla vähän kiire. Seuraava näyttely on yllättävän äkkiä, alle kahden kuun kulutttua. Kyseessä on yksityisnäyttely turkulaisessa Auran galleriassa.

Näin se meni: Puhelin soi loppusyksystä. Galleristi Orvokki Helin tarjosi näyttelyaikaa, oli ihastunut töihini blogissa ja verkkonäyttelyssä. Olin käynyt Turussa vähän aiemmin ja vieraillut galleriassa työhuonenaapurini Vaula Valpolan avajaisissa. Näyttely oli hieno, ja tila tuntui mukavalta. Ihan vaivihkaa olin kysynyt gallerian näyttelypolitiikasta ja saanut tietää, että kalenteria ei täytetä moneksi vuodeksi eteenpäin niin kuin joissakin paikoissa, vaan päätökset tehdään ajankohtaisemmin.

Maaliskuu 2010, galleristi ehdotti puhelimessa. Ai, hui, niinkö pian!? En uskaltanut lupautua suin päin, vaan pyysin vähän miettimisaikaa. Galleria ei ole ihan pieni: tilassa on kaksi kerrosta ja koko lailla juoksumetrejä. "Toki voit tuoda teoksia, jotka olivat Helsingin Hekuma-näyttelyssä esillä", Orvokki selitti, "täällä on uusi yleisö ja asiakaskunta".

Mietittävä oli myös taiteen sisältöjä. Nimittäin galleristi sanoi aika jyrkästi, ettei halua Hukkumista, se kun sopisi paremmin museoon kuin kaupalliseen galleriaan. Itse olin ajatellut, että seuraava näyttelyni on juuri Hukkuminen eikä mikään muu.

Onko sitten hukkumismaalaus erilainen kuin muu maalaukseni, jos jätetään sanat käyttämättä, jos maalauksella ei ole nimeä? Onko teossarja tosiaan väreiltään, sommittelultaan, tekniikaltaan niin muusta tuotannostani poikkeava, niin vaikeasti lähestyttävä, että se on jätettävä esittämättä, jos mielii yhtään tienata? Oletetaan, että ujutan Lemmen ja Loiston väliin Nimettömän, joka salaa onkin Hukkuminen 5. Tulee paksulompakkoinen henkilö ja ihastuu värien välkkeeseen, tunnistaa jotain huimaa. Voisiko taiteilija kertoa vähän teoksesta. Taiteilija kertoo "tämä on muuten hukkuminen", ja samassa ostava asiakas, joka äsken himoitsi kangasta olohuoneeseensa, painelee pikaisesti toisaaalle. Näinkö?

Hukkuminen on aiheena ahdistava. Mutta se on ääritärkeä, siksi en voi huijata tässä, en voi laimentaa enkä piilottaa aihetta. Annan sen siis levätä vielä, jatkan Turun jälkeen ja haen näyttelyaikaa muualta kuin kaupallisista gallerioista.

Mitä sitten esitän Turussa? Sitä, mitä nyt maalaan (olen ahkera, ilman kiirettä) ja sitä, mitä olen viime vuosina maalannut. Näyttelyn työnimi on Roihu. Tämän merkinnän kolme kuvaa ovat upouusista pikkumaalauksista, joulu-tammikuussa syntyneet taulut ovat vailla nimeä vielä.

Minulta on usein kysytty jostakin teoksesta: "mitä ajattelit, kun maalasit tätä". Ajattelin värejä, olen saattanut vastata, kompositiota, harmonian ja dynamiikan lakeja. Entä jos ajattelen väkivaltaa, teurastamista, kuohitsemista tai miesmurhaa, mutta laitan maalauksen nimeksi Tuutulaulu tai Romanssi? Kuuluuko raaka ajatukseni teokseen olennaisesti? Kaiketi vain, jos raakuus näkyy työstä jotenkin. Ajatukset ovat meren aaltoja, jokainen taiteilijan ajatus ei voi olla työn sisältö tai merkitys. Sen, onko teos raaka, arvioi ja tulkitsee katsoja, ei siinä nimi määrää eikä mittari määritä. Katsojankin ajatukset voivat vaihdella saman teoksen äärellä, varsinkin jos kyseessä on kiinnostava teos. Tietenkin teos voi olla ambivalentti ja kiero itsessään; "olen johtanut sinut harhaan",  kuten Paavo Haavikko kirjoitti.

Outoja värejä

Tänään, kun kävelin töistä kotiin, aurinko oli laskenut ja hämärä muuttumassa pimeäksi. Lumi hohti ja heijasti ympäristön valoja. Raitiovaunu, autot, bussit, kauppakeskuksen valokyltit. Pizzeria open välkytti fluoripunaista lumeen, auraustraktorin kulmikkaat rengasjäljet kasvoivat liikennevalojen valaisemina valtaviksi. Olosuhteet olivat Helsingissä poikkeukselliset, ja kotimatka tuntui siksi jännittävältä; oli erikoisia kajoja, valojen ja varjojen yllätyksiä. Tyypillisempi kokemus tähän vuoden- ja kellonaikaan on kulkea ruskeanharmaassa nielussa, likaisen kitalaen alla, kun taivas on tiivistä valosaastetta, tähdet piilossa eikä lumesta tietoakaan.

Monta kertaa pysähdyin: mitkä värit nuo ovat, miten tuon valon ja varjon maalaisi? Korosteena kummille väreille lumen kiderakenne kimalsi pakkasessa. Koin outoa tuttuutta: jotain tällaista taitaa olla kaksi päivää sitten valmistuneessa maalauksessani.

Kuvan työ, kooltaan 70x70cm, nimetön vielä, on samaa sarjaa kuin syksyllä esittelemäni Myrkkyä, makeaa. Punavioletti, toisaalla paksu, toisaalla hyvin ohut sekä helmiäisvaaleanpunainen viimeistelivät kauan askarruttaneen teoksen.

Antakee apurahhoo

Pelien takana majailevat maalaukset ovat Janne Kaitalan

Missä kaksi tahi kolme taiteilijaa on kokoontunut, puhe lipsahtaa melko todennäköisesti jossain kohtaa apurahoihin. Tänään työhuoneella aihe oli päivänpolttava. Posti oli tuonut aamulla hylkäyskirjeitä.
Ei toiminut kollegan taktiikka: "minä ajattelin että kun vähän huonolla suomella kirjottaa niin kattovat että on ulokomaalainen. Ja mies ku on. Ja veistäjä. Että antasivat vähä huonommallaki hakemuksella."

Mutta "Rahaa se on yks tonttukin", kuten muuan totesi. Arabian Allstars -ryhmällemme oli myönnetty Valtion kuvataidetoimikunnan kohdeapuraha. Olimme hakeneet rahaa Yöaika-ryhmänäyttelymme kustannuksiin, joista myönnetty tuhateuronen nyt kattaa osan (tarkkaan laskettuna kukin ryhmäläinen joutuu vielä maksamaan galleriavuokraa 118,10 euroa, kuljetukset, kutsut ja kuvaukset tulevat sitten erikseen). Näyttely on esillä ensi kesänä Suomenlinnan Rantakasarmin galleriassa

12.8.–5.9.2010
ARABIAN ALLSTARS – YÖAIKA
Tyko Elo, Kaarina Haka, Janne Kaitala, Iina Kuusimäki, Mikko Maasalo, Maaria Oikarinen, Juha Okko, Tero Puha, Topi Ruotsalainen, Leila Sarola, Anna Seppälä, Taneli Stenberg, Vaula Valpola, Jouko Vatanen, Anna-Leena Vilhunen, Denise Ziegler

Valtion kuvataidetoimikunta hylkäsi sanoin: "Suuren hakemusmäärän ja käytettävissä olevan määrärahan vuoksi toimikunta ei valitettavasti voinut myöntää hakemaanne avustusta". Yhteen aikaa alleviivailin näitä päätösten sanamuotoja; suosikkini oli "lautakunta on käsitellyt hakemuksenne eikä ole katsonut voivansa siihen suostua". Tunnen erään, joka tapetoi työhuoneen vessan kieltopäätöksillä. Pinta-alan tultua täyteen taiteilija lakkasi hakemasta apurahoja. Tuli toimeen muutenkin.

Tyko Elon ovella

Joskus yöaikaan

Kahvikeskustelussamme veikkailtiin seuraavan arvonnan tuloksia (Kulttuurirahaston päätökset tulevat lähiviikkoina) ja muistuteltiin tämän vuoden anontojen alkamisesta (näyttöapuraha pitää laittaa kohta).