Nolo unohdus - kiva yllätys, eli terveisiä Porista

1

(Amn1b)

Kävi kämmi. Aina joskus jää postauksia rästiin, toisissa on enemmän säätämistä ja miettimistä kuin toisissa, ja sitten tulee uusia asioita, ideoita ja maalauksia. Nyt jäi rästiin niin että unohtui kahdeksi vuodeksi, uups. Olen nolona, mutta enemmän olen iloinen, koska oli mukava löytää tämmöisen ylläri: terveiset 28 katsojalta, jotka ovat antaneet teoksilleni nimiä! Tammikuussa 2013 minulla oli Porissa Anna minulle nimi -näyttely. Sama idea kuin Kanneltalossa syksyllä 2012; tuosta Kanneltalon projektista julkaisin aikanaan oman sivun. Kanneltalon korkeassa tilassa teokset roikkuivat seitsenmetrisinä; teos koostui kahdesta osasta jotka oli ripustettu yhteen. Porissa samat työt olivat esillä "puolikkaina". Lisäksi oli pari teosta vanhemmasta Tuulispää-sarjasta. Julkaisen Porin nimiterveiset tässä postauksessa. Alla siis nimiä yläkuvan maalaukselle:

Oranssi taso häämöttää

Appelsiini

Kajastus valoa

Energia

P

Joulun ja uuden vuoden välissä

Auringonlasku

Unessa kulkien

Talviaurinko

Antautuminen

Everlasting Love

Harmaa on sävyisin

Ei paha

Aurinko nousee

Morgan Sun Rize

Palava rakkaus

Appelsiinitarha uuden vuoden yönä

Hehku

Paukku Pyssy

Suven kulta

Värisade

Canned Heat

2

(Amn2b)

Onnen virta

Värit näköesteenä

Oksan takaa

Valonpisaroita

V

Valumia

Iltarusko

Fantasiaa metsässä

Satumetsä

Toivo

Chimaio -Maputo – railway

Heijastus

Forest Dance

Kesämekko

Valoisa, värikäs päivä

Einsteinin aivot

Kerroksia

Haiseva klöntti

Afrikan yössä

Riemua aamunkoitteessa

Viidakko

Elämän virta

3

(Tuulispää1)

Aurinko valuttaa säteitään

Vuori

Yksitasoinen

Karnevaali

R

Kevät

Kurkistus valoon

Tasapaino

Colouring Book

Piilossako?

(Piirros, jossa näyteään, että alavasemmalla on hieno kohta)

Puun oksalla

Reflections in Water

Lastenkamarissa

Aurinkoista

Syksy, Kirjurinluodon lampi

Kevät

Veri

Bruno

Kontrasti

Putous

Kevään odotus

 4

(Amn6b)

Hei haloo

Sumua aamulla

Samea pinkki

Vesi – jää

Pl

Flamenco

Ponnistus

Invaasiuo vrs. Red

Hengitän

Purjelaiva satamassa

Strained 1900s

60-luvulla

Koira kalliolla

Kallio tai Muutos

Meri

Ruskaa pakkasella

Nukuin unessa

Järvi

5

(Amn1a)

Pinkin kasvu peittää alleen

Mustaviinimarja

Ihana

Sateen jälkeen

Vk

Aavelaiva myrskyssä

Simplicity

Railwaystation Orient

Hyinen satama

Maiseman juuret

Purjelaiva

Metsän heijastus veteen

Strained 60s Reflection

Grenadinen

Hempeilyä

Onto

Killing me softly

Purppurakimallus

Latvassa

6

(Amn3b)

Satumetsä

Eilinen

Metsä

Kaupungin valot

Kp

Arvoitus

Syksy sademetsässä

Epätoivo

Vulcano red -yellow

Putoan

Savimaa

Viidakko

Dancing Forest in Spring

Pyydän hiljaisuutta

Luonto louvuttaa

Salamoiden kokous

Syksy

Joku

Kuoleman riemut

Maailmanloppuko uhkaa

Mikä mikä maan kartta

 7

(Anm)

7

Verenkierto

Suon takana

Minulla on mahdollisuus

Paras

Kov

Syys

Doping

Epävarmuus

Heart Attack – saved

Arki

Mid Morning Connection

Kirsikka kukkii

Harmonia

Mikä

Kibbudzi

Juuret

Pölytys

Rakkauden palvonta

8

(Amn4b)

Galaksit

Japanilainen puutarha

Seestesen kerroksellinen

W

Kevään merkkejä

Satumaan kartta

Värityskirja

Baltic Sea – Blue line

Menneisyys

Japanilainen

Kesäpäivä

Be My Blue Sky

Maatuska

Kesän viime rippeet

Itämeri

Ilta

Salama

Like my soulmate

Ratsu aamun takaa

Kuura

9

(Tp6)

Ukkosen purppuraa

Este – mahdollisuus

Syvällä

Kaamos

TR

Sademetsän ilta

Sysi

Crossword

Hieno Kaunis Ihmeellinen. HKI :)

Ei enää kahvia

Metsän siimeksessä

Touching My Heaven

Muisto

Verkkokalvo

Yö

Kuolema

Don't you love purple?

Riisuttu metsä

Yön ääniä

Odotettu tulevaisuus

10
(Amn3a)

En löydä sinua

Risukossa

Siimeksessä

Saalistus

VVVP

Huominen

Jungle – green Mozambik

Viidakko kutsuu

Pesä tai liian pitkään.

Sateen jälkeen

A Way Through

Piikiakaasia

Valoa

Banaaninkuoret

My jungle

Tie tukossa

Verkossa

11

Ilotulitus

Vihdoinkin kesä

Jokin

Kevät

K

Vappu

Karnevaalit

Aarreluolasto

Teeskentely

Childrensplay

Keidas

Unelmia

Desert Groove

Gary Glitter

Kevät II

Nakki

Julia

Hipit retkellä

Omenalehto

Yhdessä paperissa oli vain yksi kommentti, jolla ilmeisesti viitattiin koko näyttelyyn:

"Tämä maailma on mustavalkoharmaaton"

Nimissä toistuvia asioita ovat luonto, maisemat, vuoden- ja vuorokaudenajat, mielentilat, mentaaliset ja keholliset tuntemukset.

Aika jännä, että maalaus 10. sai kolmesti nimeensä viidakko-sanan, ja maalauksessa 1. koettiin kolmesti aurinko. Metsä esiintyi monen eri maalauksen nimessä. Useampaan kertaan nähtiin eksoottisia maisemia, viidakkoa, Afrikkaa ja Japania, laavaa, ukkosta, marjoja ja hedelmiä.

Mikä saa katsojan osallistumaan tällaiseen? Nimien antaminen on koettu innostavana juttuna, koska kummassakin Anna minulle nimi -näyttelyssä lappuja kertyi paksu nivaska. Yli kymmenen nimen keksiminen vaatii keskittymistä ja sitä, että ihan oikeasti katsoo sitä maalausta eikä vain viipota näyttelyä läpi kivakivaonkssitäviiniilisää-asenteella. Gallerianäyttelyt ovat tyypillisesti auki kolmisen viikkoa eivätkä kävijämäärät ole mitään huikeita - mitähän nyt heittäisin -  pientä osviittaa antaa, että voi olla päiviä, jolloin kävijoitä on vain kourallinen. Vieraskirjasta muistan joskus laskeneeni sataviisikymmentä nimeä, mutta kaikki eivät laita nimeään kirjaan. Joka tapauksessa kyselyyn osallistui melko iso osa katsojista. 

Hekumassa on omasta postaustahdistani riippuen yleensä 1200-1750 käyntiä kuukaudessa. Kommentteja tulee harvakseltaan. Vaikka esittäisin tekstissä suoran kysymyksen, voi olla, että kukaan ei vastaa. Kynnys kommentoida tuntuu olevan varsin korkea. Mikä lie syynä? (Vastatkaa!!)(FB:n kautta saan enemmän palautetta, ja livenä esim. kollegoita tavatessani). Mutta koska te lukijat uskollisesti käytte täällä, kai se tarkoittaa, että tykkäätte - tai saa toki inhotakin, ja olette kiinnostuneita. Olen siitä iloinen.

Sivupalkissa oli sadan päivän ajan kysely, johon saattoi vastata yhdellä klikkauksella. Vain 52 lukijaa klikkasi. Tarkoitukseni oli selvittää lukijakunnan rakennetta.
Prosentuaalinen jakauma tuolla pienellä otannalla oli tallainen:

Kollega 23%
Taidetyöläinen, esim kriitikko 1%
Ystävä/tuttava/sukulainen 36%
Taiteen harrastaja 21%
Muun alan taiteilija 0%
Fani 17%

Olisi pitänyt laittaa vielä vaihtoehto Satunnainen kävijä, mutta hoksasin liian myöhään. Yllättävä tulos taas oli, ettei kukaan muun alan taiteilija ilmoittautunut lukijaksi; itse seuraan säännöllisesti myös kirjallisuusblogeja.
Porin vastaajissa ei monta tuttua voinut olla, joten oli ihan teosten omaa ansiota, että tulivat kuulluiksi ja nähdyiksi. Kiitos vielä kaikille nimeäjille!

Ovisilmät

Ovelasti tuijotan takaisin

Olin satojen silmien tuijotettavana. Silmät kertyivät ovensuuhun ja seurasivat työskentelyäni. Kädet nostivat kameroita silmien eteen. Kamerakäsisilmillä ei ollut suuta. Oli isoja silmiä, keskikokoisia ja pieniä silmiä. Pienillä silmillä ei ollut kameroita, mutta pienillä silmillä oli suu. Suu kysyi, kuka on sotkenut. Iso suu vastasi: katso mitä täti tekee, täti maalaa, katso miten hienoja värejä täti on sekoittanut. Ja koska minä olin täti, joka maalaa, sanoin että minä olen sotkenut, koska täällä saa sotkea ja tämä on minun työtä. Nyt se laittaa valkosta, lapsisuu huudahti, kato se heittää sitä! Oisko kiva jos meilläki ois tämmönen huone? äitisuu kysyi. Koko ajan suuttomat kädet räpsivät kuvia. Näköjään kaksikymmentä silmää mahtuu helposti yhteen oviaukkoon. Onpas värikästä, piristävää, mummosuu sanoi. En ymmärrä, vaarisuu tuhahti. Isäsuu puhui liian nopeaa ruotsia kaksille lapsisilmille, kaksossuut vastasivat yhtä aikaa yhtä nopealla ruotsilla. Vähänks makeeta, joku matalaääninen poikasuu sanoi, no on, huokasi tyttösuu vierestä. Kynnyksellä oli näkymätön portti, sen yli ei kukaan uskaltanut. Englanninkielinen suu kysyi, saako ottaa kuvan. Voi kun näyttää hienolta, äitisuu sanoi, nyt se vielä hienompi kuin äsken. Se laittaa kultaväriä, lapsisuu totesi, ja liilaväriä. Miks tuolla on niin sotkusta, taas joku lapsisuu ihmetteli. Tuhma, sä oot sotkenu täällä! sanoi kaikista pienin lapsisuu, sä oot ollu tosi tuhma ja sotkenu ihan joka paikkaan! Sä oot sotkenu lattian ja seinän ja katonki sä oot sotkenu! Ei kai sentään kattoa? täti ihmetteli.

Osallistuimme työhuoneporukkamme kanssa Arabian katufestivaaleihin pitämällä avoimien ovien päivää. Jotkut siivosivat huoneensa ja ripustivat näyttelyn seinille. Toiset pitivät pientä näyttelyä käytävällä. Yhdellä oli ”kioski”, jossa myytiin mm. taidekynttilöitä ja t-paitoja, toisilla kahvila. Yksi maalasi isoa ryhmämuotokuvaa aulassa, kuka tahansa sai tulla malliksi. Minä päätin näyttää autenttisen työhuoneen. En siivonnut. Tai ehkä laitoin kolme siideritölkkiä pois näkyvistä, ja raivasin hieman lattiatilaa, ettei tarvitsisi purkkien välissä puikkelehtia. Laitoin käytävälle näyttelyn isoista maalauksista. Työhuoneen seiniin nojaili valmiita ja keskeneräisiä teoksia, osa pinossa, osa esillä, niin kuin tavallisestikin.

Tapahtuman alussa kävi tuttuja, joiden kanssa istuin työhuoneessa rennosti kahvitellen. Ihmisiä kulki ohi. Monet jäivät katselemaan, monet moikkasivatkin. Suurin osa otti valokuvia, kysymättä lupaa tai muutakaan. Joku kysyi, saako tulla sisään. Sai. Joku kysyi, ovatko teokset myynnissä. Olivat. Muutama halusi yhteystiedot. Toiset halusivat kertoa suosikkinsa tai kysyä tekniikasta. Yleinen reaktio oli ihmetys, joko ilahtunut (onpas värikästä, en ole ikinä nähnyt oikeaa taiteilijan työhuonetta, miten jännittävää) tai kummasteleva (huh kaaosta). Ilmeisesti kaikki lapsivieraat oli tehokkaasti koulutettu siivoamaan, kun lähes poikkeuksetta pienten lasten ensireaktio oli ”Onpa sotkusta!”

Kun tuttuni lähtivät, mietin, että enpä taida jaksaa istua paikallani montaa tuntia. Päätin olla vieläkin autenttisempi. Kävin vaihtamassa maalausvaatteet. Ajattelin, että yritän tehdä työtä, niin kuin tavallisestikin teen, ihmiset saavat katsella. Asetin keskeneräisen pohjan, sellaisen, joka oli ekamaalauksella mennyt melkoisen pieleen, keskelle lattiaa. Mietin muutaman värin, sekoitin. Istuin. Keräsin rohkeutta ja keskityin. Uskallanko sittenkään. Ne tuijottavat.

Uskalsin. Oviaukkoon pakkautui jatkuva tungos. Jos ateljeeni oli äsken ollut kiinnostava, nyt se oli selvästi aivan huippujännittävä. Kuvia räpsittiin varmasti satoja, jotkut ottivat videota. Lupaa ei kysytty senkään vertaa kuin aiemmin. Toiset jäivät pitkäksi aikaa seuraamaan, jotkut nostivat kameran päiden ylle, saivat saaliinsa ja jatkoivat matkaa. Tuntui painostavalta, kun ihmiset puhuivat minusta kolmannessa persoonassa. Ihan muutama otti suoran kontaktin ja puhui minulle. Lasten kysymyksiin usein vastasin, vaikka eivät hekään yleensä uskaltaneet puhua minulle suoraan, vaan esittivät kysymykset ja toteamukset vanhemmalleen. Asiaan tietenkin vaikutti se, että minun oli mahdoton yhtä aikaa työskennellä ja pitää yllä katsekontaktia. En ollut helposti lähestyttävä. Mitä minä oikeastaan olin tekemässä? Esitystäkö? Esiintyjällehän ei ole tapana puhua esityksen aikana, koska sen ajatellaan häiritsevän. Mutta ei ole myöskään tapana puhua kovaan ääneen muille katsojille, sekin häiritsisi esiintyjää. Olinko minä siis liikkuva näyttelyesine? Esineet eivät häiriinny, eikä niitä myöskään yleensä puhutella.

Joku kollega kommentoi myöhemmin: ”Olit sitten taideapinana”. Kyllä vaan, siltäkin minusta välillä tuntui. Apina ei ymmärrä, että siitä puhutaan. Tänään mietittyäni keksin vielä yhden tulkinnan. Ehkä olinkin tv-ohjelma? Raja minun ja yleisön välillä oli ehdoton, kynnyksen ylittäminen oli mahdoton ajatus. Koska välissä oli näin vahva raja, ehkä minä en kuullut, mitä minusta puhutaan? Minä olin tv-ruudussa! Ohjelman aikana on hyvinkin tapana jutella muiden kanssa. Edukseni on kuitenkin sanottava, että olin erittäin hyvä tv-ohjelma, niin kiinteästi minua seurattiin.

Mannerlaatat

 Tambora (150x100cm) 2015

On tapahtunut massiivinen invaasio! Punainen tulla jylläsi, sinne menivät, ahnaaseen nieluun, muut värit. Ukko-Noa meni saunaan ja ja koko arkki hukkui! Apua, nyt viimeistään ymmärrätte että minua pelottaa mennä töihin.

Novarupta (150x100cm) 2015

Mannerlaatat törmäilevät, ja tuliväri kihiseee. Jyrähtelee, rätisee, kipunoi. Järistys riuhtoo kiilapuita ja riepottaa kankaita, kohta jo pohjat repeävät. Punainen hyökyy hyökymistään, paksu massa pulputtaa joka puolella. En enää ymmärrä mitä tapahtuu, sillä olen muuttunut pikkupikku maatuskaksi; menen gessopurkin taakse piiloon. 

Etna (150x100cm) 2015

Seuraavana päivänä punainen leikkii leppoisaa. "Enhän minä mitään, höpön höpö", sanoo, kun syytän diktaattoriksi. "Yhteiseksi parhaaksi! Itse olit maalannut huonosti; ja aina olet ylireagoimassa. Joo joo, olen ehkä tulivuori, mutta ihan säyseä sellainen."

Huhtikuun lumi

Huhtikuun lumi 1 (125x160cm) 2015

Huhtikuun lumi 3 (125x160cm) 2015

Näytin aiemmin maalauksen, joka on näitten kolmoissisko. Maalasin nämä periaatteessa triptyykinä, siis niin että kolme pohjaa oli vierekkäin lattialla reuna reunassa kiinni. Sain työskennellä niin kuin eniten tykkään - häärätä isolla alueella. Loppuvaiheessa kuitenkin varmistin, että eivät ole siamilaisia kolmosia, pakotettu kiinni toisiinsa.

Hyllylläni on seisonut monta vuotta useita purkkeja koristehiekkaa. "Nyt noita!" ajattelin. Ajatukseni oli tehdä maalauksia, jotka perustuisivat ennen muuta pintastruktuuriin. Päätin olla käyttämättä "väri-värejä". Keräsin kaikki kaikki valkoiset maalisävyt. Koristehiekkapurkeista valitsin mattavalkoista ja lasimaista valkoista sekä mustaa. Vaalean- ja tummanharmaata sain mikropalloista. Lisäksi kelpuutin hopeavärin ja kultapigmentin. Ja ennen muuta tarvitsin litrakaupalla sideaineita. 

Näitä oli kiva, jopa kepeä tehdä. Vähän kuin hiekkalinnaa rantaviivaan, rahisevaa ja solisevaa. Ei "väärinmaalaamista" eikä kuumeista suherrusta väärän päälle. Heittelyä, lotraamista, käsin kauhomista, sirottelua ja tökkimistä.

Kuten sanoin, en käyttänyt lainkaan värillisiä värejä. Maalauksiin on kuitenkin ilmestynyt vihreää sävyä. Se on syntynyt kultajauheen ja nesteen kohtaamisesta. Jos nyt jotain kemiasta ymmärrän, tätä kutsutaan hapettumisreaktioksi. Aika hieno sävy!

Sitten vähän pikkukuvia.

Magna-Maaria

Luulevat olevansa puutarhatonttuja

Olin tänään päänä, suu neljäntenä jalkana. Valokuvasin ja listasin duuneja, puhuin englantia videohaastattelussa, söin lounaan Kipsarissa, hain kultaa, hopeaa, valkoista ja helmiäisipinkkiä Kynä & Paperista, Royal-suklaata M-kaupasta ja kahvia design-kaupasta, joka on lisäksi yhtä aikaa posti ja euron pahvikahvipaikka – ja maalasin. Tämä kaikki kompaktisti Arabia-keskuksessa. Iltapäivällä menin yliopistolle kuuntelemaan Rami Saaren luentoa aiheesta runouden kääntäminen ja siinä tarvittava (mm.) lingvistinen tietotaito. Rami palautti heprean viimeiset tehtävät, sain 96 ja 94/100. Oon hyvä. Luennon jälkeen menin Unisportiin zumbaan ja zumban jälkeen saunaan. Sitten kävin kaupassa ostamassa sitruunavissyä, tonnikalaa, rahkaa, pakasteherneitä, maitoa, jugurttia ja banaaneja, ja naudan 17% jauhelihaa -30%. Joo, en ostanut tuoreita vihanneksia, vaikka terveellisesti täytyy, mutta niitä ei kannata ostaa Alepasta, ostin eilen Lidlistä. ”Moi. Terve. Pakasteelle pientä pussia? Joo, kiitos. Neljätoista yhdeksänkymmentä. Kuittia? Emmätartte, kiitos. Mooi. Moi.”

Kahdentoista ällän avioliitto

Kuusplussa

Tiedättehän, kun naistenlehdessä julkkikset antavat päivälleen kouluarvosanan. Päiväni oli tosi kiva, sain jutella taiteesta ja oppia kielitieteestä, tempoa reggaetonia ja fiilistellä discoa. Ajattelin antaa 9+. Olisin antanut enemmänkin, mutta nukuin yön vähän huonosti – heräsin jostain syystä himmailemaan yhden aikoihin, mitä siinä voi tehdä, kun ei nukuta, vaikka väsyttää – ja aika ajoin päivän mittaan unihiekka kutitti silmiä. Toinen miinus oli, että aamulla kriiseilin, koska verbit olivat hukassa. Siis luulin kadottaneeni nivaskan huolella väkertämiäni sanalappuja. Olin kasannut verbit omaan nippuunsa, koska niitä täytyy harjoitella ihan erikseen, taivutella persoonissa, maskuliinissa ja feminiinissä, sekä aikamuodoissa, joita hepreassa on kolme: preesens, imperfekti ja futuuri. Kriiseiltyäni huomasin, että olin sittenkin sekoittanut verbit substantiivien ja adjektiivien – ja mitä näitä nyt on adverbejä ja kaikkia – sekaan. Eksyinköhän jotenkin jostain aiheesta, sori, mikä oli aihe?

Se päivän kouluarvosana. Ilta pilasi. My ass. Sanonko 7. Ei, 6+. Eteisen lattialla odotti inhottava kirje ”erityisasiantuntijalta.” Uudestaan my ass. ”Taiteen edistämiskeskus on käsitellyt hakemuksenne vuodelle 2015 --- eikä ole voinut myöntää hakemaanne apurahaa. --- Päätös perustuu Eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista annetuun lakiin (115/1997) ja siihen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001), ei kuitenkaan lain 34 §:ää ---” My ass vielä kerran. En tosin tiedä, miksi mun peba on negatiivinen ilmaus! Mulla on hyvä peba. Kuka tietää? Ehkä siksi, että se on lyhennys ilmauksesta ”Kiss my ass” ja juuri siitä on kyse, että Taiteen edistämiskeskus ei halua pussailla pebaani, kerta en nyt vaan kuulu pussailtavien joukkoon tälläkään penteleen kerralla.

Lubenter approbatur -työkalut

Paska taiteilija?

Turhauttavaa, suivaannuttavaa. Ymmärrän niitä, jotka luovuttavat. Eräs ystäväni on tapetoinut työhuoneen vessan ei-kirjeillä, niitä tosiaan riitti ainakin melkein lattiasta kattoon. Ei ein ein ein ein ja ein jälkeen hän lakkasi hakemasta. Nykyään (toivottavasti vain toistaiseksi) hän ei enää edes maalaa. Paitsi jos on varmat massit tulossa, muotokuva tai muu tilaustyö. Mihin jäivät ne hienot, kummalliset, hätkähdyttävät ja raadollisenkin koskettavat teokset, joita hän ennen synnytti? Näinkö rahan ja tunnustuksen puute lannistaa lahjakkaimmankin?

Kaikki eivät osaa maalata muotokuvia, en minäkään. Osaisin ehkä piirtää, mutta minulle kävi aikanaan niin, että kun piti maalata mallin naama väreillä, kuva lähti hajoilemaan, väri vei, enkä pystynyt pitäytymään yksityiskohdissa. Sama tapahtui maisemassa, joka lähti pelkistymään värikentiksi. Mutta minusta olisi hirmu surullista maalata vain sitä, mitä joku pyytää. En ole taiteilija ollakseni yrittäjä tai asiakaspalvelija. Mutta kyllä sitä massia jostain pitäisi saada, kun tili hupenee, huoli kasvaa. Onneksi välillä kohtaan ihmisiä, jotka haluavat ostaa maalauksiani, isojakin, ja silloin huoli väistyy muutamaksi kuukaudeksi.

Mmm. Apurahan saamattomuus tarkoittaa, että et saa apurahaa. Mutta siihen voi myös tulkita merkityksen ”olet paska taiteilija eikä sinua siksi kannata tukea, muut ovat sinua parempia, niillä on paremmat CV:t ja ja sisällöt ja työsuunnitelmat.” Kertokaa, mikä on abstraktin taiteen sisältö! Maalaan maalauksia, mitä siihen täytyy runoilla? Jokaisen ei-kirjeen jälkeen on palauduttava paskuus-ajatuksesta. Ja oltava lannistumatta. En ole paska. Olen hyvä. Olen minä. Olen tärkeä. Ja sinä olet sinä, tärkeä. Ihan sama mitä kukavaanmuka sanoo. 

Ruotsalainen kirahvi arvelee olevansa Arizonassa

Ja nyt pääsemme varsinaisesti otsikon aiheeseen. Mikä on tarina sen takana? Se menee näin: Silloin kauan sitten, kun olin viisas tai ainakin viisasteleva abiturientti, kävi niin, että ruotsin yo-kokeen kuuntelu meni ”huonosti”. Päättelin, että saan ruotsista ”vain” magnan. Pettymys oli suuri ja karvas. Ansaitsin häväistyksen. Niinpä kirjoitin huoneeni oveen suurin kirjaimin ”Här bor Magna-Maaria”. Muistaakseni siinä oli vielä ruskealle voimapaperille kirjoitettu sättimisjulistus, jonka saattaisin jopa löytää silloisen päiväkirjani välistä, mutta ei toinna. Kyllä voi nuori nainen olla tyhmä.

Mikä sä luulet olevas?

Kaikista ällistäni on varmaan ollut minulle lopulta enemmän harmia kuin iloa. (No, väkisin tietty hyvä opintomenestys korreloi sen kanssa, että osaa opiskella, mikä on monessa tarpeellinen valmius, ja onhan sellainen yleissivistyskin olemassa, mitä lukion oppisisällöt kyllä kartuttavat.) Yliopistoon mentiin pääsykokeella. Samoin taidekouluun. Kapakkaravintola Majakan kesäduunin sai se, jolla oli keskinkertaiset peruskoulupaperit, yhtä vähän työkokemusta. Ajattelivat varmaan että näinköhän tuollainen älläneiti osaa edes pöytiä pyyhkiä. Tiedä sitten, kävikö sen isi siellä istumassa enemmän kuin meidän isi. 

Kenkä, joka luulee olevansa jänis

Lähipiirissäni oli pitkään tyyppi, jolla oli tapana kysyä: ”Mikä sä oikeen luulet olevas?” Kysymys saattoi tulla ihan missä tahansa tilanteessa liittymättä siihen, mitä olin tehnyt tai sanonut, ja joka kerta se hämmensi minut täysin. Vastasin, että ihminen. Ihan kuten sinäkin. Kuvittelin, että olisin jollain nätillä puheella saanut hänet ymmärtämään. Mutta ei se niin mene. Ei hän halunnut ymmärtää, hän halusi lytätä. Tyyppi oli saanut asenteen äidinmaidossa, ja hänet oli kasvatettu ylistämisen ja alistamisen vuorometodilla. Vaikken äitiä monta kertaa tavannut, muistan useaan keskusteluun ujuttautuneen pistävän:”Mikä sekin luulee olevansa?” Mitä tuollainen kysymys pitää sisällään?Se iskee kasvoille mitätöintinä ja halveksuntana. Mutta luulen, että kysymyksen ydin onkin pelkoa, alemmuudentoa sekä kateutta. 40-vuotiaan toki soisi irtautuneen myrkyttäjä-äidistä ja hoksanneen asenteensa haitallisuuden. Toivottavasti viideskymmenes on tuonut vähän viisautta. Meillä kaikilla olisi niin paljon mukavampaa, jos jokainen osaisi arvostaa itseään ja muita.

Ja nyt kuulkaas näitten ankarien pohdintojen jälkeen chillaan paskaks. (Olen niin odottanut että saisin käyttää tätä teinisanontaa!) Ilmauksen merkitys on 'chillata niin, että on paskana chillaamisesta'. 

Kevät toi vaaleaa

Huhtikuun lumi 2 (125x160cm) 2015

Kuten olette huomanneet, en ole vähään aikaan tehnyt töitä. Olen opiskellut, totta, mutta olen myös pelännyt ja vitkastellut. Olisin hyvinkin pelännyt ja vitkastellut viikon pari lisää, mutta tiistaina satuin Töölössä liikkuessani kulkemaan roskalavan ohi. Lavalla oli ehjät keittiötikkaat. Sellaisia tarvitsee töissä. Nappaanpa mukaan ratikkaan, ajattelin. Nappaaminen oli hitusen hankalaa, tuntui, että olisin kaivannut muutaman lisäsentin yltääkseni tikkaisiin. Onnistuin kuitenkin kiipeämään ja reunalla roikkuen saamaan otteen tikkaista, ja läksin uuden kaverini kanssa kasin pysäkille. Ratikassa sitten olin jo painamassa stoppia kotipysäkin kohdalla. Vähän vastustelin ajatusta, että olisi paljon fiksumpaa ajaa päättärille ja vielä tikkaat työhuoneelle. Jotain mörköjähän siellä töissä voi olla, ja mitä jos menee töihin, pitääkö silloin myös tehdä töitä? Selvä. Ajan päättärille. Selvä. Pitää tehdä töitä, edes vähän. Vaikka tunti.

Tein töitä aika monta tuntia. Niin myös seuraavana päivänä ja sitä sitä ja sitä seuraavana. Tällä vaalealla on kaksi kaveria ja sitten on ihan toisenlainen, punaistakin punaisempi sarja.