torstai 21. helmikuuta 2013

Liaani-alkuja

Liaani-alku 2. (150x100cm) 2013


Uuden sarjan nimeksi tulee Liaani. Ensin oli vihreää ja valkoista, sitten ilmaantui muita värejä, kuinkas muutenkaan. Näytin ensimmäisen raakileen viimeksi, nyt näytän lisää, vaikka ovatkin enempi-vähempi kesken. Blogin tarkoitus on ilahduttaa katsojia, mutta samalla se toimii taiteilijan arkistona ja muistikirjana. Melko usein tulee tarve tarkistaa, että mitäs onkaan tullut tehtyä, ja mitä voisi tehdä toisella tapaa ja paremmin.

EDIT 6.5.13. Selvyyden vuoksi: pikkukuvat ovat keskeneräisä maalauksia. Isot valmiita. Jos tässä on vain pikkukuva/kuvia, valmis työ löytyy uudemmista postauksista, joihin olen linkittänyt.

Liaani-maalauksia on tulossa kymmenen, joten helposti sekoaa, jos ei pidä tarkkaa lukua. Tämä kakkonen (yllä) oli ensivaiheessaan tällainen. Nyt otin mukaan violettia, vaaleanpunaista, pinkkiä ja vaaleaa keltaista. Sekoittelen värit fairy- tai ketsuppipulloissa: maalia, vettä ja mediumia, joskus myös irtopigmenttejä. Sitten korkki kiinni ja ravistellaan kunnolla. Seos saa olla aika litkumainen, koska maalaan näitä vertikaalisesti valuttamalla. Alhaalla usein pysäytän värin pensselillä ja työnnän sitä takaisin ylöspäin tai maalaan pikapikaa toisaalle jonkin alueen. Tällöin väri ei enää valu, koska pensseli imee liian kosteuden.


Liaani-alku 3 .


Tässä kolmosessa punapinkki on aika vahva, mutta sitä on aika vähän. Tuntuu ihan toimivan. Jos taulun kääntää toisin päin, siitä tulee kuin matto tai raanu. Miksipäs ei.


Liaani-alku 4.


Olisiko tämä nelonen vähän turhan vaisu? Täytyy istuksia ja tuijotella. Ehkä siihen tulee joku väri, jota en ole vielä keksinyt.
EDIT 8.4. Tulihan siihen vähän lisää tehoja. Tein täsmätyötä pienellä pensselillä:

Liaani 4.


Liaani-alku 5.

Viitoseen ei ole  päässyt pinkkejä eikä violetteja, ja luulen etten päästäkään. Tämä tuntuu raikkaalta ja kivan rytmikkäältä.

Liaani-alku 6.

No mitäs minä tälle kuutoselle sanoisin? Kiva kun olet ottanut oranssin leikkiin mukaan. Mutta miksi te kiusaatte pienempää ja heikompaa? Ei saa syrjiä violettia. (Ja kuva, pahus, miksi vinoilet siinä, enkö minä muka katsonut kamerasta, että taulu on suorassa?)
EDIT 4.5.13: Liaani 6 valmiina täällä.

Liaani-alku 7.

Olen käyttänyt seiskassa värin levittämiseen palettiveistä ja saanut aikaan kökkö-jälkeä. Väkinäiset kädenliikkeet täytyy häivyttää. Kuvittelisin, että tästä tulee sävymaailmaltaan vaaleampi kuin muista.
EDIT 25.3. Tunnistatko samaksi:

Liaani-alku 7. nyt

Maalaus on kääntynyt toisin päin ja kellastunut kovasti. On se parantunut, juu, mutta onko tarpeeksi?
EDIT 4.5.13 Katso valmis Liaani 7 täältä. Aika raju muutos!

Liaani-alku 8.


Sama homma kuin edellisen kanssa. Tätä on tehnyt joku kömpelökätinen. Väritajukin on tällä bommaajalla ollut hukassa. Hus, pois ateljeestani, tönkkösormi!
EDIT. 25.3. Tänään aloittaessani työ oli tämän näköinen:


Tämäkin on kääntynyt toisin päin. Värit ovat kirkastuneet. Mutta hienosäätöä tarvitaan:

Liaani 9. nyt

Kirkastin keskimmäisen rannun käyttämällä peittävämpää keltaista väriä. Keskivasemmalle lisäsin hiukan vaaleaa. Ero ei ole suuren suuri, mutta tällaisia viimeiset silaukset usein ovat. Tosin en nyt vielä tätä valmiiksi vanno, mutta "hyvässä vaiheessa" on. (Taidekoulun opettajat käyttivät moista ilmaisua jatkuvasti ja se oli minusta ihan yliärsyttävä, mitä helkuttia se on tarkoittavinaan?)
EDIT 4.5.13 Valmis (tai valmiimpi) Liaani 9. täällä.


Liaani-alku 8.


Mutta nyt, tämä tässä on suosikkini. Vihreä on häipynyt paikalta! Mutta lupasinko minä sille että nyt saat vallata kaikki kankaat? En muuten luvannut.
EDIT 4.5.13 Näet valmiin työn täällä.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Puutarhassa ja lammella 1997










Jokin - varmaankin vihreä väri, ja pystysuora rytmi - uusissa maalauksissani sai minut muistamaan nämä opiskeluaikaiset öljypastellini. Etsin kuvia blogista enkä löytänyt, vaikka muistelin kuvanneeni nämä keväällä ja julkaiseenikin. Löytyivät sitten luonnosten puolelta, ja laitan nämä nyt tähän. Kuvat uusista maalauksista näyttävät ihmeen pliisuilta, kun näihin vertaa. Siinäpä haastetta: pärjätä parikymppiselle Maaria Korhoselle. Öljypastellit on kaikki tehty ulkona ja ne ovat kooltaan 70x100 cm

Kesän 1997 öljypastelleja

70 x 99,5  cm

 70 x 93 cm

  70 x 93 cm

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ettei olisi yksin

Vihreä raakile 1.

Olemme deittailleet tässä viikon verran. Sanoin vihreälle, että et sinä ihan noin voi olla, eiköhän oteta vähän muitakin värejä tähän. No siinähän sitten yrittelet, vihreä sanoi. Sitä ei huvittanut yhtään auttaa minua.

Ajattelin, että annan vihreälle valkeaa ja kellertävää. Se tuntui tykkäävän niistä, vaikka pysyi edelleen vaiti. Sitten mietin, että kokeilen vastavärejä, violettia ja pinkkiä. Tein myös vaalempia sekoituksia, mintunvihreää ja vauvan vaaleanpunaista.

Edellisen kerran ensimmäinen maalaus näyttää nyt tältä. On tullut aika voimakkaitakin kontrasteja. Olen miettinyt, riittääkö tuo vertikaalinen rytmi vai tarvitaanko jokin sitä rikkova elementti. Entä pitäisikö raitojen olla täsmällisempiä, kenties teippausten avulla maalattuja? En ole koskaan käyttänyt teippiä sillä lailla, enkä kyllä usko että se olisi mikään hyvä ratkaisu. Luulen että huolettomien valutusten jälkeen täytyy siirtyä pieneen pensseliin, jonka avulla värit täsmentyvät ja epämääräiset kohdat selkeytyvät. Ehkä voisi myös käyttää siellä täällä paksumpaa, pinnasta nousevaa väriä, nyt tämä on aika litteä, värit ohuita.

Jännittää. En tiedä, kuka tämä on, miksi se tahtoo tulla.

torstai 31. tammikuuta 2013

Meni vihreäksi

Uuden sarjan ensimmäinen alku (100x150cm)

... ja toinen, takana yksi varovainen maalausrupeama.

Olen pitänyt talvilomaa melkein kaksi kuukautta. Pimeys ahmaisi värit, se on yksi syy, en lähtenyt pinnistellen niitä synnyttämään, kun ei ole pakkoa eikä deadlinea. Toinen syy on, että olen viihtynyt kotosalla Henrikin kanssa. Henrikki on uusi tietokoneeni, metallinhohtoinen vaaleanvioletti läppäri. Olen harrastellut kirjoittamista. Mutta eipä siitä sen enempää. Tai ehkä se, että minulla on erillinen kirjoitusnäppis ja se on pinkki.

Tauon jälkeen maalaaminen saattaa hieman hirvittää. Mietin että tältä tuntuu ennen laskuvarjohyppyä, jos ei ole koskaan hypännyt. Pitkitin hyppäämistä ja hirvitti enemmän. Mitä jos en enää osaakaan? Mitä jos olen maalannut jo kaiken maalattavan? Katselin vanhoja töitäni: kuinka olen tuollaisen joskus pystynyt, tuskin enää. Hui hui ja hui.

Onneksi maalaaminen alkaa käytännön työllä. Kuten aina, päätin ensin maalausten koon. Olkoon 100x150cm. Sitten kävin hakemassa puut kymmeneen samankokoiseen pohjaan. Kokosin ensin puolet. Meinasi hermo mennä hypotenuusan kanssa, aina ristimitta heitti 3-12mm (jos heittää 2mm, hyväksyn). Sitten kun kehikkoa vääntää toiseen suuntaan, taas heittää, mutta toisin päin. Ai että. Kovin oli raskas se työpäivä. Niin ja sekin vielä, että ruuvit välipuihin pitää laittaa käsin vääntämällä kun ei ole meitsillä ruuvinvääntökonetta, ihan meisseli vaan.

Kangasta minun ei tarvitse hetkeen ostaa, koska hankin aina ison rullan kerralla. Mutta hui kun tuntui vaikealta tämäkin vaihe! Olin juuri edellisenä päivänä saanut jalkaprässissä liikkumaan 3x12x120kg, mutta nyt viidenkymmenen kilon kangasrulla tuntui aivan kamalan painavalta. Olin ihan hengästynyt! Ja ai miten raskasta olikaan kyykistellä niittaamassa kangasta! Oijoijoi.

Ja sitten ei enää auttanut. Oli aika ruveta maalaamaan. Siinä olin kuin sokkotreffeille menossa. Ei mitään tietoa, miltä treffikaveri näyttää ja millainen on. Joku typerys kuitenkin, pitäisikö skipata?

Minähän en pidä vihreästä. Ainakaan kovin paljon. Nyt kuitenkin vihreä pitää minusta. Kummallista, eikö totta? Vähän se vihreä kyllä arkaili, ei uskaltanut koko kangasta ottaa haltuunsa, hentoina raitoina kiipeili. Vaan tiedä tuosta, alkaako oikein ärjyä kohta, vai tuleeko vaikka oranssi estämään.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukaktus


Tapanani on käydä kukkakaupassa melko usein. Katselen ja ihastelen. Toisinaan vain piipahdan, joskus jään maleksimaan. Silloin tällöin ostan kimpun tai kukkivan viherkasvin. Tapa alkoi jo lapsuudessa. Saatoin käydä Vakkurin kukkakaupassa monta kertaa viikossa ja viettää siellä pitkiä aikoja. Viihdyin vehreässä tunnelmassa niin hyvin, että monesti myöhästyin bussista. Tiesin kaikkien kasvien nimet, ja viikkorahanikin menivät kukkakauppaan. Lainasin kirjastosta kasvikirjoja ja opettelin hoito-ohjeet.

Mummulassa oli vanhan ajan kasveja, joita ei yleensä kukkakaupasta saanut: kärsimyskukka, enkelinsiipi ja posliinikukka. Kuinka iloinen olinkaan, kun sain pistokkaasta juurruttamani posliinikukan kukkimaan! Ja pienen pienet siemenestä kasvattamani kaktukset olivat aivan suloisia. Kesällä kasvatin kukkia parvekkeella: malvaa, mustasilmäsusannaa, hajuhernettä ja auringonkukkia; nekin onnistuivat hyvin. Mutta sitten tapahtui jotain ikävää. Menin reiluksi viikoksi mummulaan ja uskoin kukkien kastelun isälle. Laitoin joka ruukun kylkeen kasteluohjeet: päivittäin, kun multa on kuivahtanut, kun multa on ihan kuivaa. Puhelimessa sitten muistutin isää joka kerta kukista. Ja isähän kasteli! Kun palasin, kaikki kukat rönsyliljasta kaktuksiin olivat likomärkiä ja aluslautaset lainehtivat. Melkein kaikki kasvini olivat tukehtuneet ja mädäntyneet.

Pitkään aikaan en ostanut minkäänlaisia kukkia. Jos sain viherkasvin lahjaksi, unohdin sen kuolemaan. Ei vain kiinnostanut. Sitä paitsi en enää tykännyt vihreästä väristä.

Paljon myöhemmin sitten innostuin uudelleen. Kasvien muodot ovat kiehtovia tutkailtavia, niitä on mukava piirtää. Rakastuin puutarhoihin ja torien kukkakojuihin. Muistan selvästi, kuinka pitkästä masennuksesta toivuttuani eräänä kevätpäivänä kiertelin Hakaniemen torilla. Katselin kukkien väriloistoa aivan hurmaantuneena. Ja mikäs sen ihanampaa kuin saada kukkakimppu rakkaalta ihmiseltä!

Joskus olen piirtänyt kukkia puuväreillä. Maalauksiin olen löytänyt kukista värejä ja rytmiä. Välillä ostan työhuoneelle kukkia iloksi ja inpiraatioksi.

Tämän viikon alussa pengoin työhuoneen varastoa. Olin hinkannut keltaista "maisemaa" päiväkausia, epäonnistunut joka päivä ja turhautunut. (Sanon maalausta maisemaksi, koska pohjan mittasuhteet ovat 1:2, jonka silmä mieltää helposti maisemaksi, vrt. Kolme maisemaa). Toinen taulu samaa formaattia odotti vieressä. Ei huvittanut tarttua siihenkään. Arvelin kuitenkin pilaavani hyvän alun.


Mihin ryhtyä, mietin. Vastaan tuli magentanvärinen maalauksenalku, ties koska yritetty ja hylätty. Takana luki 2005-2006. Olin siis silloin tehnyt ensimmäisen version kyseiselle pohjalle, signeerannutkin. Myöhemmin olin sitten päättänyt, että työtä ei kannata säästää, aloittanut jotain ja jättänyt taas kesken. Kaikkien kerrosten jäljiltä työhön oli muodostunut kiinnostava pintarakenne. Väri oli melko tasasävyinen, lukuunottamatta muutamaa vaaleanpunaista ja oranssihtavaa siveltimenvetoa. Tuosta voisi saada jotain, ajattelin.

Päätin työpäivän ja jätin asian hautumaan. Seuraavana päivänä poikkesin Arabian kauppakeskukseen ostamaan eväitä. Puntti-kukkakaupan edustalle oli ilmestynyt upeasti kukkivia joulukaktuksia. Kukat helottivat purppuraa, pinkkiä ja vaaleanpunaista. Siinä! hoksasin. Jatkoin töihin kukkapaketin ja mikrosapuskan kanssa.


Otin magentapohjan varastosta ja asetin joulukaktuksen sen viereen. Tutkailin aikani, sitten tartuin toimeen. Kohta olinkin sekoittanut vaalean kellanvihreän värin ja maalannut pilkkuja sinne tänne punaiseen. Käytin myös räikeämpää ruohonvihreää; en siis yrittänyt jäljitellä kaktuksen tummahkoa paikallisväriä. Valikoivuudestani huolimatta maalasin värit periaatteessa realistisesti. Kuten kasvin kuvasta näkyy, valo tekee vihreään aika vaaleitakin alueita, ja etenkin kukintojen tyvessä vihreä taittuu keltaiseen. Seuraavaksi sekoitin sinisiä ja violetteja. Äkkiseltään katsoen voi tuntua, että aikuisten oikeasti kukassa ei ole mitään violettia eikä varsinkaan sinistä, mutta maalarin oikeasti kukan valkoiset osat saavat varjopuolella näitä sävyjä. Tämänkin voi kyllä todeta valokuvasta. (Vielä lisää sävyjä löytyy, jos tarkastelee terälehtien hiussuonistoa aivan läheltä.) Viimeisenä sitten tärkein väri, punainen, josta tein erilaisia versioita useampaan purkkiin. Värit olivat paksuja ja täyteläisiä. Maalaus oli koko ajan pystyssä nojaamassa seinää vasten, joten koostumuksen oli oltava tarpeeksi kiinteä, ettei maali valuisi. Apua, apua, ajattelin työstäessäni. Punaisen ja vihreän ärhäkkä kontrasti arvelutti. Pelkäsin saavani aikaan riitasointua ja liikaa levottomuutta. Pestessäni pensseleitä en ollut yhtään varma, olinko tehnyt kehnon vai kelvollisen maalauksen.

Seuraavana päivänä ryntäsin työhuoneelle jännittyneenä. Ovelta näytti hyvältä. Ja istuttuani maalauksen ääressä hyvän tovin, työ tuntui edelleen onnistuneelta.

Tässä yksi tarina siitä, miten jokin asia voi kiinnittää huomion ja innostaa maalaamaan. Joulukaktus-maalauksessa yhteys lähtökohdan ja maalauksen välillä on harvinaisen suora. Voi ihan hyvin sanoa, että käytin kasvia mallina. Kaikki värit ovat peräisin kukasta, vaikka muuntelin niiden keskinäistä suhdetta ja intensiteettiä. Käytin roimasti punaisia, ja jätin vihreän vähälle. Jostain suunnasta katsoen vihreä jääkin melkein kokonaan runsaiden kukintojen alle. Aivan ihana kukka! Saas nähdä, tuleeko kukkamaalauksia pian lisää. Olen katsellut kelta-violettia iiristä vähän sillä silmällä.