Meni vihreäksi

Uuden sarjan ensimmäinen alku (100x150cm)

... ja toinen, takana yksi varovainen maalausrupeama.

Olen pitänyt talvilomaa melkein kaksi kuukautta. Pimeys ahmaisi värit, se on yksi syy, en lähtenyt pinnistellen niitä synnyttämään, kun ei ole pakkoa eikä deadlinea. Toinen syy on, että olen viihtynyt kotosalla Henrikin kanssa. Henrikki on uusi tietokoneeni, metallinhohtoinen vaaleanvioletti läppäri. Olen harrastellut kirjoittamista. Mutta eipä siitä sen enempää. Tai ehkä se, että minulla on erillinen kirjoitusnäppis ja se on pinkki.

Tauon jälkeen maalaaminen saattaa hieman hirvittää. Mietin että tältä tuntuu ennen laskuvarjohyppyä, jos ei ole koskaan hypännyt. Pitkitin hyppäämistä ja hirvitti enemmän. Mitä jos en enää osaakaan? Mitä jos olen maalannut jo kaiken maalattavan? Katselin vanhoja töitäni: kuinka olen tuollaisen joskus pystynyt, tuskin enää. Hui hui ja hui.

Onneksi maalaaminen alkaa käytännön työllä. Kuten aina, päätin ensin maalausten koon. Olkoon 100x150cm. Sitten kävin hakemassa puut kymmeneen samankokoiseen pohjaan. Kokosin ensin puolet. Meinasi hermo mennä hypotenuusan kanssa, aina ristimitta heitti 3-12mm (jos heittää 2mm, hyväksyn). Sitten kun kehikkoa vääntää toiseen suuntaan, taas heittää, mutta toisin päin. Ai että. Kovin oli raskas se työpäivä. Niin ja sekin vielä, että ruuvit välipuihin pitää laittaa käsin vääntämällä kun ei ole meitsillä ruuvinvääntökonetta, ihan meisseli vaan.

Kangasta minun ei tarvitse hetkeen ostaa, koska hankin aina ison rullan kerralla. Mutta hui kun tuntui vaikealta tämäkin vaihe! Olin juuri edellisenä päivänä saanut jalkaprässissä liikkumaan 3x12x120kg, mutta nyt viidenkymmenen kilon kangasrulla tuntui aivan kamalan painavalta. Olin ihan hengästynyt! Ja ai miten raskasta olikaan kyykistellä niittaamassa kangasta! Oijoijoi.

Ja sitten ei enää auttanut. Oli aika ruveta maalaamaan. Siinä olin kuin sokkotreffeille menossa. Ei mitään tietoa, miltä treffikaveri näyttää ja millainen on. Joku typerys kuitenkin, pitäisikö skipata?

Minähän en pidä vihreästä. Ainakaan kovin paljon. Nyt kuitenkin vihreä pitää minusta. Kummallista, eikö totta? Vähän se vihreä kyllä arkaili, ei uskaltanut koko kangasta ottaa haltuunsa, hentoina raitoina kiipeili. Vaan tiedä tuosta, alkaako oikein ärjyä kohta, vai tuleeko vaikka oranssi estämään.