Sanoja maalauksista

Posti toi eilen Kimi Pakarisen kutsukortin. Kortin mukana on taiteilijan kirjoittama lyhyt tiedote, joka on otsikoitu Työskentelystäni. Lyhykäisyydessään teksti on tällainen:

"Maalaaminen itsessään on tapahtuma, joka edetessään vie avoimeen, intuitiiviseen tilaan, jossa on mahdollista löytää – ilman ennakkoon tehtyjä suunnitelmia tai niistä huolimatta – maalaus todellisuutena, elävänä asiana.

Näyttelyssä on esillä öljymaalauksia ja kolmen suurikokoisen tussimaalauksen sarja, eräänlainen triptyykki."

Tiedote kiinnitti huomioni kolmesta syystä.

1) Minulla on vuosikaudet ollut tapana lukea taiteilijoiden tekstejä kuin piru Raamattua ja napostella epätäsmällisiä ilmauksia, korrelaattivirheitä ja mitäänsanomattomuuksia.

2) Ylipäätään pidän lyhyistä ja ytimekkäistä tiedotteista. Tämä oli piristävän, jopa hämmentävän lyhyt. Nykyään monet tiedotteet ovat vakavan "taideasiantuntijan" (esim. kriitikko, taidehistorioitsija tai tohtorikoulutuksessa oleva, omaa työtään teoreettisesti lähestyvä taiteilija) kirjoittamia ja huhhuh ovat pitkäpiimäisiä jaarituksia; en juuri lue niitä. (Kärjistin vähän, koska se on kivaa, oikeasti katson tiedotteen alalaidasta kenen käsialaa teksti on, se vaikuttaa päätökseeni lukea/ kierrättää saman tien, mm. Seppo Heiskasen tekstit yleensä luen, myös Ilona Anhavalla  on sana hallussa).

3) Tämä on tärkein syy: Koska Pakarinen on abstrakti maalari, jaamme tiedote-ongelman: Miten kirjoittaa maailmasta, jonka ei-esittävä maalaus tuo näkyviin.

Piru ei pääse isompia pitoja pitämään tämän tekstin kustannuksella, mutta kolmossyy tekee minusta hyvin ankaran lukijan. Taiteilijana tiedän täysin, mitä Pakarinen tarkoittaa: maalaaminen on ihmeellistä. Mutta katsojana haluaisin lukea, mitä taiteilija on intuitiivisessa tilassaan tällä kertaa löytänyt, mihin joutunut tai päätynyt? Millainen on elävän taiteilijan ja elävän maalauksen välinen suhde? (Vai onko tämä liian intiimiä tietoa?) Tarvitaanko katsojaa, kun taiteilija ja maalaus kuhertelevat?

Onneksi on kutsukorttti. Se kuhertelee minulle suoraan: kyllä, tulen ihastelemaan sinua ja veljiäsi, valitsemaan komeimman joukosta.

Kimi Pakarisen näyttely 16.9.-10.10.2010 galleria Aarnissa, WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola, Espoo

Tämänvuotisista näyttelytiedotteista suosikkini on ollut Janne Kaitalan runomainen teksti:

Näissä teoksissa ei ole vihaa ei rakkautta, 
näissä maalauksissa on viivoja ja väriä.
Näissä teoksissa ei ole alkoholismia,
ei mielenterveysongelmia.
Näissä maalauksissa on viivoja ja väriä.
Näissä teoksissa ei ole rahahuolia
tai muitakaan huolia,
näissä maalauksissa on viivoja ja väriä.
Näissä teoksissa ei ole alemmuudentunnetta
eivätkä ne alenna mitään.
Näissä maalauksissa on viivoja ja väriä.
Näissä teoksissa ei ole liikettä eikä energiaa.
Nämä maalaukset ovat pysähtyneessä tilassa
ja ne ovat kylmiä.
Nämä teokset eivät ole arkkitehtonisia
eivätkä ne käy arkkitehtuuria vastaan.
Nämä maalaukset ovat viivoja ja väriä.
Näissä maalauksissa ei ole viivoja ja väriä.
Nämä maalaukset ovat tekijänsä uni. 

Kaitalakin maalaa abstraktia, ja teksti toistaa "näissä maalauksissa on viivoja ja värejä". Mutta kertomalla lisäksi, mitä maalauksissa ei ole, taiteilija ikään kuin livauttaa sellaista, mitä niissä hyvinkin saattaisi vähäsen olla. Huomaa loppu, jossa maailma vielä kerran keikahtaa. Teksti löytyy otsikolla Näyttelytiedot galleria Uusitalon sivulta, jossa on nähtävillä myös maalauskuvia Kaitalan viime kevään näyttelystä.

Avajaisvilskettä Suomenlinnassa

Yö oli tumma ja punainen

Tummayö (140x250cm)

Punayö (140x250cm)

Nämä kaksi maalaustani ovat nyt esillä Suomenlinnan Rantakasarmin gallerian Yöaika-näyttelyssä. Eilen avautuneessa 16 taiteilijan yhteisnäyttelyssä on paljon katsottavaa, koettavaa ja ajateltavaa. Ei muuta kun hyppäät lauttaan Kauppatorilta, olet vartissa perillä. Galleria sijaitsee lauttarannassa Panimo-ravintolan vieressä.

Arabian Allstars - Yöaika

Tähti singahtaa etelän suuntaan Arabian talon B-rapusta, työhuoneen käytävältä. Se on merkkinä juuri avatusta ryhmänäyttelystä ja johdattaa Suomenlinnaan, sinne siis mars!

Stararyhmämme on: Tyko Elo, Kaarina Haka, Janne Kaitala, Iina Kuusimäki, Mikko Maasalo, Maaria Oikarinen, Juha Okko, Tero Puha, Topi Ruotsalainen, Leila Sarola, Anna Seppälä, Taneli Stenberg,Vaula Valpola, Jouko Vatanen, Anna-Leena Vilhunen, Denise Ziegler.

Yli vuosi sitten aloimme ideoida näyttelyä yö-teemasta. Kukin työstenteli itsenäisesti, mutta kokonaisuutta hahmoteltiin pitkin matkaa keittiökeskusteluissa. Näyttely avautui eilen ja sanonpa vain, että onnistunut on.

Tiedote kertoo tällaista:

Yö on levon aikaa, mutta myös vaaran tai paheellisuuden. Nyky-yhteiskunnassa yötyöskentely on yleistä, mutta ennen yö oli varattu prostituutiolle ja rikolliselle toiminnalle.

Ihminen on pyrkinyt ”kesyttämään” yön monin eri tavoin. Yön merkitys on sähkövalon myötä muuttunut.

Mitä yö merkitsee nykyihmiselle?

Yöhön liittyviä asioita pohdiskelee näyttelyssään 16 kuvataiteilijan ryhmä, jota yhdistää työskentelytilat samassa Ateljeesäätiön kiinteistössä Arabiassa Helsingissä. Esillä on mm. maalauksia, installaatioita, kolmiulotteisia teoksia sekä valokuvia. Erilaisten tekijöiden tulkinnat teemasta avaavat ilmeikkään näkymän yöllisyyteen, öisiin ajatuksiin ja tunnelmiin – yön merkityksiin. 

Näyttely on avoinna 12.8.-5.9.2010
Galleria Rantakasarmi, Suomenlinna
ti-to 12-17.30
pe-su 11.30-16

Kylässä Reitarilla

Anoja vai antaja

Armasta kesää ja terveisiä maalaiskirjastosta! Olen lomalla, katselen unia ja lueskelen. Blogi alkaa päivittyä taas 11.8. jolloin avautuu Suomenlinnan galleria Rantakasarmissa työhuoneporukkani Yöaika-näyttely.

Sitä ennen pari kulttuurilehti-poimintaa mietittäväksi:

"Onko taiteilija rakkauden kerjäläinen vai sen ammattilainen, aneleeko hän rakkautta vai jakaako sitä? Onko hän liikkeellä omia etujaan ja egoaan varjellakseen vai antaakseen itsestään muille?"
Neljä taiteilijaa keskusteli ilman yleisöä/ Pauliina Vanhatalo. Kaltio 6/2009, s.33

"Haluan sanataiteellani rakentaa ilokielisiä turvapaikkoja kohtaamalla yksinäisiä dementikkoja, perheväkivallan uhreja, masentuneita tai jostakin muusta syystä suruvaippaan kääriytyneitä ihmisiä. Runojeni kautta yritän oppia kunnioittamaan heitä, sillä jokainen ihminen on arvokas ja rakastettava."
Kritiikin Kannuksilla palkittu runoilija Timo Harju, Kritiikin uutiset 2/2010, s.16