Armasta kesää ja terveisiä maalaiskirjastosta! Olen lomalla, katselen unia ja lueskelen. Blogi alkaa päivittyä taas 11.8. jolloin avautuu Suomenlinnan galleria Rantakasarmissa työhuoneporukkani Yöaika-näyttely.
Sitä ennen pari kulttuurilehti-poimintaa mietittäväksi:
"Onko taiteilija rakkauden kerjäläinen vai sen ammattilainen, aneleeko hän rakkautta vai jakaako sitä? Onko hän liikkeellä omia etujaan ja egoaan varjellakseen vai antaakseen itsestään muille?"
Neljä taiteilijaa keskusteli ilman yleisöä/ Pauliina Vanhatalo. Kaltio 6/2009, s.33
"Haluan sanataiteellani rakentaa ilokielisiä turvapaikkoja kohtaamalla yksinäisiä dementikkoja, perheväkivallan uhreja, masentuneita tai jostakin muusta syystä suruvaippaan kääriytyneitä ihmisiä. Runojeni kautta yritän oppia kunnioittamaan heitä, sillä jokainen ihminen on arvokas ja rakastettava."
Kritiikin Kannuksilla palkittu runoilija Timo Harju, Kritiikin uutiset 2/2010, s.16
maanantai 2. elokuuta 2010
torstai 15. heinäkuuta 2010
Kusetusta taidekentällä
Yle uutisoi eilen, että Miina Äkkijyrkän osallistuminen kesänäyttelyyn peruuntui. Teokset oli jo kuljetettu näyttelypaikalle, mutta taiteilijan ja järjestäjän erimielisyydet estivät yhteistyön. Uutinen ei anna täyttä varmuutta erimielisyyksien laadusta, mutta se ainakin on pääteltävissä, että kunnon sopimusta ei ole etukäteen kirjoitettu.
Koska kyseessä on juuri Äkkijyrkkä, nimensä mukaisena, räväkkänä ja uhmakkaana, julkisuudessa tunnettu taiteilija, kerrotaan uutista varmaan jossakin eteenpäin tyyliin "taas se Miina riehuu". Olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että Miina ei riehu aiheetta. Oikeastaan haluaisin yllyttää kaikkia taiteilijoita riehumaan aina, jos tarjotaan huonoa sopimusta. Mutta koska riehujaa ei ehkä oteta vakavasti, parempi strategia lienee viileä periksiantamattomuus.
Viimeksi turvauduin tällaiseen viileyteen toissapäivänä puhelimessa. Näyttelynjärjestäjä halusi viedä töitäni ulkomaille. Anteeksi, kuka soittaa, tarkistin. Ahaa, kiitos, mutta valitettavasti olen kuullut, että ulkomaan näyttelyissänne kaikki kustannukset lankeavat taiteiljalle, eikä vastaavasti myyntiä ole tapahtunut; pitääkö tämä paikkansa? "Niin kyllä taiteilijat ovat maksaneet osallistumismaksun ja omat matkansa..." Aivan, minulla on kotimaan myynti viime aikoina vetänyt niin hyvin, että en koe tarvetta lähteä mukaan tällaiseen, ellei ole selvää näyttöä siitä, että taiteija on hyötynyt osallistumisesta. (Miten osasinkin puhua noin vakuuttavasti!) "Ahaa, juu, no sitten..." Ainakaan äkkiseltään soittaja ei osannut osoittaa kysymääni hyötyä. Onko teillä tarkempaa, kirjallista tietoa asiasta, kysyin kuitenkin kohteliaasti, ja informaatio luvattiin toimittaa saman tien sähköpostiini. Mitä todennäköisimmin en tule lähtemään ko. projektiin mukaan.
Edellisen kerran kieltäydyin yhteisnäyttelystä, koska näytteilleasettaja oli kahmaisemassa ennenkuulumattoman myyntiprovision työstäni. Minusta 50% on kipuraja. Olen laskenut, että materiaalikustannukset ovat ainakin 20% teosteni myyntihinnasta. On vaikea perustella logiikkaa, jonka mukaan se, joka ripustaa taulun myyntiseinälle, saa tuplasti enemmän rahaa kuin se, joka on taulun maalannut ja ostanut tarvikkeet. Härskiä ahneutta!
Huipullakin kusetetaan, ja kunnolla. Ars Fennica -palkittu ja viime vuoden Venetsian biennaalin taiteilija Jussi Kivi kirjoitti aiheesta Taide-lehdessä (2/2010) ironisella otsikolla Pätkä menestystarinaa... Taiteilija oli sivuhenkilö ja nälkäpalkkalainen kuraattorien ja komissaarien kalliissa kärkihankkeissa. "Tuntuu siltä, että toisinaan taiteilijaan suhtaudutaan kuin lapseen, riittää kun sille antaa vähän karkkirahaa, niin sitten se taas leikkii pitkään tyytyväisenä". Taiteilijan työtä ei arvostettu. Lisäksi hankkeissa tapahtui luvattoman paljon epäammattimaista töpeksintää - mutta kannattaako kuraattorin nyt niin vimpan päälle niuhottaa, museohan maksaa kuukausipalkkaa.
Oma lukunsa on, millaista kohtelua taiteilija voi saada ihan "omassa tallissaan". On olemassa galleristeja, jotka pitävät kuin kukkaa kämmenellä, kunnioittavat ja rohkaisevat; taiteilija voi luottavaisin mielin keskittyä omaan työhönsä. Valitettavasti tällaiset galleristit ovat harvassa.
Aivan liian usein olen kuullut kollegoiden valittavan, kuinka galleristi/kuraattori on epäreilu, epärehellinen, ynseä, paskantärkeä tai suorastaan ilkeä. Olen nähnyt taiteilijan itkevän, toisen sadattelevan, kolmannen neljännen viidennen jne. harmittelevan, juopottelevan, murehtivan päiväkaudet, kun tärkeä työsuhde takkuaa. Tyhjiä lupauksia satelee, mutta sopimukset eivät pidä, rahat eivät tule ajallaan, teoksia katoaa, sähköposteihin ei vastata, tyyppiä ei saa puhelimellakaan kiinni virka-aikaan, mutta yöllä se soittaa kännissä ja tilittää seksiongelmiaan.
Tajuatteko, taiteen valtiaat, että kohtelemalla taiteilijoita huonosti te tapatte taidetta?
Koska kyseessä on juuri Äkkijyrkkä, nimensä mukaisena, räväkkänä ja uhmakkaana, julkisuudessa tunnettu taiteilija, kerrotaan uutista varmaan jossakin eteenpäin tyyliin "taas se Miina riehuu". Olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että Miina ei riehu aiheetta. Oikeastaan haluaisin yllyttää kaikkia taiteilijoita riehumaan aina, jos tarjotaan huonoa sopimusta. Mutta koska riehujaa ei ehkä oteta vakavasti, parempi strategia lienee viileä periksiantamattomuus.
Viimeksi turvauduin tällaiseen viileyteen toissapäivänä puhelimessa. Näyttelynjärjestäjä halusi viedä töitäni ulkomaille. Anteeksi, kuka soittaa, tarkistin. Ahaa, kiitos, mutta valitettavasti olen kuullut, että ulkomaan näyttelyissänne kaikki kustannukset lankeavat taiteiljalle, eikä vastaavasti myyntiä ole tapahtunut; pitääkö tämä paikkansa? "Niin kyllä taiteilijat ovat maksaneet osallistumismaksun ja omat matkansa..." Aivan, minulla on kotimaan myynti viime aikoina vetänyt niin hyvin, että en koe tarvetta lähteä mukaan tällaiseen, ellei ole selvää näyttöä siitä, että taiteija on hyötynyt osallistumisesta. (Miten osasinkin puhua noin vakuuttavasti!) "Ahaa, juu, no sitten..." Ainakaan äkkiseltään soittaja ei osannut osoittaa kysymääni hyötyä. Onko teillä tarkempaa, kirjallista tietoa asiasta, kysyin kuitenkin kohteliaasti, ja informaatio luvattiin toimittaa saman tien sähköpostiini. Mitä todennäköisimmin en tule lähtemään ko. projektiin mukaan.
Edellisen kerran kieltäydyin yhteisnäyttelystä, koska näytteilleasettaja oli kahmaisemassa ennenkuulumattoman myyntiprovision työstäni. Minusta 50% on kipuraja. Olen laskenut, että materiaalikustannukset ovat ainakin 20% teosteni myyntihinnasta. On vaikea perustella logiikkaa, jonka mukaan se, joka ripustaa taulun myyntiseinälle, saa tuplasti enemmän rahaa kuin se, joka on taulun maalannut ja ostanut tarvikkeet. Härskiä ahneutta!
Huipullakin kusetetaan, ja kunnolla. Ars Fennica -palkittu ja viime vuoden Venetsian biennaalin taiteilija Jussi Kivi kirjoitti aiheesta Taide-lehdessä (2/2010) ironisella otsikolla Pätkä menestystarinaa... Taiteilija oli sivuhenkilö ja nälkäpalkkalainen kuraattorien ja komissaarien kalliissa kärkihankkeissa. "Tuntuu siltä, että toisinaan taiteilijaan suhtaudutaan kuin lapseen, riittää kun sille antaa vähän karkkirahaa, niin sitten se taas leikkii pitkään tyytyväisenä". Taiteilijan työtä ei arvostettu. Lisäksi hankkeissa tapahtui luvattoman paljon epäammattimaista töpeksintää - mutta kannattaako kuraattorin nyt niin vimpan päälle niuhottaa, museohan maksaa kuukausipalkkaa.
Oma lukunsa on, millaista kohtelua taiteilija voi saada ihan "omassa tallissaan". On olemassa galleristeja, jotka pitävät kuin kukkaa kämmenellä, kunnioittavat ja rohkaisevat; taiteilija voi luottavaisin mielin keskittyä omaan työhönsä. Valitettavasti tällaiset galleristit ovat harvassa.
Aivan liian usein olen kuullut kollegoiden valittavan, kuinka galleristi/kuraattori on epäreilu, epärehellinen, ynseä, paskantärkeä tai suorastaan ilkeä. Olen nähnyt taiteilijan itkevän, toisen sadattelevan, kolmannen neljännen viidennen jne. harmittelevan, juopottelevan, murehtivan päiväkaudet, kun tärkeä työsuhde takkuaa. Tyhjiä lupauksia satelee, mutta sopimukset eivät pidä, rahat eivät tule ajallaan, teoksia katoaa, sähköposteihin ei vastata, tyyppiä ei saa puhelimellakaan kiinni virka-aikaan, mutta yöllä se soittaa kännissä ja tilittää seksiongelmiaan.
Tajuatteko, taiteen valtiaat, että kohtelemalla taiteilijoita huonosti te tapatte taidetta?
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Kahdeksastoista
Kiitos Ristolle, joka kehui väripelkistystä. Olisin saattanut seuraavan kerran heitellä kankaalle vaikka hervottomasti oranssia sen enempää ajattelematta.
Kokonainen maalaus (18. hukkuminen) näyttää nyt tältä. Ensin olen huiskinut tumman. Keltaista työstin enemmänkin massana, työnsin väriä sormia ja kämmentä käyttäen oikealta laidalta tummaa kohden. Veden määrä seoksissani on ollut sopiva, värien kohtaamisissa on syntynyt jännittäviä sinivihreitä ja punaisen sävyjä. Silti mietin, onko keltaisen intensiteetti riittävä. Sekoitin sitruunankeltaiseen valkoista, jotta keltaisen vaalea olisi vaaleampi kuin tumman osan vaalea, joka on pohjakankaan puuvillan väri. Voisin ehkä pelata mediumilla: kiillottaa toisia kohtia, joitakin käsitellä mattamaisiksi.
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Pahin
Tänään kerron sen näin: Hukkuminen on se pahin. Pahin, mitä sinulle koskaan tapahtui. Se, joka melkein rikkoi sinut. Hukkuminen on raiskaus rikos murha force majeure sota kansanmurha koulusurma terrori tuhopoltto luonnonkatastrofi petos pahoinpitely vammautuminen onnettomuus väkivalta sairaus ero kuolema.
Jokin siitä maalautuu tänään näin: roiskuavalla keltaisella ja violetinmustalla.
Se tapahtui, ehkä mielessäsi se edelleen tapahtuu. Näet sen uudelleen ja uudelleen vaikket haluaisi, mielesi tuottaa dokumenttielokuvaa tapahtuneesta päivin öin, ja on kuin mitään muuta ei olisi olemassa. Se on pysäyttänyt aikasi. Myöhemmin itket, suret ehkä sata kertaa sata tuhat ja liian monta vielä. Silti. Se ei ole tuhonnut sinua. Sinä olet.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Pyhä Tuho - Maalauksia, maalareita ja avajaisvieraita
Tässä pieni katsaus avajaisista, kuvaajina Anna-Sofia Sysser ja Martta Oikarinen. Teoskuvia voit katsoa Pyhän Tuhon omassa blogissa, jossa myös taiteilijoiden ja kuraattoreiden ajatuksia näyttelystä ja kauneuden teemasta.
Pyhä Tuho - kuratoitu maalaustaidenäyttely kauneudesta
Jenni Hiltunen, Anna-Liisa Kankaanmäki, Ville Laaksonen, Torsti Niskanen, Maaria Oikarinen, Kukka Paavilainen, Tiina Pyykkinen, Matti Rantanen, Janne Räisänen, Kim Somervuori, Sara Toivanen, Timo Tähkänen, Juha-Heikki Tihinen, Annamari Vänskä
Galleria Maaret Finnberg
Läntinen Rantakatu 3, Turku
Avoinnna ti-pe 12-18, su 12-16, ma ja la suljettu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
