Taivaspaikkoja

Hämmästyin melkein. Yhteys Verkkonäyttelyä mainostavan maalauksen ja eilisten pilvikuvien välillä on niin ilmeinen. Väri- ja muotomaailmat muistuttavat toisiaan, rytmi ja tunnelma on samankaltainen. Ei olisi liioiteltua päätellä, että valokuvat ovat toimineet luonnoksina maalaukseen. Faktojen valossa päätelmä kuitenkin muuttuu mahdottomaksi: valokuvat on otettu melkein kolme vuotta maalauksen valmistumisen jälkeen.

Vaikutteet kulkevat ristiin. Selvästi olen taipuvainen hakemaan ympäristöstä kohteita, jotka muistuttavat maalauksiani. Itse maalauksen takana taasen on oltava mielikuvieni ja muistojeni varanto; liekö kuvan maalaus eräs tiivistymä vuosien taivaantuijottelusta? Katse kääntyy tuttuun, jokin toistuu, mikä muuntuu? Keräilen auringonnousuja ja -laskuja, usein katson niitä viipyen kuin hidasta elokuvaa. Miten kulta ja punainen alkaa levitä yläpilviin. Joskus ilmenee vihertäviä raitoja, toiste oransseja tupsuja. Pilville on ominaista muodon liikkuvuus ja hajoavuus, rajojen pehmeys, liukumat. Taivas on alati liikkeessä, erilaisia rytmejä täysi. Ilmiöitä voi tarkkailla ikkunasta, jos on sopiva näköala, mutta kokonaisvaltaisemmin tietenkin paljaan taivaan alla.

Kiinnostus laajenee. Tulee seuratuksi sääennusteita ja niiden toteutumista, sään näkymistä taivaan kehällä, eri ilmansuunnissa. Toissapäivänä tiedote lupasi pilviä, sadetta ja pohjoistuulta. Kyllä, tylsää ja harmaata, totesin ikkunasta. Keskiyöllä huomasin pohjoisen tuulleen pilvensä pois: taivas oli kirkas auringon laskea ja nousta. Taivaankannen halkaisi voimakas raja: etelä oli pelkkää tummanviolettia pilveä. Hieno näky.

Kirjastossa uteliaisuuteni johdatti tähtitieteen pariin. Ursan julkaisema kirja Maiseman valot ja värit selittää mm. valon taittumista ilmakehässä, erilaisten haloilmiöiden syntyä sekä hämärän ilmiöitä ja niiden mittaamista. Auringonlaskun tyypillisiksi ilmiöiksi luokitellaan vaakasuorat raidat, kirkas hehku, purppuravalo ja jälkihehku. Vastakkaisessa horisontissa voidaan havaita maapallon varjo (tätä en tiennyt!), vastarusko ja kirkas heijastus. Näillä ilmiöillä on tyypillinen kestonsa, joka määrittyy auringon korkeuden, ei minuuttien avulla. Myös eri väreillä on kaavakuvin osoitettu ilmaantumisjärjestys kirjan esittämässä tyypillisessä auringonlaskussa. Ymmärtääkseni puhe on siis eräänlaisesta keskimääräisestä havainnosta kirkkaalla kevät- ja syystaivaalla. Pilvisyyden ja vuodenajan mukaan vaihtelua esiintyy suuresti. Auringon laskiessa auringon korkeus on nolla astetta suhteessa horisonttiin. Hämärän eri vaiheet porvarillinen, nauttinen ja astronominen jaotellaan miinusasteikolla, ja pimeä alkaa lukemasta -18 astetta (jolloin aurinko siis on 18 astetta horisontin alapuolla). Kun puhutaan aamu- ja iltahämärästä, tarkoitetaan yleensä porvarillista hämärää, kun ei enää tai vielä ole liian pimeää esim ulkotöihin.

Tässä vaiheessa kesää aurinko laskee jo Inarissa, muttei vielä Utsjoella. Hämärää kuitenkin tulee vasta Kajaanin alapuolella. Pohjoisimmassa Suomessa ei siis vielä esiinny kaikkia auringonlaskun valoilmiöitä, mutta auringon loivasta kulmasta johtuen niitä, jotka ilmenevät, ehtii tarkkailla pidempään. Tänään aurinko laskee Kemijärvellä 23.25, huomenna nousee 3.17. Lähden katselemaan.

Pilvet

Verkkonäyttely

Avasin blogille oheissivun, josta löytyy kuvia teoksistani ilman lätinöitä. Katso Pieni kesänäyttely.

Metamutinaa

Blogin sivupalkissa on tuo Tunnisteet-lista. (Omani on aika alhaalla, tokka pikkukuvia vaeltaa reunassa ensin, aurinkoja ja maalausdetaljeja, ainakin tällä erää.) Vastaavasti kunkin postauksen lopussa on luettelo tunnisteista, joiden pitäisi kuvata merkinnän sisältöä.

Mikä virka tunnisteilla on? Niiden tarkoitus on kai koota kokonaisuuksia, nimetä aihepiirit sekä auttaa ja houkutella etenkin satunnaista vierailijaa. Joissakin lukemissani blogeissa on vain muutama blogin aihepiirejä määrittävä luokka, toiset listaavat jopa satoja tunnisteita. Kiinnostava nimi tai kumma sana houkuttelee hyvinkin klikkaamaan. Mutta jos jokaisen mainitsemansa asiantyngän listaa erikseen, luettelo on enemmän uuvuttava kuin informatiivinen. Jos vielä useimpien tunnisteiden perässä lukee (1), on vaikutelma sekava.

Tarkastelin omaa listaani ja arvioin sen jotensakin epäloogiseksi. Miksi olen antanut valkoiselle(1) oman luokan, mutta en punaiselle tai keltaiselle? Onkos sitten laitaa, että listaan Koraanin (1) mutta en Virsikirjaa, vaikka kumpaankin jossain viittaan?, No, tulee mainituksi körtti (1), joka ei saa isompaa selitystä tekstissä, mutta saattaa kuulua tekstin asiaytimeen. Hyväksyttäköön. Tarkoitus ei ole olla tiukkis-spesifi.

Eniten käyttämäni luokka on väri (13), eikä ihme. Valo (9) on sekin tavallinen. Varmaan useampikin merkintä, liki jokainen kuitenkin liittyy väreihin ja valaistukseen. Koko ajan tarkkailen valoa, panen merkille lamput ja auringonsillan, jään tuijottamaan pilvien punaa; tähän työni paljolti perustuu. Katse (7) onkin oma tunnisteensa. Mutta mutta. Kaikkihan on katsomista! Maalaukset ovat aina väriä, valokuvat valoa. Väri on valoa tai valo synnyttää värin ja katse havaitsee nämä... Ehkä katse-luokassa kuitenkin on merkintöjä, joissa katse sinänsä eritoten ilmenee tai on katsottavana, ajateltavana. Esimerkiksi silloin, kun mietin, onko jokin työ valmis vai ei, tarvitsen keskittynyttä, analyyttistä ja meditatiivista katsetta. Katsominen on maalatessa olennaista, näköaisti arvokas, mutta missään nimessä maalaaminen ei perustu pelkästään silmillä nähtävään.

Haa! Jospa tunnisteita voisi ryhmitellä ja luokitella (varmaan voikin muttei Bloggerin helppokäyttötoiminnoissa). Olisi siis ylä- ja alaotsikoita. Lasuurin (1) ja valutuksen (1) voisi sijoittaa yläkäsitteen tekniikka (6) alle. Gesso (2) , glitter (2), helmiäinen (3), medium (3) ja kiilapuut (2) menevät luokkaan materiaalit. Materiaalit-tunnisteen käytöllä saisin listan lyhemmäksi, mutta menisi tylsäksi ja epätarkaksi, jos ei alaluokkia saisi eriteltyä. Olen huomannut, että monia nimenomaan kiinnostaa, mistä yksittäisistä ainesosista runsas maalausjälkeni koostuu.

Blogia itseään voi luonnehtia taidemaalarin työpäiväkirjaksi. Pitäisikö jaotella: maalaaminen ja muu? Ei, sillä maalaaminen on blogini aihe ja keskiö. Manipisnes-jutussakin puolustin maalarin autonomiaa. (En silti vanno ettenkö joskus aikoisi ruikuttaa apurahoista tai viitata taidemaailman kähmintäkuvioihin. Salaliittoja ja suosikkeja! Ei niin kamalasti kiinnosta. Keskityn omaan työhöni, nautin siitä.) Nyt olen töissä kesäöissä. Auringontarkkailija. Ahmin valoa syksyn maalauksiin. Kesäyöt-luokka on ikään kuin oma projektinsa, jonka asemapaikka on Kemijärvi. Valokuvat ovat muistiinpanoja, merkkejä. Tärkein kehkeytyy kuljeskelussa, se imeytyy sieluun, kalliiksi, omaksi.

Iltauinti

Samat: aamu ja ilta

Hiiviskelin turvelämpökeskuksen liepeillä aamuvarhain auringon noustua ja uudelleen samana iltana hieman ennen auringonlaskua. Aurinko on kiertänyt kuvien välissä 300 astetta, pohjoiskoillisesta pohjoisluoteeseen. Viimeisessä kuvaparissa seisoin telineellä selkä pohjoista kohti. Aamuaurinko synnyttää voimakkaan varjon, joka kuvaa kuvaajankin seinälle. Laskeva aurinko jättää saman seinän kokonaan varjoon ja valkaisee katolta kohdan, joka toisesssa kuvassa on katveessa. Itse seinässä tapahtuu hurja värimuutos. Nämä, kuten muutkin kuvani ovat suoraan kamerasta, mitään käsittelyjä en ole niille tehnyt. (Katso koko kuvasarja eli myös kaksi edellistä postausta.)