Konstbutik och soffan

Billnäs Sommar on kesätapahtuma, jonka yksi osa on taidegalleria nimeltään Konstbutik. Puodissa on esillä kymmenien taiteilijoiden teoksia, minunkin maalauksiani. Helahoito avattiin kesän alussa lounasbuffet'n, samppanjan ja kulttuuriministerin juhlapuheen merkeissä. Tämän tyyppisissä tilaisuuksissa saattaa taiteilijalle joskus tulla vähän nolo olo. Meininki on niin kaukana oman työn arjesta, kun salamavalot räpsyvät ja kaikenlaista kiiltävää kehua ja kiitosta satelee ilmassa.

En ole kysellyt, miten on kauppa putiikissa käynyt. Toivottavasti kassa kilisee. Ainakin osto-ohjeet ovat mainiot:

Näin ostat taidetta Billnäsin taidekaupasta!

1. Astu rohkeasti sisään taidekauppaan, katsele ympärillesi
ja nauti taiteesta
• Älä jännitä, on erittäin todennäköistä, että muut kaupassa olivat eivät ymmärrä
taiteesta sen enempää kuin sinäkään

2. Valitse teos, joka miellyttää silmääsi ja jonka arvelet kaunistavan kotiasi
tai – mikäli hankit teoksen lahjaksi – ystäväsi kotia
• Jos teoksen värit ja/tai muotokieli sopivat kodin sisustukseen, se on loistoostos.
Jos teoksen värit ja/tai muotokieli ovat ristiriidassa kodin sisutuksen
kanssa, se antaa teokselle mahdollisuuden nousta esiin taustastaan – ja on
siis edelleen loisto-ostos. Jos olet epävarma, valitse teos, joka maksaa paljon
ja/tai on suurikokoinen. Se saa naapurit kateellisiksi. Äärimmäisessä
hätätapauksessa voit myös turvautua myyjän apuun.

3. Varmista, että teos puhuttelee myös tyttö/poikaystävääsi tai
aviopuolisoasi – sen mukaan kumpi sattuu olemaan mukanasi
• Erityisen tärkeää, jos seuralaisellasi on rahoittajan rooli lähestyvässä
taidetransaktiossa. Myyjältä saa tarvittaessa taivutteluapua.
 

Suorasukaista ja hauskaa! Billnäsin kaupasta, toisin kuin gallerioista ja useimmista kesänäyttelystä, saa ostamansa teoksen saman tien pakettiin ja mukaan. Myydyn tilalle tuodaan heti varastosta uusi teos. Konseptin ollessa tämä galleristit ovat satavarmasti ajatelleet tuotevalikoiman maksimaalista myyntipotentiaalia. Muistaakseni korkeatasoinen oli paljon käytetty sana juhlapuheissa. Mutta bisnes tarkoittaa mm. sitä, että korkeatasoisilta taiteilijoilta on laitettu myyntiin enimmäkseen keskikokoisia ja pieniä töitä. Korkeatasoisia kolmimetrisiä maalauksia ei ehkä taidekaupasta tulla ostamaan.

Putiikin osto-ohjeiden toinen pykälä käsittelee taideteoksen suhdetta sisustukseen. Toiset etsivät jotain sopivaa punaisen sohvan taakse, mutta on onneksi niitäkin, jotka ihastuvat taideteokseen ja laittavat sisustuksen uusiksi sen ehdoilla. Hirvittävän usein kuitenkin kuulee kommentin "harmi kun se on noin iso, meille ei mahdu". Monilla on mielikuva, että iso taulu vaatii ison asunnon, vaikka ei se aina niin ole.

Kerran kekkereillä taidetta harrastava pukumies alkoi tivata: "Miksi te nykytaiteilijat teette niin isoja tauluja? Miksi?" Sävy oli vähän aggressiivinen. "Toisilla on kaikki työt niin isoja että ei niitä voi ostaa!" Mies oli kertonut omistavansa sitä ja tätä mestaria, huutokaupoissakin oli huudettu. Selitin, että ison kankaan dynamiikka on mielestäni kiintoisampi kuin pienen, että ihmistä isomman teoksen tekeminen ja kokeminen on kokonaisvaltaisempaa kuin pienen, näkökentän kerralla hallitseman työn. Kerroin, että näyttely tehdään kokonaisuudeksi siihen tilaan, jossa se esitetään, ei ensisijaisesti sohvataulujen kokoelmaksi. Ja että itse ainakin nautin suurten museoiden saleista, joissa voi kohdata ties miten kookkaita teoksia ja viettää aikaa niiden äärellä. Toisaalta monet taiteilijat kyllä tekevät tilaustöitä vaikka asiakkaan toivomien mittojen mukaan, selitin. "Tiedän tiedän, mutta pitääkö niitä isoja maalata?" Mies ei kertakaikkiaaan tuntunut sietävän ajatusta taiteesta, jota ei voinut omistaa.

Yötön

Vietän heinäkuun Lapissa, Kemijärven taiteilijaresidenssissä. Keksin paikan viime syksynä selaillessani Taiteilijaseuran vierasateljeelistoja, haaveilin ajasta jolloin aurinko ei laske lainkaan.

Olen kotoisin pohjoisesta, voin Helsingissä sanoa. Syntymäpaikkani on Suomineidon uumalla, matkaan menee päivä ja se on tehtävä joka kesä, muuten ei tunnu kesältä. Yöt ovat valkeat, muutos Helsingin sinihämyyn on suuri. Lapista katsoen olen kuitenkin etelän tytär, Napapiiri on vielä vaaksan korkeammalla. Olen käväissyt Rovaniemellä, mutta sitä pohjoisempana en koskaan tätä ennen. Niinpä en tiedä, miltä keskiyön aurinko näyttää. Työsuunnitelmani residenssissä on tarkkailla yötä.

Residenssi sijaitsee Kemijärven keskustassa, talo on entinen meijeri ja ainoita sodasta selvinneitä rakennuksia kaupungissa. Saavun pihaan taksilla. Bussi jätti, koska juna tuli myöhässä Rovaniemelle, VR maksaa laskun, kun muuta yhteyttä ei samana päivänä ole. Asunnon ikkunasta on näkymä S-marketin parkkipaikalle ja lastausalueelle. Näkyy sentään taivastakin, mutta aurinko on pilvimassan takana.

Valvon ja tarkkailen, kello tulee yksi. Onko tuolla etelä? Kerrostalon pääty näyttäisi valaistuvan voimakkaan punaisesta lähteestä. Oranssi neliö olisi silloin keskiyön auringon heijastuma pohjoisesta, jonne en tästä näe. Kyllä, nyt punaa on ilmestynyt toisen talon parvekkeiden laitoihin ja kolmansien talojen räystäille. Iltayön taivas oli pilvinen, kahdeksan aikaan viimeksi näin aavistuksen auringosta, eikö kahdeksan ole luode? Tarkistan suunnat ja heijastuskulman aamulla-päivällä. Nyt en lähde ulos aurinkoa metsästämään, talojen läpi se ei näy. Kenties vastapäisen talon ylimmästä, kuudennesta, kerroksesta aurinko näkyisi, katolle nyt ainakin. Joka tapauksessa pohjoisella alataivaalla täytyy olla pala kirkasta taivasta pilvien alla, tai rako pilvissä, kumpi? Uteliaisuus kuumottaa, tekee mieli juosta ulos kylpytakissa ja tohveleissa, mutta järki arvioi, että joutuisin kävelemään epämukavan kauaksi saadakseni näkymän haluamalleni taivassektorille.

Punainen valo on kadonnut vajaassa tunnissa. Johtuuko se pilvistä vai siitä, että aurinko on korkeammalla nyt? Pilvistä, päättelen. Muussa tapauksessa valo olisi saattanut muuttua keltaiseksi tai valkoiseksi ja se yltäisi viidennen kerroksen parvekkeille, luulisin.

Monena yönä vielä ehdin aurinkoa ihmettelemään, ja niin aion. Näyttääkö yöaurinko laskemaisillaan olevalta, sinnittelevältä auringolta, onko se ihan horisontin päällä, rajalla, vai vähän korkeammalla kuitenkin?

Heinäaika

Juhannuksen tietämillä Vuokatin heinäpelloilla ajeli traktori vielä iltakymmenen-yhdentoista aikaan. Oli heinänkorjuuaika. Öisellä kuvausreissullani ihastuin palleroihin, jotka rytmittyivät maisemaan hauskasti. Traktorinmunia on haukuttu ympäristönpilaajiksi, ovathan ne toista maata kuin entisajan kuhilaat, jotenkin ufomaisia. Varsinkin yöaikaan niiden olemus on moninainen ja kiinnostava. Kiiltävä, kaartuva valkoinen muovi heijastaa ympäristöä ja sen valoa, auringonlasku maalautuu mollukan pintaan.

Länsi ja pohjoinen

Kainuu

Liikkeessä

Hekuma-näyttelyni purettiin viikko sitten. Myydyt teokset ovat päätyneet uusiin koteihin. Osa isoista töistä kuljetettiin takaisin työhuoneelle, paljon tauluja jäi galleria Uusitalon varastoon. Joitakin on varauksessa: asiakas haluaa tulla katsomaan toistamiseen vaikka puolison kanssa. Galleriasta voi, jos niin sovitaan, myös saada taulun kotiin "sovitettavaksi". Muutamia teoksia tulee esille gallerian järjestämiin kesänäyttelyihin Taliin ja Billnäsiin, kerron näistä lisää sitten kun ovat ajankohtaisia. Nähtävillä on sellaisiakin töitä, jotka eivät olleet Hekuma-kokonaisuudessa mukana.

Näyttelyn aikana ja jälkeen en ole aloittanut mitään suurta uutta työtä. Töissä olen kyllä käynyt: työhuoneen siivoaminen oli oma urakkansa. Pienten taulujen sarja jatkuu omalla painollaan pikku hiljaa kokeillen. Projekti uudet hyllyt toteutui sekin sopivalla ajalla. Järjestin maalipurkit ja työvälineet. Kävin läpi vanhempia maalauksiani, mietin tekniikan ja värien muuttumista, mahdollista muuttamista seuraavissa teoksissa.

Olen tietoisesti opetellut laskemaan "töissä käymiseksi" muutakin kuin ateljeen seinien sisällä viettämäni ajan. Puhutaan luovasta joutilaisuudesta, mutta pikemmin puhuisin kuljeskelusta ja katselusta.

Katselen mielelläni vettä, valon kulkua veden pinnalla ja veden läpi, liplatusta, väreilyä, pärskettä ja kuplintaa. Tänään myös kuljeskelin vedessä, Uimastadionilla (Stadikka avautui tänään, odotettu päivä!), kirkkaan taivaan alla. Harrastan uimista, vesijuoksua ja pulikointia; vedessä ja veden äärellä oleilu on varmasti vaikuttanut maalaamiseeni paljon.

Uudet uimalasit saivat minut pohtimaan toista vaikutusta, joka on ennenkin tullut mieleeni. Mikä osuus silmien ominaisuuksilla on siihen, millaisen ilmaisutavan taiteilija tulee valinneeksi?
Onhan esimerkiksi väitetty El Grecon venytettyjen hahmojen juontuneen taiteilijan taittovirheestä.

Itse olen vahvasti likinäköinen, silmälasieni linssit ovat -5. Taittovirhe korjautuu rilleillä tai piilareilla täysin, mutta ilman linssejä näen varsin epätarkasti. Uiminen on niitä harvoja tilanteita, joissa katselen maailmaa pitempijaksoisesti taittovirheen kanssa. Ääriviivat katoavat, muodot häilyvät, valo voimistuu. Värit korostuvat, häilyntä-alueelle vieläpä muodostuu uusia värejä. Tästäkö syystä pelkistävät taidesuuntaukset miellyttävät minua, tuntuvat tutuilta?

Stadionin Jaffa-mainos on pelkkä kirkkaankeltainen kenttä. Viirit muodostavat sahalaidan altaan ylle, en tiedä kolmioiden keskellä lukevan Arena. Altaan toiselta laidalta en voi olla varma, kuinka monta uimaria viimeisellä radalla on, näen vain kauhovaa ja pomppivaa liikettä. Ihmiset ovat sumeita vartaloita, ruuminrakenne, koko tai asun väri on ainoa epävarma keino tunnistaa kaveri kaukaa, kasvonpiirteet erotan vasta metrin päästä.

Nyt siis olen ensi kertaa hankkinut uimalasit vahvuuksilla. Ensimmäinen kerta Mäkelänrinteessä oli hämmentävä. Uin nyt radalla neljä. Jaa, vesispinning näyttää tuolta. Kas, hyppyaltaan takana on tuollainen kaakelikuvio. Mitä, mies porealtaan laidalla flirttailee! Yksityiskohtien paljous kertakaikkiaan häiritsi uimiseen liittynyttä introverttiutta, totunnaista sisäistä rytmiä ja ajattelun virtaa. Olin helpottunut, kun lasit edes vähän huurtuivat 600 metrin jälkeen.

Stadionilla hyödynnän kumpaakin tapaa nähdä. Vesijuoksussa katson sumeasti, nautin väreistä ja atmosfääristä. Matkauinnissa huomaan saavani lisää vauhtia ja inspiraatiota viereisen radan miesuimareita katselemalla.