Entten tentten, valmis – kesken, teelika mentten...

En tiijä nimmee, pittää myöhemmin kahttoo, sittepähän näkköö

(180x200cm) 2010-2016

Taas kerran. Onko se valmis?

Minä en tiedä. Miten se olikaan, mistä sen tietää? Olen nimittäin kirjoittanut tästä joskus, sillä hyvin usein ihmiset kysyvät, mistä mistä minä tiedän, että maalaus on valmis. Jos vanha viisaus tulisi apuun. No ei, löydän vain tekstin, jossa mietitään, mistä tietää että maalaus ei ole valmis.

No mutta ainahan minä olen osannut niille kysyjille vastata. Mitä oikein olen sanonut? Olisinko sellaisen sanan kuin harmonia? Olen sanonut että istun ja katson. Tuijotan ankarasti ja jos silmäni ei tartu mihinkään häiritsevään, maalaus saattaa olla valmis. Istun ja katson vaikka kuinka kauan. Olen sanonut, että toisina päivinä en tee muuta kuin istun ja katson, se riittää työksi. Saatan vielä laittaa syrjään, antaa olla aikansa, ja katsoa sitten uudelleen. Mutta silti, mistä minä tiedän? Osaanko määritellä?

Joskus värit ovat upeat, mutta sommittelu mättää: jokin kohta ”painaa” liikaa. Eikö tätäkään pysty selvin sanoin selittämään? Maalaus näyttää keikahtavan toiselle kyljelleen tai yksittäinen kohta imee kaiken energian, koska siltä puuttuu vastavoima. Silloin on pakko tehdä se kuuluisa kill you darlings. Voi yrittää säilyttää värit samoina, mutta niiden painopistettä on muutettava eli jotain täytyy peittää ja maalata uudellen. Siis harmoninen sommittelu olla pitää.

Mitä se harmonia sitten ihan tarkalleen on? Minä tykkään sanakirjamääritelmistä, joten laitetaan tähän sellainen. Näin sanoo Suomen kielen perussanakirja

Harmonia 1. sopusointu, sopusuhtaisuus, tasapainoinen tila, yhteensopivuus. Värien h. maalauksessa. Pyrkiä tunne-elämän h:an. 2. mus. Sävelten keksinäinen sopeutuvuus: sointu.

Mutta eihän taide ole pelkkää tasapainoa! Eikö loputon tasapaino ole pitkäpiimäistä? Siitä tulee rutiinia, yllätyksettömyyttä. Joogaguru saattaisi olla toista mieltä, mutta tuskin sekään pystyy koko ajan tasapainossa kellumaan, vaikka harmoniaa tavoitteleekin. Nyt menee vähän kliseiseksi ja itsestäänselväksi, mutta toteanpa kuitenkin, että jokaisen elämässä on ”virheitä” ja disharmoniaa, ei ole tasainen elon polku. Näinpä taide, jossa on säröä ja riitasointua, saattaa koskettaa enemmän kuin se pumpulipilvi – tämä pätee ihan yhtä lailla abstraktioon kuin esitttäväänkin taiteeseen.

Tulee mieleen toinen, monen mielestä ehkä pinnallisempi, maailma, jossa disharmonian sääntöä jatkuvasti hyödynnetään: muoti. Beige jakkupuku on harmoninen, mutta kun siihen lisätään oranssikuvioinen huivi, saadaan vähän ”twistiä”. Ja laitetaanpa vielä lenkkarit jalkaan. Tähän tapaan. Muotikuvissa näkee välillä mitä mielikuvituksellisempia yhdistelmiä hapsua kukkaa rönsyä ruutua, pantteria seepraa salmiakkia, verkkoa raitaa hämähäkkiä, pilkkua palloa papukaijaa (no ehkei ihan kaikkia sentään kerralla). Kengät ovat niin överit, ettei sellaisilla kukaan kävele, tukka tupeeratataan taivaisiin, kulmat meikataan lakupötköiksi ja iltapuvun päälle puetaan urheilutakki. Arkielämässä harva esiintyy editorial-mallina, mutta luepas mikä tahansa ”minun vaatekaappini” -juttu, niin klassisimmankin vaatekaapin omistaja sanoo, että asussa pitää olla jokin ”juju”. Juju voi olla iso koru, viistoon leikattu helma tai höpsö käsilaukku. Pikkuisen persoonallisuutta, mutta ei mitään rajua, koska tyylikästä olla pitää. Maalauksessa vastaava juju voi olla pari vihreää pistettä punaisella. Ei oteta turhia riskejä harmonian rikkomiseksi. Muotibloggarit taas haluavat olla ”ajankohtaisia”, he seuraavat muodin aallonharjaa ja poimivat asuihinsa uusimmat virtaukset – mikä tuottaa someen loputtomasti lähes samanlaisia kuvia, kun se twistijuttukin kopioidaan muilta. Mutta sitten on sellaisia persoonallisuuksia, jotka luovat omat kekseliäät wow-kokonaisuutensa, joitten tyyliä ei voi määritellä sääntöjen, jujujen tai trendien kautta – eikä oikein jäljitelläkään, koska toisen karismaa ei omia.

Karismaattinen maalaus? Joo se olisi hyvä. LOL, klikkasin juuri auki Fb-linkin, jonka aiemmin aamulla ohitin hajamielisesti. Pauliina Laitinen-Littorin määrittelee Taloustaito-lehden artikkelissa:

Näin erotat lahjakkuudet massasta

• Oma tuore tyyli, ei kopioitu.
• Työssä ei näy kuka on opettaja, mistä taiteilija on valmistunut tai kenen tuotantoa hän ihailee.
• Työ on valmis, ei mitään liian vähän tai liikaa.
• Taitava sommittelun, värien ja viivan käyttö yhdistettynä aiheeseen sekä tuoreeseen toteutusideaan.
• Työssä on karismaa ja se on röyhkeän itsenäinen sekä itsevarma.

PLL kirjoittaa, kuten yleensäkin, taiteesta sijoituskohteena, että tällaisia teoksia kannattaa ostaa. Innostuin lainaaman listan, koska siellä on tuo kirjoittamassani esiin noussut karisma-sana ja sen kaverina vielä röyhkeys; hyvä Pauliina! Muutkaan pointit eivät ole pöllömpiä, mutta ainainen ”tuoreuden” vaatimus minua ärsyttää. Eihän taideteos ole mikään sikanautapaketti! Ja otapa mikä tahansa nykytaidetekele tarkasteluun, niin aivan varmasti siitä tulee mieleen jonkun toisen joskus aikaisemmin tekemä teos. Joskus näkee tökeröitä kopioita, kyllä, mutta näkee myös sellaista, että tekijä työskentelee jatkumossa ihailemansa taiteilijan kanssa, vaikutus näkyy, mutta tulos on silti ehdottomasti tekijänsä näköinen. Mainitsen Tapani Hyypiän, jonka maalauksia katsoessa Mark Rothko tulee aina kuikuilemaan olan takaa. Mutta Tapani on aivan helvetin hyvä maalari!

Tavoittelen usein energiaa, sähäkkyyttä, joskus rajuuttakin. Silloin ei voi olla ihan harmoninen, ellei sitten vähän venytä harmonian käsitettä. Dynaaminen on hyvä, että katse kiertää ja pomppii ja valkoinen seinä maalauksen ympärillä tuntuu sekin muuttuvan väriksi, ehkä katsoja itsekin muuttuu väriksi. Maniassa maalauksesta voi tulla melkein pelottava dissonanssipeikko, sekin on joskus hyvä. On monipuolisuutta, jos pystyy tekemään töitä laajalla skaalalla, joskus hauraita ja hiljaisia, joskus puheliaita pulputtajia, kikattajia ja sirkuspellejä, toisinaan pyörremyrskyjä, raivottaria ja hurjimuksia.

Kuvan maalauksen alkuvaiheen näet täällä. Oho, olen aloittanut työn vuonna 2010! Onpas siinä ongelmalapsi. En vielä tiedä, olenko onnistunut vai mokannut.