Heräävä 2016
Olipa kerran oranssi, joka ei halunnut olla oranssi. Mutta ei se oikein tiennyt, mikä se haluaisi olla. Taiteilija sanoi: annan sinulle keltaista, pinkkiä ja alitsariinia. Maalaus makasi lahnana lattialla ja odotti palveluksia. Taiteilija teki parhaansa.
"Ei, minulla on kuuma!" maalaus sanoi seuraavana päivänä, "sinä teit minusta tulipalon. Vilvoita!" Selvä, olkoon,voin kokeilla, maalari sanoi.
Ei, minuun sattuu, maalaus huusi, miksi sinä tälla lailla riepottelet? Minä sanoin, että on vähän kylmä, ja sinä toimitat minut napapiirille. Halusin hieman viilennystä, ja sinä syväjäädytät! Minä haluan oranssia ja punaista ja keltaista! Jo nyt on, taiteilija jupisi, selvä, saamasi pitää ja palautti maalauksen melkein aiemmalle tolalle, jätti viileää vain pikkiriikkisen.
Mutta taas maalaus vikisi. Minä haluan olla kiiltävämpi! Kuule, taiteilija sanoi, mikä ihmeen draama queen sinä olet! Ihan kuin minulla ei olisi muita töitä tehtävänä. Sinä sen kun ruikutat ja viet kaiken ajan. Ympäri ämpäri pitäisi olla koko ajan kääntämässä, kas kun et vaadi vihreää. Riitapukari! Narsisti! Maalaus ja taiteilija riitelivät painokelvottomin sanakääntein päiväkausia. Lopulta taiteilija tympääntyi: selvä, en tee sinusta yhtään mitään. Kukaan ei tule ikinä näkemään sinua, siitäs saat.
Maalausparka oli unohdettuna ateljeen nurkassa vuoden päivät. Se oli uppiniskaisesti hiljaa, piti pitkää vihaa. Taiteilija teki muita hommia. Sitten kerran, kun taiteilija ei soittanut punkkirähinärokkiräppimusiikkia, hän kuuli työhuoneen nurkasta itkua. Kuka kumma, hän ihmetteli. Taiteilija höristi korviaan paikantaaksen äänen. Itkuliisa löytyi muiden maalausten takaa. Jassoo, sinä, taiteilija totesi. Mitä sinä haluat? "Haluaisin tulla valmiiksi, niin kuin nuo toiset, voisitko kiltti maalata minut valmiiksi."
Suoraan sanoen taiteilijaa ei yhtään huvittanut. Hän kuitenkin lupasi yrittää. Ja mitä tapahtui? Taas tuli riitaa. Taiteilija hermostui toden teolla. Nyt minä maalaan sinut mustaksi ja sillä selvä, hän sanoi. Niinpä hän sekoitti puolipeittävän mustan värin ja ryhtyi puuhaan. Ei ei ei, maalaus huusi henkensä hädässä, ei! Taiteilija heltyi, hän otti rätin ja alkoi pyyhkiä mustaa pois sieltä täältä. Nousi hehku, syntyi sovinto, joka viimeisteltiin violetilla glitterillä.
Mutta taas maalaus vikisi. Minä haluan olla kiiltävämpi! Kuule, taiteilija sanoi, mikä ihmeen draama queen sinä olet! Ihan kuin minulla ei olisi muita töitä tehtävänä. Sinä sen kun ruikutat ja viet kaiken ajan. Ympäri ämpäri pitäisi olla koko ajan kääntämässä, kas kun et vaadi vihreää. Riitapukari! Narsisti! Maalaus ja taiteilija riitelivät painokelvottomin sanakääntein päiväkausia. Lopulta taiteilija tympääntyi: selvä, en tee sinusta yhtään mitään. Kukaan ei tule ikinä näkemään sinua, siitäs saat.
Maalausparka oli unohdettuna ateljeen nurkassa vuoden päivät. Se oli uppiniskaisesti hiljaa, piti pitkää vihaa. Taiteilija teki muita hommia. Sitten kerran, kun taiteilija ei soittanut punkkirähinärokkiräppimusiikkia, hän kuuli työhuoneen nurkasta itkua. Kuka kumma, hän ihmetteli. Taiteilija höristi korviaan paikantaaksen äänen. Itkuliisa löytyi muiden maalausten takaa. Jassoo, sinä, taiteilija totesi. Mitä sinä haluat? "Haluaisin tulla valmiiksi, niin kuin nuo toiset, voisitko kiltti maalata minut valmiiksi."
Suoraan sanoen taiteilijaa ei yhtään huvittanut. Hän kuitenkin lupasi yrittää. Ja mitä tapahtui? Taas tuli riitaa. Taiteilija hermostui toden teolla. Nyt minä maalaan sinut mustaksi ja sillä selvä, hän sanoi. Niinpä hän sekoitti puolipeittävän mustan värin ja ryhtyi puuhaan. Ei ei ei, maalaus huusi henkensä hädässä, ei! Taiteilija heltyi, hän otti rätin ja alkoi pyyhkiä mustaa pois sieltä täältä. Nousi hehku, syntyi sovinto, joka viimeisteltiin violetilla glitterillä.
+%5BHDTV+(1080)%5D.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti