Marraspaha, marrashyvä

Toistaiseksi nimeämätön ((2007)2014)

Pidin eilen EMM-päivän, se tarkoittaa, että en mene minnekään. Silloin tällöin erakkohimmailupäivät tekevät oikein hyvää. Puuhaan mitä puuhaan, yleensä kaikkea sekaisin. Siivosin kaaostuneen keittiön, luin naistenlehtiä, paistoin silakoita, katselin telkkua, pesin pyykkiä, olin feisbuuk-vilkas, oikein noheva. Päivä oli siitäkin kummallinen, että olin herännyt klo 2 yöllä, koska edellisenä iltana olin mennyt ”hetkeksi lepäämään” klo 19 ja nukahtanut siitä sitten umpiuneen. Pimeinä aamutunteina ei ole kamalan mukava valvoa, mutta minäpä keksin selailla matkatoimistojen äkkilähtöjä. Ja löysin Marokkoon! Meinasin siltä istumalta klikata äiti ja tytär Oikarisen matkaan. Vähän mietin ja selvittelin, iltapäivällä klikkasin. Tulossa ihana katkos pimeään ja nykyään niin harvinaista yhteistä aikaa teinin kanssa.

Eilen oli pyhäinpäivä. Kuvittelin vainajat vierailulle. Niin eläviltä tuntuivat: isä, joka popsi silakat, kehui kovasti ja pyysi lisää, Martta-mummu, joka huolehti kukista ja laittoi pullataikinaan reilusti voita. Mummu neuvoi villasukan kantapään, ja saatoin jatkaa ajat sitten kesken jäänyttä työtä. Ilkka istui luonnoskirjan kanssa, otti lyijykynällä kiinni meidän liikkuvat kätemme. Niin rakkaat. Niin paljon oli surun vuosia, nyt kiitollisuus, side ei sittenkään katkea.

Tänään oli sitten tarkoitus mennä töihin. Olin eilen nähnyt värit. Mutta harmaa. Jäin jumiin. En millään päässyt. Join kuusi kuppia aamukahvia, yritin tsemppautua. En vain. Harmaammaksi vain kävi, tuli tiheää sadetta. Mieliala oli nolla. Mietin, että jos työhuone olisi kynnyksen takana, istuisin ateljeen puolella juomassa hidasta kahviani ja vaikka päivä olisi apea, jossain vaiheessa maalaus kuitenkin vetäisi maailmaansa. Lohduttaisikin.

Menin peiton alle, pysyin siellä monta tuntia. Masentelin. Että olen huono, kun nyt en pääse. Inhottava tukka enkä jaksa suihkuun, naamakin pilalla kun en pessyt eilen meikkejä. Miksi se yksi laittoi mulle raivomeiliä ja mitä jos se onkin oikeassa ja minä olen ilkeä hulluhuora? Lakanoissa on jotain murusia. Pimenee, pimenee. Tästä tämä talvipaha nyt alkaa ja jatkuu jatkuu. Sitten nukuin ja heräsin vähän parempana. Lämmitin silakoita. Päätin opiskella vähän hepreaa. Mutta käväisin ensin feississä.

Joku oli tykännyt superdieettivusta. Ennen ja jälkeen -kuvat. Kaunis nainen muuttunut kepiksi. Vittu joo. Kyllä, ylipaino ja liika läski on ongelma, jos se käy terveyden päälle, mutta ei aikuisen naisen kuulu kuihtua 32-kokoiseksi. Joku on luonnostaan pikkarainen, toinen hiukka pulska, ja useimmat monenlaiset erilaiset ovat ihan normaaleja. Mikä tässä eniten kismittää, on se, miten helposti naisen koko päivä alkaa pyöriä ruokagrammojen ja salisuoritusten vahtimisen ympärillä, pinnistä, pinnistä, sitten vasta tulet oikeaksi ja onnelliseksi. Kun tehokuntoilet, olet pirteä ja kokonaan uusi, mikään ei lannista hoikkaa sinua. Elämänmuutos! Tätä meille tuputetaan joka päivä ja monesta tuutista.

Ja mitä muuta maailmassa on kuin se, että minun kuuluisi painaa viisi kiloa vähemmän? Ja että en ole täysaikainen simpsakka energiapommi. Noo, on ebola, joka kammottavalla tavalla tuhoaa ihmisen elimistön, mädättää elävältä. Mutta ei meillä. On ilmastokriisi: maapallo on ihan oikeasti menossa kohti tuhoa. Mutta eihän se meidän aikana. On sotaa, kidutusta, joukkoteloituksia ja terroria. Rättipäillä, ei meillä. Naisia ympärileikataan ja raiskataan, lapsia pakotetaan orjiksi ja sotilaiksi. Siellä jossain. Joku ampuu koululuokan, toinen surmaa omat lapsensa. Yksittäisiä hulluja, ei meidän raitilla. On tsunameita, maanjäristyksiä, tulvia. Mitäs asuvat vaarallisilla alueilla. Mutta viisi kiloa! Että voi mikä kriisi kun minä vedin kokonaisen karkkipussin.

Joo, nyt kun nämä kelasin, niin se, että en mennyt tänään töihin, koska olin allapäin ja väsynyt – so what. Eilen oli hyvä ja hieno päivä, tänään huonompi. Menen töihin huomenna tai ylihuomenna. Sovin aamiastreffit ystävän kanssa. Menen zumbaan joku päivä. Aamulenkille en mene. Unelmoin Marokosta. Opin hepreaa. Olen iloinen, välillä väsyn. En tykkää marraskuusta, ei tarvitse tykätä. Saatan masentua, muttta se menee ohi. Ostan konvehteja. Lepään. Ja laitan rahaa Planille ja Punaiselle ristille. Laita sinäkin.