Orkideahuone (4_14)

 (170x130cm)

Kappas kappas, nyt ilmestyi nimi uudelle sarjalle: Orkideahuone. En minä mitään kukkia mallista maalannut, enkä muutenkaan tietoisesti, mutta nyt kun katson, niin olen näkevinäni maalauksissa lempikukkieni muotoja. Hassua. Vai onko sittenkään: vastahan ihailin ja kuvasin punakeltaista orkideaaani. Seurailin kukinnan vaiheita tarkkaan. Vanhetessaan kukat muuttuivat tummanpunaisiksi, kunnes kuivuivat ruskeiksi. Nyt odotan kaktusten heräämistä talviunilta, luulen, että jotkut aikovat keväämmällä kukkia. Yksi mehikasvi on alkanut työntää kukkavartta kaksin kappalein.

Mutta maalaamisesta vielä. Nämä ensimmäiset tauon jälkeiset purskahtivat vimmaisesti elämään. Pari seuraavaa, jotka ovat olleet tekeillä, eivät meinaa suostua syntymään, lilluvat prenataalisessa vaiheessa hienosti sanoakseni. Yritin taas eilen houkutella, mutta ei ei, ne sanoivat. Työtä, tahtoa, rakkautta. Siten ne syntyvät, omaan tahtiinsa.

Alkukikkareet

3_14

Katsokaa millaisesta rääpäleestä tämä kukka puhkesi!

2_14

(170x130 cm)

Pohja; kadmium deep, sittten noita punaisia maaliriekaleita. Vika vaiheessa käänsin maalausta 180 astetta. Mitäpä tätä selittelemään. Paitsi ehkä sen, että nyt maalaan pellavakankaanlle, pelastin joskus liiton kaupasta viimeisen rullan ihanan paksua ja tiivistä puolalaista kangasta. Cotton Duckille en yleensä laita gessoa, mutta näissä tämän kevään töissä on valkoinen pohjustus.

Hekuma ylpeänä esittää: 1_14

1_14 (170x130cm)

Ensin violetti pohjamaali, sitten kalvojen sommittelua kuvapinnalle ennen varsinaista maalausvaihetta

Tässäpä tämä. Vuoden ensimmäinen maalaus! Harvinaisen kivuton synnytys - hauska peräti. Jos ihmettelet tekniikkaa, lue edellinen postaus. Työ on aika lailla erilaista kuin Anna minulle nimi - sarjan 7 metrin juoksupyrähdykset ja hyppelyt pingottamattoman kankaan yli ja poikki. Tämä koko (170x130cm, meikäläisen keskikoinen, hah) ja tekotapa tuntuu juuri nyt oikein hyvältä ja mielekkäältä. Ainoa ongelmani on, että en ikinä meinaa malttaa lähteä töistä kotiin, hupsis vaan, pari kertaa on mennyt keskiyöhön saakka ja juuri juuri ehdin viimeiseen ratikkaan. Tänäänkin ajattelin, että jos nukkuisin tässä käytävän sohvalla pari tuntia, voisin sitten sopivasti jatkaa yövuoroon. Kokistakin oli ja pikakahvia.

Merkitsen nyt alustavasti maalaukset numerokoodein, valmistumisjärjestyksessä. On minulla yksi mahdollinen nimi sarjalle mielessä, mutta en virallista sitä vielä, jos maalaukset kertovat olevansa muun nimisiä.

Muovipussiteoria - väärä

Ekan toka vaihe ja tokan eka, 170x130 kokoisia

"Ahaa, olet liimannut tähän muovipusseja!" "Mitäs tässä onkaan, muovia." "Onkos tässä elmukelmua vai mitä kelmua tämä on?" Yhdessä vaiheessa kuulin näitä kysymyksiä ihan jatkuvasti. Jopa kriitikko kirjoitti minun rutanneen muovipusseja kankaalle. Eipä sitten muuta kuin pussimuoveja katselemaan:

Oikein on herkkuvärisiä muoveja taiteilija löytänyt. Stokkalta saa oransseja roskapusseja, K-kaupasta pinkkejä ja turkooseja, ja Alepan keltainen kauppakassi on ihan klassikko. Osimoilleen näin. Paitsi että näissä kuvissa ei ole yhden yhtä pussinpalasta, ihan maalia vain. Kuvat ovat yksityiskohtia uusista teoksistani. 

Muovipussikysymykset tulevat taas ajankohtaisiksi näiden töiden myötä. "Kyllä siinä on muovia, muovimaalia, akryyli on muovia", aloitan selityksen. Tämä on ihan ymmärrettävää, mutta on vaikea jossain galleriassa selittää, miten muovipussin näköinen muovi ihan oikeasti ei sitten kuitenkaan ole muovipussimuovia - pakkohan sen nyt on hyvänen aika olla. Yritän kertoa, että maalaan kalvon alustamuovin päälle, josta sitten irrotan sen varovasti ja sommittelen, laskostelen, muovailen ja kiinnitän maalaukseen. Tässä postauksessa yritän vähän näyttää kalvottelua.

Maalin "pussittaminen" on ihan oma tekniikkansa, jota voi tehdä vain akryylimaaleilla. Lisäksi tarvitaan aimo annos mediumia. Väri sekoitetaan paksuksi tahmaksi, vettä tulee seokseen vain liraus, jos sitäkään.

Tässä olen maalannut monta neliömetriä kalvomateriaalia tukevalle rakennusmuoville.

Huom. duunikaverina Obama!

Maali on jähmeää, mutta puolikuivaa vielä, keltaisessa erottuvien vaaleiden kohtien medium ei ole vielä kuivaa. Viimeistään huomenna rakennusmuoville ja maalikalvolle tulee ero. Paikoin maali on hyvin ohutta, voi olla, etten saa kalvoa ehjänä irti. Täytyy löytää oikea tuntuma.

Tämä punainen on tahallaan "reikäistä". Se tarvitsee päälleen toisen kerroksen pysyäkseen koossa. Maalaan kakkoskerroksen saman perheen väreillä tai vaikka ihan muilla, saan elävämmän oloista jälkeä. Kun olen irrottanut kalvon, voin vielä päättää, kumman puolen haluan tuoda varsinaisessa maalauksessa näkyviin. Siis jos laittaisin tuohon vaikka sinistä, tulos olisi tältä puolen katsottuna sininen, jossa on vähän violettia. Alapuolelta kalvo olisi sini-pinkkikuviollista. Voisin myös maalata päälle pelkkää kirkasta mediumia, jolloin kuviointi olisi kuvan mukainen, reikäinen (äh, tässäkin kannattaisi olla havainnekuva).

Luulisi, että pinttyneinkin muovipussiluulija ainakin näistä kuvista hahmottaisi, ettei matsku ole muovipussia. Vai oletteko tavanneet muovipusseja, joissa on tällaisia siveltimenjälkiä? No toisaalta, näistähän saa vaikka iltapuvun jos niikseen tulee.

Kun akryyli on kuivunut muovin päälle, kalvo on helppo irrottaa. Värin ja mediumin suhdetta säätelemällä ja maalin paksuutta vaihtelemalla saa aikaan erilaista kalvomateriaalia. Suurin tuntemani kalvotekniikalla tehty maalaus on Marianna Uutisen huikea oranssi teos, joka sijaitsee julkisessa tilassa Kuntien Eläkevakuutuksen aulassa, sitä voi käydä katsomassa siellä. Se myös erottuu hyvin bussin ikkunasta, keskustasta tultaessa hiukka ennen Hakaniemen siltaa. 

Börja börjar började har börjat

Jag kan inte hitta mina arbertskor.

Nu ska jag egentligen börja att måla igen. Fantastisk! Jag har saknad min ateljee, mitt eget rum, när jag kan sitta titta och hitta. I lugn och ro.

De flestä har jag förstås saknad de ändlösa möjliheter som målningen erbjudar.

(Jag har varit på ruotsinlaiva, kanske därför skriver jag på pakkoruotsi. Ursäkta.)

Jag hade en "sabbatspaus" för fem månaden. Jag behovde vilan efter min jättejättejättestor uttställningen. Och dessutom hade alla mina pengarna försvunnit. Så hyrde jag min ateljee ut. Nu ska jag flytta tillbaka.

Titta nu, det finns verkligen ingentig i min ateljee. De ända målningar kan man hitta på golvet:


Tråkiga färjerna

Den här ser faktiskt kiva ut, tyvärr kan jag inte sälja det.


Min rosa jacka är här i korridor igen!

Nödvändighet: varasto. Alla mina arbetssaker har varit här.

Teckningar ligger här i bra ordning.

Nu en reklam och en liten önska på finska:
Rakennusmuovi odottelee pääsyään lattian suojaksi. Tätä ihanaa paksua, 3m leveää muovia löytyi Oulunkylän K-raudasta - heei, antakaa mulle mainosrahaa, tai ainakin sponssipensseleitä! Mitä tämäkin on, että muotibloggareille kyllä lähetään vaatteet ja meikit ja kengät ja laukut kotiin ja vielä palkkaakin maksetaan. Miksi en ole kysynyt Kymin Palokärjeltä  Lascault´ta Maimerilta tai Spectrumilta enkä edes Malmin eríkoishöyläämösta, tyhmä tyhmä! Mutta nyt kun luitte tämän: lähettäkää kaikkea!

Sådant ser det nu ut, mycket bättre! Alla färgerna har hittat egna platserna. På morgon ska jag äntligen måla!

Tonåringen har kommit hemma. Hon hälsar "Nej! Inte på svenska! Aldrig i livet! Du är så dum. Tror du att inga människa ska läsa  dina skrivningarna igen?"(Kanske om jag lovar inte använda pakkoruotsi igen? Men det finns ju många andra språk, min favoriter är estoniska och hebreiska, och jag har even studerat litet kikuju och den gamla grekiska.)