Muovipussiteoria - väärä

Ekan toka vaihe ja tokan eka, 170x130 kokoisia

"Ahaa, olet liimannut tähän muovipusseja!" "Mitäs tässä onkaan, muovia." "Onkos tässä elmukelmua vai mitä kelmua tämä on?" Yhdessä vaiheessa kuulin näitä kysymyksiä ihan jatkuvasti. Jopa kriitikko kirjoitti minun rutanneen muovipusseja kankaalle. Eipä sitten muuta kuin pussimuoveja katselemaan:

Oikein on herkkuvärisiä muoveja taiteilija löytänyt. Stokkalta saa oransseja roskapusseja, K-kaupasta pinkkejä ja turkooseja, ja Alepan keltainen kauppakassi on ihan klassikko. Osimoilleen näin. Paitsi että näissä kuvissa ei ole yhden yhtä pussinpalasta, ihan maalia vain. Kuvat ovat yksityiskohtia uusista teoksistani. 

Muovipussikysymykset tulevat taas ajankohtaisiksi näiden töiden myötä. "Kyllä siinä on muovia, muovimaalia, akryyli on muovia", aloitan selityksen. Tämä on ihan ymmärrettävää, mutta on vaikea jossain galleriassa selittää, miten muovipussin näköinen muovi ihan oikeasti ei sitten kuitenkaan ole muovipussimuovia - pakkohan sen nyt on hyvänen aika olla. Yritän kertoa, että maalaan kalvon alustamuovin päälle, josta sitten irrotan sen varovasti ja sommittelen, laskostelen, muovailen ja kiinnitän maalaukseen. Tässä postauksessa yritän vähän näyttää kalvottelua.

Maalin "pussittaminen" on ihan oma tekniikkansa, jota voi tehdä vain akryylimaaleilla. Lisäksi tarvitaan aimo annos mediumia. Väri sekoitetaan paksuksi tahmaksi, vettä tulee seokseen vain liraus, jos sitäkään.

Tässä olen maalannut monta neliömetriä kalvomateriaalia tukevalle rakennusmuoville.

Huom. duunikaverina Obama!

Maali on jähmeää, mutta puolikuivaa vielä, keltaisessa erottuvien vaaleiden kohtien medium ei ole vielä kuivaa. Viimeistään huomenna rakennusmuoville ja maalikalvolle tulee ero. Paikoin maali on hyvin ohutta, voi olla, etten saa kalvoa ehjänä irti. Täytyy löytää oikea tuntuma.

Tämä punainen on tahallaan "reikäistä". Se tarvitsee päälleen toisen kerroksen pysyäkseen koossa. Maalaan kakkoskerroksen saman perheen väreillä tai vaikka ihan muilla, saan elävämmän oloista jälkeä. Kun olen irrottanut kalvon, voin vielä päättää, kumman puolen haluan tuoda varsinaisessa maalauksessa näkyviin. Siis jos laittaisin tuohon vaikka sinistä, tulos olisi tältä puolen katsottuna sininen, jossa on vähän violettia. Alapuolelta kalvo olisi sini-pinkkikuviollista. Voisin myös maalata päälle pelkkää kirkasta mediumia, jolloin kuviointi olisi kuvan mukainen, reikäinen (äh, tässäkin kannattaisi olla havainnekuva).

Luulisi, että pinttyneinkin muovipussiluulija ainakin näistä kuvista hahmottaisi, ettei matsku ole muovipussia. Vai oletteko tavanneet muovipusseja, joissa on tällaisia siveltimenjälkiä? No toisaalta, näistähän saa vaikka iltapuvun jos niikseen tulee.

Kun akryyli on kuivunut muovin päälle, kalvo on helppo irrottaa. Värin ja mediumin suhdetta säätelemällä ja maalin paksuutta vaihtelemalla saa aikaan erilaista kalvomateriaalia. Suurin tuntemani kalvotekniikalla tehty maalaus on Marianna Uutisen huikea oranssi teos, joka sijaitsee julkisessa tilassa Kuntien Eläkevakuutuksen aulassa, sitä voi käydä katsomassa siellä. Se myös erottuu hyvin bussin ikkunasta, keskustasta tultaessa hiukka ennen Hakaniemen siltaa.