Hehkun avajaisista

Maalaus Suuteli kulkuri

Maalaus Lurjushurmuri.  Glitterpupukorvakengät Minna Parikka

Kuvat Kari Hakli.

Tiistaina alkaa Hehku

Tervetuloa Hehku-näyttelyn avajaisiin tiistaina 9.12. Toivottavasti nähdään!

HEHKU
• Helsingin Taiteilijaseuran joulunäyttely
Konstnärsgillet i Helsingfors Julutställning | Helsinki Artists’ Association Christmas Exhibition
Galleria Katariina 10.12.2014–4.1.2015
Galleria Katariinassa hehkuu! Kuudes teemallinen ja jurytetty jouluripustus esittelee teoksia yhdeksältätaiteilijalta: N. A. Hermunen, Agneta Hobin, Merja Hujo, Päivi Kukkasniemi, Maaria Oikarinen, Mia Seppälä,Kirsti Tuokko, Hanna Uggla ja Virpi Vesanen-Laukkanen.
Esillä on hiipuvaa lämpöä, hiljalleen aaltoilevaahehkua, elämänrakkautta, mausteista lämpöä, roihua, leiskua ja kipinöitä, öisin hehkuvia ylivalotuksia,hiipuvan liekin puhaltamista täyteen liekkiin, hehkuvaa toivon tanssia ja suloisen makeaa kimallusta.
N. A. Hermunen
Abstraktiot pakkautuvat arjen ääriviivoiksi ja viivat purkautuvat abstraktioiksi. On enemmän esittäväksi sanottua tarttumapintaa. Puiden oksat raapivat maalia, puhkoen tiedostamattoman maiseman: näennäinen,todeksi kuviteltu, jokapäiväinen ristiriita. Valittu väri on jäänne, muisto, hiipuvaa lämpöä, vangittua hehkua.
Agneta Hobin
Hiljalleen aaltoileva, hehkuva samettihelma, Zuni, on muisto zuni-intiaanien (New Mexico) korutaiteentraditiosta.
Merja Hujo
Teoskokonaisuus oli alun perin sarja eletyn elämän karusta kauneudesta. Teema alkoi työskennellessäkasvaa ja Hehkun teosten taustalla on uni elämänenergian ja voiman uusiutumisesta, vahvasti virtaavastaelämästä ja elämänrakkaudesta.
Päivi Kukkasniemi
Kahden grafiikanlaatan vedoksista muodostuu ekspressiivinen ja maalauksellinen teossarja. Töiden nimet eivät tarkoita mitään (Siikrakum, Tapulinatte, Karakomte, Gamsii), mutta ne sopivat tunnelmaan ja antavat mausteisen vivahteen niille. Joulun hehku on valoa pimeässä. Se on toivoa, odotusta, mausteista lämpöä.
Maaria Oikarinen
Kun ulkona on harmaata ja mustaa, maalaan ne pois. Etsin väreistä vahvimmat ja maalaan. Väri voittaamustan. Punainen roihuaa, keltainen leiskuu ja oranssi kipinöi. Kirkas turkoosi ilmestyy korostamaan lämpöäja hehkua.
Mia Seppälä
Kadonneet kasvit kummittelevat leijuvassa puutarhassa. Kuin ylivalottuneet zombiet ne hehkuvat öisin.
Kirsti Tuokko
Kannat kattoon ovat kuvauksia rakkaudesta vaatteisiin ja muotiin, ja vanhenemisesta, vakavasta yrityksestäpuhaltaa jo hiipuva liekki täyteen hehkuun. Jalat eivät ole maassa, mutta periksi ei anneta. Kaikestahuolimatta kannat kattoon.
Hanna Uggla
Tarina maatuskasta, joka halusi vapautua kahleistaan tanssimalla. Mitä ovat naisen roolit eri puolilla
maailmaa, mitä tällä hetkellä tapahtuu ja miten naiset siihen suhtautuvat. Joku laulaa kirkon portailla, jossainnaisen rooli on tiukasti määritelty ja liikkumavaraa on vähän. Punainen hehkuva tanssi on toivon tanssi.
Virpi Vesanen-Laukkanen
Kimaltavien teosten materiaalina ovat karamellipaperit, jotka taiteilija on saanut lahjoituksina. Jokaisenrapisevan kääreen sisältä on joku kuorinut esiin makeisen sulostuttamaan arkea tai juhlistamaanjuhlahetkeä. Teoksissa leikitellään mm. naiseuden kuvastolla sekä nautinnon ja kontrollin ristiriidalla.
GALLERIA KATARIINAN STUDIOSSA 10.12.2014–4.1.2015: Hannamari Matikainen: Susi suden
vaatteissa • maalauksia ja grafiikkaa | målningar och grafik | Paintings and Graphics
Hannamari Matikaisen teoksissa on eläimiä ja ihmismäisiä olentoja, jotka ovat osa jatkuvasti laajenevaahahmokokonaisuutta. Jokainen hahmo on muotopuoli ja epätäydellinen. Studion sarjan eläimet ovatvertauskuvista: mustia lampaita, uhrilampaita, viekkaita kettuja jne.
• Hannamari Matikainen asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä ja onSuomen Taidegraafikoiden, Tampereen taiteilijaseuran ja Rajataiteen jäsen. Matikaisen teoksia on mm.Valtion ja Tampereen kaupungin kokoelmissa.
• Galleria Katariina ja Studio suljettu: jouluna 24.–26.12. ja uutena vuotena 31.12. ja 1.1.2015
• Lopettajaiset ja taiteilijatapaaminen sunnuntaina 4.1.2015 klo 14–16.

Lisätietoja | Tilläggsinformation | More information:
Hannele Nyman, galleristi, näyttelyvastaava | gallerist | Head of Exhibitions, Gallery Manager
e-mail: hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi, gsm 0440 551 678, puh. | tel. 09 666 677
GALLERIA KATARIINA
Helsingin Taiteilijaseura | Konstnärsgillet i Helsingfors | Helsinki Artists’ Association, Kalevankatu 16, Helsinki
Avoinna ti–pe 11–17, la–su 12–16 | Öppet ti–fr 11–17, lö–sö 12–16 | Open Tue–Fri 11–17, Sat–Sun 12–16
www.helsingintaiteilijaseura.fi, www.myyntikokoelma.fi

Liian täydellinen

Kuvat paloja isosta täydellisestä

Nyt on paha ongelma. Olen maalannut täydellisen alun. Miten kummassa siitä voi jatkaa? Tässä istun ja ihmettelen. Pienen pieni kissa istuu aatoksissa. Missä on se suuri puu, jossa niin kuin omenoita kasvaa hiirenpenikoita? (Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu) Muistan ulkoa kaikenlaisia loruja ja runoja. Maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen.. Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä, Aleksis Kivi: Suomenmaa. Ala-asteen opettajani Asta Virkki laittoi minut lausumaan runon juhlasalissa joka ikisessä itsenäisyysjuhlassa. Lopuksi piti niiata. Onko sellaisia juhlia edes enää? Vieläkö kiltit tytöt niiaavat?

Joka vuosi rehtorimme, jonka sukunimi oli Finne, ja etunimi jokin muu kuin Jalmari, piti saman puheen, jonka ydinlause oli ”On lottovoitto syntyä suomalaiseksi”. Nyt tietenkin kuuluisi tiedostavasti pajattaa yhteiskuntamme epäkohdista, mutta tässä yhteydessä en pane Finnelle vastaan. Virkille panen. Tapahtui näet niin, että kutosella keksin erään tuhman kaverini kanssa hauskan vapaa-ajan huvin. Kiipesimme Alkon katolle, ja huutelimme sieltä ihmisille: ”Jaahas, viinakauppaan ollaan menossa!” Seuraava koulupäivä alkoikin ankaralla kurinpidollisella tuokiolla, "niin hävyttömiä tyttöjä, minun luokallani!" (Arvoitukseksi jäi, kuka opettaja meni huomaamattamme jaahas viinakauppaan). Tämän käytöshäiriön vuoksi minä menetin stipendin, näin Asta nuhdellen kertoi, jonka niin lahjakkaana runonlausujana olisin muuten saanut. Mutta sitäpä se ei tiennyt, että neonvihreä kynsilakkamme oli pöllitty Koulukadun kempparista. Sitä ei hähhää voinut pestä pois, niin kuin se pakotti silmämeikille tekemään joka päivä.

Käteni saattavat vähän täristä. Olin näet eilen bilettämässä. Työhuonenaapuri sai ison taidepalkinnon, ja sitä sitten juhlittiin porukalla. Kuohuviiniä! Ja sitten pogosimme Aatteet aatteet on mun vaatteet ja muutuimme nuoriksi punkkareiksi. (Mitäs mieltä muuten olette sanasta jorata? Eikö siinä ole vähän savolainen kaiku? Ymmärrän kielitieteen näkökulmasta, että kainuun murre lasketaan savolaismurteisiin, mutta älkää ihmeessä sanoko kainuulaista savolaiseksi! Mutta ei, joraus onkin ehkä Tampereelta.) Minulla oli tupeerattu yläponnari, jota oli magee ravistella hyppiessä. Mutta koska minulla ei ollut henkivartijaa, jouduin aamuyöstä juoksemaan pakoon mustaa miestä. Mies, jolla oli kannabislehden kuva sormuksessa, olisi väkisin repinyt minut aaftöpaardiin, se ei ummartanut kieltosanoja. (Muistatte varmaan, kun ala-asteella (taasko me sinne jouduttiin?) leikittiin Kuka pelkää mustaa miestä? Ja sitten juostiin ja huudettiin En minä ainakaan. No, nykyään sitä ei saa leikkiä, vaan pitää pelätä kummitusta. Mutta kummitukset eivät tunge iholle niin kuin afrikkalaiset miehet: ”Oletko koskaan ollut mustan miehen kanssa? Ai, taidat olla rasisti.” Ja sitten voitkin kuvitella, millaista itsekehua seuraa, paitsi jos olet nainen, ei tarvitse kuvitella, been there.)

Niin siis. En uskalla koskea hienoon alkuun krapulakäsillä. Ei saa sohia. Aloitin työn vaaleanturkoosilla pohjamaalauksella. Sitten olen miettinyt pitkään ja hiljaa. En kuuntele metelirokkipunkkihooceeräppimusiikkia, niin kuin usein teen, koska tykkään riehuntafiiliksestä ja monesti riehumaalaan. En tätä. Harvoin tulee tällainen lähes harras lämpimän tyytyväinen olo keskeneräisen työn äärellä. Tavallisempi on sellainen kirraava sähkö, työssä on virheitä, jotka täytyy korjata. 

Hassua tässä täydellisyydessä on, että maalasin sen aika pika pikaa, tilanteessa, jossa keskittyminen saattaisi olla niin ja näin. Olin tullut duuniin iltapäiväkolmen maissa. Käynyt ensin Kipsarissa syömässä salaattilounaan (siellä saa muuten lounasta kuuteen saakka ja salaattikastikkeet ovat ennenmaistamattoman hyviä). Kollega K siinä houkutteli, että etkös nyt lähtisi avajaiskierrokselle. Sanoin, että ajattelin juuri käydä uuden pohjan kimppuun. Noo, kuules jos laitat jonkun litkun siihen, siinähän se kuivuskelee, sitten mennään. Pysyin vahvana, työ nyt, ei huvi.

Ihmettelin nättiä vaaleanturkoosia pohjaani, mikä olisi sopiva aloitus. Piti miettiä pitkään. Kultaa ja magentaa, mieleni sitten vastasi. Näitä sitten pyöräyttelin pohjalle telalla ja palettiveitsellä, paikoin annoin värien liukua toisiinsa. Ok, vaihe hyvä, päätin, ei saa enää koskea, ja laitoin K:lle koodia. Ehdin Galleria Amaan Arto Väisäsen avajaisiin heti viiden pintaan, koska tapasin käytävällä kollega P:n, joka oli menossa samaan suuntaan taksilla urheilukassin ja piirtoheittimen kanssa, ja pääsin kyytiin. Naukkailimme taksissa siideriä, se osti minullekin pikkujoululahjaksi, kun oli itse vähän huonossa hapessa jostain edellisillan toiminnasta.

Aman omistaja on vaihtunut, mitä en tiennytkään. Ennenhän paikkaa piti Virpi Wuori-Valtaoja, ja puoliso Esko Valtaoja oli usein paikalla kaatamassa vieraille viiniä. Olisi ollut hauska nähdä parraton Esko V. Eskoltahan lähti parta vähän aikan sitten Nenäpäiväkeräyksen kolmen miljoonan euron tuoton kunniaksi.

Reitillä seuraavana oli Forsblom. Minulle tuli pikkuisen ahdistava olo Charles Sandisonin seinällä hyppivistä sanoista, vaikka juomana oli kuoharia. Sen sijaan on jännä tarkkailla, millaisia ihmisiä missäkin galleriassa liikkuu. F-blomilla on vanhempia naisia kuohkeissa kampauksissa, pukuherroja sekä erikoisesti pukeutunutta 20-30vee porukkaa, esim se yksi hamemies, varmaankin taideopiskelijoita. Taideopiskelijat jatkavat matkaa Galleria Anhavalle, jossa on myös astetta rönttäisempiä taideopiskelijoita.

Minä ja K liu'umme sulavasti paikasta toiseen, meillä nyt vain on sellainen presenssi. K oli käynyt vaihtamassa vaatteet, minä en tietenkään ehtinyt. Sillä oli Acnen nilkkurit. Nuorilla muotibloggarinaisillakin on Acnen nilkkureita, sellaisia, joita kuvaillaan sanalla rouhea. Minulla oli revityt farkut, nuoret muotibloggarinaiset käyttävät usein sellaisiakin, kas vähän rokkia, kun käsilaukku on Chanel. Minun käsilaukkuni on musta niittikoristeinen Lumi, ja minulla erilaisia, erivärisiä, -mallisia, ja -kokoisia Lumi-laukkuja ehkä kymmenen, onkos teillä muijat kymmentä Chanelia? Jalassa minulla oli teinin hylkäämät talvi-Converset, nauhat huolellisen huolettomasti auki. Ehkä rouheaa, ja yllättäjänä kaulassa Marja Kurjen geometrinen silkkihuivi. Kirkkaanpinkin, silmälasien kaveri -huulipunan pidän aina mukanani, että siinä mielessä olin ehdottomasti chic. Ja hei, nuoret muotibloggarinaiset, miksei teitä näy näyttelyavajaisissa? Voisitte laittaa yhdet Chanel-rahat taideteokseen.

Anhava on uusi, muuttanut Sanomatalosta Lönkalle. Aika sokkeloinen tila, huonompi kuin vanha, en ihan tykkää. Luonnonvalottomat alakerrat ovat aina ongelmallisia. Anna Tuorin näyttely ei sekään ollut minusta aiempien veroinen. Galleriassa haisee rööki, kuten ennenkin, Ilona salatupakoi kellarin uumenissa. Kymmenen vuotta sitten kaikki röökasivat galleriassa. Oli niin sakea sumu, että hädin tuskin näki niitä teoksia, joita varten sinne avajaisiin kuitenkin oli ikään kuin oli tultu – ikään kuin, sillä oikeastihan sinne tullaan ilmaisen viinan vuoksi, sori vaan kaikki tärkeät kutsuihmiset.

Näin Anhavalla Maija Vilkkumaan, sillä oli vihreä laukku (merkki tuntematon) ja kiva tukka. Hymyilin, ja varovasti nyökkäsin, mutta en uskaltanut mennä juttelemaan. Hyvin olisin voinut. Opiskelin Maijan kanssa samaan aikaan yliopiston suomen laitoksella, kävimme samoilla kursseilla. Kerran Maija lainasi kirjallisuustieteen muistiinpanojani, mahtoiko saada vauhdikkaasta käsialastani mitään selkoa. Meistä kumpikin jätti opinnot pitkäksi aikaa kesken, Maija musiikin, minä maalauksen vuoksi. Maija kuitenkin palasi yliopistolle, kirjoitti gradun - aiheena oli muistaakseni jokin suomen kielen a:lla alkava sijamuoto - ja valmistui, ei tuosta kauan ole. Olisin voinut sanoa, että kiitos innoituksesta, olen tekemässä samaa juttua. Ja sitä paitsi kuuntelen sun musaa usein töissä. Mutta olin suomalainen ujopää.

Kävimme lopuksi vielä galleria Korjaamolla, mutta se ei ansaitse mitään mainintaa, koska kuohari oli loppu jo puoli tuntia ennen avajaisten loppumista. Ei noin voi vakava galleria toimia. Paitsi että Katri Kuparinen oli tehnyt tod hienoja paperileikkaustöitä, kehun. Tuskin se oli niitä kuohareita kumonnut. Tässä on hankala logistinen ongelma, kun muut näyttelyavajaiset kestävät 17-19 ja ovat keskustassa, mutta Korjaamon avajaiset ovat 18-20 Töölössä, miten voi hyödyntää kaikki valkkarit ja kuoharit?

On varmaan parempi laittaa maalaus tauolle. Miten olisi sellainen mahdollisuus, että se olisikin valmis tällaisenaan? Ennen kuin aloin sen magentan ja kullan kanssa, olin päättänyt, että tulen käyttämään myös kirkasta vihreää ja violettia. Kunhan keksin millä tavalla ja minne.

P.S. Tule kokemaan K:n ja M:n huikea presenssi 9.12. klo 17-19 galleria Katariinassa, katso seuraava postaus.

Ei sittenkään luuseri

Rento (180x200m)

"Mee jonneki, sä syrjäydyt!" tyttäreni joskus tokaisee, kun jumitan himassa. Viime viikkoina palaute on ollut aiheellista. En pääse ulos, koska pimeä on tiheää ainetta ja painovoiman lait ovat sekaisin: maan vetovoima tuntuu moninkertaiselta. Paha.

Voisi luulla, että olen masentunut. Mutta ei tämä oikein sitäkään ole. En tunne kipua. Masentunut herää kipuun ja ahdistukseen toivoen vain, että olisi jo ilta, koska uni merkitsee hetken unohdusta. Sitä toivoo ajan kuluvan, että tulisi se päivä, kun alkaa helpottaa ja se päivä, kun on taas terve. Koska bipolaarihäiriö on jaksottainen häikkä, olen oppinut, että näin se menee. (Koska masennus ei ole tämän kirjoituksen aihe, en tässä kuvaile sen ilmenemismuotoja tämän enempää. Mainittakoon kuitenkin, että myös yöt voivat olla masennuksessa tuskallisia, jos kärsii unihäiriöistä, ja että syvästi masentuneen aika on pysähtynyt, joten hän ei pysty kuvittelemaan itselleen tervettä tulevaisuutta. Täällä  ja täällä olen kirjoittanut masennuksesta enemmän.)

Viime viikkojen harmaina ja mustina päiviä olen loikoillut sohvalla, mutta siinä samalla sivistynyt. Olen lukenut kirjoja, en tiedä edes kuinka monta, tuhansia sivuja. Masentuneena en koskaan pysty lukemaan. Masentuneena en yleensä edes katso telkkaria, en pysty ottamaan mitään vastaan, kyhjötän vain sängyssä. Niin masentunut en onneksi ole ollut pitkiin aikoihin, kiitos hyvän lääkityksen. Katselen elokuvia, asiaohjelmia ja sarjoja. Usein en malta laskea kirjaa tai sulkea valoruutua, vaan valvon aamuyöhön, vastaavasti nukun sitten iltapäivään - ei hyvä.

Ihan pelkkänä kotihiirenä en sentään ole ollut. Maanantaisin ja tiistaisin on yliopistolla hepreaa. Käyn kahdella kursilla, toinen keskittyy äänne- ja muoto-oppiin, toinen hepreankieliseen runouteen ja sen kääntämiseen. Kotitehtäviä tulee riittämiin, että siinä peruste yhdelle piileskelypäivälle.
Keskiviikkona on zumba. Tai siis olisi. Kumpulan Unisportille mennessä pitää kiivetä pitkä, jyrkkä mäki, sehän on pimessä kuin mudan läpi taistelisi. En tiedä, mikä tekosyy siihen sitten on, että en päivälläkään pääse salille. Nolottaa, koska en voi mitenkään väittää olevani sporttimimmi ja voimanainen niin kuin tykkään olla. Enkä kehtaa edes sanoa, miten vähän olen käynyt töissä.

Mutta se noista. Tänään naamassani on turkooseja pilkkuja, eli olen ollut töissä. Niin, ja perjantainakin olin. Ylhäällä uusi. Olin pohjamaalannut kankaan vaaleanvihreällä, ja aloittaessani varsinaisen maalaustyön päätin käyttää ruskeaa. Milloinkahan viimeksi olen sellaista tehnyt? Sain kimmokkeen Vaula Valpolan hienosta näyttelystä, joka oli vähän aikaa sitten Taidesalongissa. Katsoin erityisen pitkään työtä, jossa Vaula oli yhdistänyt ruskean ja kirkkaan ruohonvihreän. Matkin. Kolmanneksi väriksi otin oranssin. Alakuvan ja yläkuvan välillä oli kolme maalausvaihetta. Joskus joutuu sommittelullista syistä tai väriharmonian takia muuttamaan ja maalaamaan peittoon isojakin alueita. Tässä olen kuitenkin onnistunut säilyttämään kohtia, joissa alkuperäinen pohjaväri näkyy, samoin moni ensimmäisen kerroksen rakenteellinen elementti. Lopputulos on ilmava ja rikas, sanoisin.

Aloitus, kolmen värin kombinaatio

Suon vielä mietintätovin noille alun tuntemuksilleni. Fakta on, että energiataso on juuri nyt alhainen, kaamos väsyttää ja hidastaa. Kuitenkin olen loka-marraskuussa saanut valmiiksi viisi isoa työtä. Se on muuten aika paljon, noin 16m2 maalattua pintaa, taattua laatua. Ei voi ihan laiskaksi haukkua. Ei kai ihminen voi hehtaarikaupalla maalata?

Marraspaha, marrashyvä

Toistaiseksi nimeämätön ((2007)2014)

Pidin eilen EMM-päivän, se tarkoittaa, että en mene minnekään. Silloin tällöin erakkohimmailupäivät tekevät oikein hyvää. Puuhaan mitä puuhaan, yleensä kaikkea sekaisin. Siivosin kaaostuneen keittiön, luin naistenlehtiä, paistoin silakoita, katselin telkkua, pesin pyykkiä, olin feisbuuk-vilkas, oikein noheva. Päivä oli siitäkin kummallinen, että olin herännyt klo 2 yöllä, koska edellisenä iltana olin mennyt ”hetkeksi lepäämään” klo 19 ja nukahtanut siitä sitten umpiuneen. Pimeinä aamutunteina ei ole kamalan mukava valvoa, mutta minäpä keksin selailla matkatoimistojen äkkilähtöjä. Ja löysin Marokkoon! Meinasin siltä istumalta klikata äiti ja tytär Oikarisen matkaan. Vähän mietin ja selvittelin, iltapäivällä klikkasin. Tulossa ihana katkos pimeään ja nykyään niin harvinaista yhteistä aikaa teinin kanssa.

Eilen oli pyhäinpäivä. Kuvittelin vainajat vierailulle. Niin eläviltä tuntuivat: isä, joka popsi silakat, kehui kovasti ja pyysi lisää, Martta-mummu, joka huolehti kukista ja laittoi pullataikinaan reilusti voita. Mummu neuvoi villasukan kantapään, ja saatoin jatkaa ajat sitten kesken jäänyttä työtä. Ilkka istui luonnoskirjan kanssa, otti lyijykynällä kiinni meidän liikkuvat kätemme. Niin rakkaat. Niin paljon oli surun vuosia, nyt kiitollisuus, side ei sittenkään katkea.

Tänään oli sitten tarkoitus mennä töihin. Olin eilen nähnyt värit. Mutta harmaa. Jäin jumiin. En millään päässyt. Join kuusi kuppia aamukahvia, yritin tsemppautua. En vain. Harmaammaksi vain kävi, tuli tiheää sadetta. Mieliala oli nolla. Mietin, että jos työhuone olisi kynnyksen takana, istuisin ateljeen puolella juomassa hidasta kahviani ja vaikka päivä olisi apea, jossain vaiheessa maalaus kuitenkin vetäisi maailmaansa. Lohduttaisikin.

Menin peiton alle, pysyin siellä monta tuntia. Masentelin. Että olen huono, kun nyt en pääse. Inhottava tukka enkä jaksa suihkuun, naamakin pilalla kun en pessyt eilen meikkejä. Miksi se yksi laittoi mulle raivomeiliä ja mitä jos se onkin oikeassa ja minä olen ilkeä hulluhuora? Lakanoissa on jotain murusia. Pimenee, pimenee. Tästä tämä talvipaha nyt alkaa ja jatkuu jatkuu. Sitten nukuin ja heräsin vähän parempana. Lämmitin silakoita. Päätin opiskella vähän hepreaa. Mutta käväisin ensin feississä.

Joku oli tykännyt superdieettivusta. Ennen ja jälkeen -kuvat. Kaunis nainen muuttunut kepiksi. Vittu joo. Kyllä, ylipaino ja liika läski on ongelma, jos se käy terveyden päälle, mutta ei aikuisen naisen kuulu kuihtua 32-kokoiseksi. Joku on luonnostaan pikkarainen, toinen hiukka pulska, ja useimmat monenlaiset erilaiset ovat ihan normaaleja. Mikä tässä eniten kismittää, on se, miten helposti naisen koko päivä alkaa pyöriä ruokagrammojen ja salisuoritusten vahtimisen ympärillä, pinnistä, pinnistä, sitten vasta tulet oikeaksi ja onnelliseksi. Kun tehokuntoilet, olet pirteä ja kokonaan uusi, mikään ei lannista hoikkaa sinua. Elämänmuutos! Tätä meille tuputetaan joka päivä ja monesta tuutista.

Ja mitä muuta maailmassa on kuin se, että minun kuuluisi painaa viisi kiloa vähemmän? Ja että en ole täysaikainen simpsakka energiapommi. Noo, on ebola, joka kammottavalla tavalla tuhoaa ihmisen elimistön, mädättää elävältä. Mutta ei meillä. On ilmastokriisi: maapallo on ihan oikeasti menossa kohti tuhoa. Mutta eihän se meidän aikana. On sotaa, kidutusta, joukkoteloituksia ja terroria. Rättipäillä, ei meillä. Naisia ympärileikataan ja raiskataan, lapsia pakotetaan orjiksi ja sotilaiksi. Siellä jossain. Joku ampuu koululuokan, toinen surmaa omat lapsensa. Yksittäisiä hulluja, ei meidän raitilla. On tsunameita, maanjäristyksiä, tulvia. Mitäs asuvat vaarallisilla alueilla. Mutta viisi kiloa! Että voi mikä kriisi kun minä vedin kokonaisen karkkipussin.

Joo, nyt kun nämä kelasin, niin se, että en mennyt tänään töihin, koska olin allapäin ja väsynyt – so what. Eilen oli hyvä ja hieno päivä, tänään huonompi. Menen töihin huomenna tai ylihuomenna. Sovin aamiastreffit ystävän kanssa. Menen zumbaan joku päivä. Aamulenkille en mene. Unelmoin Marokosta. Opin hepreaa. Olen iloinen, välillä väsyn. En tykkää marraskuusta, ei tarvitse tykätä. Saatan masentua, muttta se menee ohi. Ostan konvehteja. Lepään. Ja laitan rahaa Planille ja Punaiselle ristille. Laita sinäkin.

Sinipunainen orkidea

Orkideahuone 6 (170x130) 2014

Orkideahuone kukkii taas. Keväällä aloittamastani sarjasta jäi muutama maalaus tauolle, ja nyt oli tämän sinipunaisen aika.

Tältä näyttää "maalausväyläni". Pyrin pitämään maalit ja roippeet vähän sivummalla, että mahdun liikkumaan ees taas. Oikeasti purkit kuitenkin usein kertyvät työstettävän maalauksen eteen, ja saatan peruutus- tai sivuaskeleella kaataa mömmöjä lattialle. Väri roiskuu ja valuu maalausten reunojen yli ja kulkeutuu kengissä joskus käytävään saakka. Silti en ihan tiedä, miten tuo suojamuovi on muuttunut noin värikkääksi.

Lurjushurmuri

Lurjushurmuri (180x200cm) 2014

Y-elämäni on ollut yhtä suherrrusta viime ajat. Oi, miten saisin raisupisteitä ja typeryspisteitä ja kuningatarkertoimia, säälipisteitä ja ärtsypisteitä ja herkkupisteitä ja myrkkypisteitä. Sou not.

Pisteet on varattu tälle kunkulle. 

 Nee

Koo

Kaa

Yy

Duuni alkoi tuosta vasemmanpuoleista kankaasta, sen hemmetin hankalasta pingottamisesta. Olin maalannut alun joskus irtokankaalle, joka kävi suihkussakin välillä. Kangas oli kutistunut ja varsin ruttuinen. Kiitos apulaiselle! Oikeanpuoleisesta kankaasta tuli Nauraa päin naamaa.

Suuteli kulkuri

Suuteli kulkuri (180x200cm) 2014

Koska yliopistolla on taukoviikko, armaat parhaat ystäväni Pa'al, Pi'ef, Hif'il, Hitpa'el, Huf'al, Nif'al ja Pu'al eivät ole koko ajan vaatineet huomiota. Niinpä olet vetänyt totaaliöverit. Punaista (kadmiumia, paloautoa ja alitsariinia), pinkkiä (rosaa ja magentaa, fluoria ja oopperaa (väritehdas keksinyt näin hienon nimen, kuin Lumene konsanaan)), oranssia (skitsoräikeää ja kadmium-takuuvarmaa), vihreää (kellanvihreää oltava), keltaista, violetttia ja turkoosia. Ooooh. Työhuoneella on useampikin kaksimetrinen pohja, mikä on täyttä luksusta – tai sitten inhaa piinaa, vuorotellen.

En osaa pelata shakkia, paitsi huonosti. Isojen maalausten kanssa pitäisi silti osata pelata taitavasti, ennakoida tulevia siirtoja hyvinkin pitkälle. Muuten käy niin, että olet äkkiä käyttänyt 50 kiloa maalia ja olet aina vaan pihalla.

Uusissa töissä olen käyttänyt paljon erilaisia teloja: rautakaupan leveitä, joilla maalataan seinää ja taiteilijakaupan 5-7 senttisiä vaahtomuovisia, ja mitä niitä onkaan siltä väliltä. Isot lastat ja veitset ovat myös olleet tarpeen. Siveltimet eivät niinkään. Ja kuten näkyy, vanha kunnon pursotusroiskailu on myös repertuaarissa.

Työn eka vaihe toi mieleen, että en kai nyt vaan ole kopioimassa menestysmaalaustani Loistoa. Osasin välttää (tai en osannut hyödyntää).

Sellaiset värit, sellaiset välineet. Mutta miten se iso kangas sitten oikein maalataan? Ehkä ensimmäinen seikka on mittakaavan huomioiminen. Iso kangas ei ole parhaimmillaan pikkupiperrettynä. Käytän isoja eleitä, niin että kankaalle syntyy selkeitä, suurehkoja alueita. Tällainen ele on hyvä tempaista vaikka sillä 20 cm telalla. Se, miten oikealla tavalla tempaistaan, onkin sitten salaista tietoa, niin salaista, että se tulee syvältä kehosta, ei järkisuunnitteluna. Oikea tempaisu näyttää samaan aikaan huolettomalta ja jämptiltä. On kohtalaisen helppo tempaista pieleen. Mistäs sen sitten tietää, että nyt lämähti laaki huti? Sen tietää oikein hyvin, ihan samalla lailla kuin pituushyppyyn ponnistaessa huomaa, että ei saakeli, nyt astuin yli. Se tuntuu kädessä: pentele, kyynärpää, petit.

Lähdin punaisemmalle linjalle

Päästyäni oranssista alusta halusin rakentaa vahvaa punaista. Se ei kuitenkaan heti onnistunut, väri oli kuivuttuaan haalea ja voimaton. Samoin sommittelu oli varsin tylsä "piikki piikki, viisipiikki", vaikkakin nuo tummat magentat olivat läheltä katsottuna hyvinkin kauniit. Pakko on tappaa.

Toin vaaleaa pinkkiä (sitä oopperaa, ei  nyt ihan suoraan purkista mutta kuitenkin), siniviolettia ja oikein väriopillisesti vihreän kontrastin. No jaa. Vielä ei näin toiminut. "Minä olen raisumpi henkilö", maalaus sanoi. Minä lisäsin ärhäkkää oranssinpunaista, ja siitä se tykkäsi; minäkin tykkään. (Valmis työ siis ylhäällä isona kuvana.)

Nauraa päin naamaa

(180x200), 2014

Meinasin olla uskaltamatta jatkaa tästä. Kannatti uskaltaa. 

Semmonen. Muuta en sano.

.הציור החדש שלי. אין לי מלים. אין סיפור. רק הצבע.

Kangas pohjustamaton Cotton Duck. Maalattu lattialla kontillaan ja seisaallaan, heittämällä ja roiskimalla. Maalin ja mediumin lisäksi käytetty reippaasti mikropalloja. Mikropallot = hienonhieno ja kevyt tuhkamainen aine, saatavilla vaalean ja tummanharmaana, voidaan sekoittaa maalin joukkoon tai pelkkään mediumiin. Valmistajan (Kymin Palokärki) mukaan vaalenharmaa on valkoista, tuotteen esittely: "Valkoiset mikropallot ovat onttoja, kevyitä piidioksidipalloja. Mikropallojen raekoko on noin 40-80 µm. Käytetään täyteaineena." Ja spesifimpi seloste: "Valkoiset (C-lasi)mikropallot ovat onttoja piidioksidipalloja (SiO2 53 – 73 % laadusta riippuen), joiden keskimääräinen partikkelitiheys on 0,20 g/cm³ ja tilavuuspaino 0,10 – 0,15 g/cm³. Partikkelikoko on 40 – 80 µm. Sulamispiste on 700 – 850 ºC ja kovuus Mohsin asteikolla 6 – 6,5."

EDIT (14.10.): Ainiin, just löyty kamerasta, tälleen mä alotin tän. Esittää selvästi mustekaloja:

Pitäiskö vaihtaa toi nimi? Maaniset mustekalat. 

ArtHelsinki 14

Galleria Maaret Finnbergin osasto 5N 2: Elina Ruohonen, Veronica Ringblom ja Maaria Oikarinen

Feeniks ja Toukokuussa

Taustalla Ritva-Liisa Pohjalaisen unikkeja lasiteoksia

Kuutti Lavosta

Kyllä vaan on hieno osasto, katsoi sitten mistä suunnasta tahansa!

Veronican grafiikanlehti ja Toukokuussa-maalaus, niin erilaiset, niin hyvin viihtyvät yhdessä. "Tahdomme samaan kotiin!"

Tervetuloa osastollemme Messukeskukseen. ArtHelsinki on avoinna vielä 14.9.14 klo 10-18. Samaan aikaan halleissa on menossa kolmet muut messut: Habitare, Antiikki, ja Valo.

EDIT. Näin hauska kuva löytyi messujen jälkeen Messukeskuksen Feelings from the previous event -sivulta

Hyvää loppukesää!

En ole näyttänyt täällä naamaani vähään aikaan, niin näytän tässä. Teini valisti, että tämä ei ole selfie, koska ei ole sellainen käsi ojossa räpsäisty, vaikka onkin itse otettu.

Sanon työhuoneelle heippa vähäksi aikaa. Nousen huomenna lentokoneeseen, joka vie minut Kiovaan. Siellä vaihdan konetta ja illalla saavun Tel Aviviin. Määränpääni on Haifan yliopisto, jossa opiskelen hepreaa neljän viikon ajan. Miksi opiskelen hepreaa? Miksi sitä aina kysytään? Kysytäänkö rakastuneelta "Miksi rakastat?" Miksi syön, miksi hengitän? Minä rakastan kielioppeja ja kummallisia kirjaimia, hengitän outoja äänteitä ja ahmin uusia sävelkulkuja.

Rakastan myös juutalaisuutta ja Israelia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin fanaattisesti "Israelin puolella" ja kannattaisin IDF:n toimia. Olen ihmisyyden ja elämän puolella. Olen viime viikkoina päivittäin seurannut konfliktiin liittyviä uutisia ja keskusteluja, Facebook-postauksia ja twiittejä sekä lukenut laajempia artikkeleita monesta eri lähteestä. On faktajuttuja, kiihkojuttuja, hämmentäviä juttuja, vihajuttuja. On analyyttisia, punnitsevia juttuja, historiaa valottavia juttuja ja pohdintaa rauhan edellytyksistä sekä mahdollisista pysyvämmistä ratkaisuista. Tämä kaikki on mielenkiintoista ja samalla erittäin monimutkaista. En katso ymmärtäväni asioita niin hyvin, että voisin huudella minkäänlaisia vankkoja mielipiteitä. Mutta toistan: olen ihmisyyden puolella.

Kurssini on hyvin intensiivinen, neljä oppituntia päivässä ja iso kasa läksyjä päälle. Koulu järjestää myös useita retkiä ja lisäksi on elokuvailtoja ja erilaisia luentoja. Opiskelijoita tulee ympäri maailman. Olen niin innoissani! En varmaankaan ehdi sieltä käsin postailla. Otan kuitenkin pikkukameran mukaan, ja jos kortille tarttuu hyviä otoksia, saatan näyttää niitä sitten myöhemmin. Nyt toivotan hyvää elokuuta!

Mitä ajattelit, kun maalasit sitä? 2.

II

Banaali totuus

Jaahas saamari, taas yksi pensseli kuivunut pilalle. Aina jotain jää: purkki auki, maali kuivumaan, välineitä pesemättä.

Kahvia. Pikakahvia. Kovettunut perkele. No, ruuvimeisselillä lohkeaa.

Jassoo, sinä siinä. Aika raju olet. Ainakaan ei voi kaupalliseksi täsmätuotteeksi sanoa. Let mii sii.

Oliko liian räväkkä ratkaisu? Ei kai. Tiukka paikka tempaista tuo keltainen. Oikein meni: sävy, koostumus, liike.

Naps. Vedenkeitin.

Vaatteet. Yhden eksän paita ja toisen eksän housut. Isojen miesten vaatteet ovat parhaita työvaatteita. Vyö, muuten putoavat.

Seksi. Oli kivan reipasta viimeksi.

Missä iso kahvimuki on? Siinä. Ei hometta. Ei saa jättää jämiä pohjalle, kamalat möhnät tulee. Ziisööz. Pohojalaaseet sanovat Ristus, mutta ei vapahtajaa saa käyttää kirosanana. Kristus on sama kuin Messias, se, joka saattaa tulla tai olla tullut tai olla tulematta.

Musaa. Mitä musaa? Ikuista Ismoa. mullon hullun paperit..jumalat jalassa ja housut mielessä..ekstaasiin.. Ei tänään – vielä. Radio. Saamari kun täällä on huono kuuluvuus. Sputnik-kanava, helluntaikanava, ei käy kumpikaan. Mikä tämä on? Ruotsia puhuvat. Ei varsinkaan.

Aika mustaa kahvia. Jossain oli joskus sitä maidon korviketta, mitä se teki kuin vähän valkoisti väriä? Musta on hyvä. Sekoitan ruuvimeisselillä.

Valokuva. Olisi syytä ostaa tukevampi jalusta. Onhan kädet puhtaat? Objektiivi pitää vaihtaa. Muistikortti. Etsimen keskikohta duunin keskikohta. Vinossa vielä. Tämä jalka alemmas. Yykaakoo–kymppi, zum.

Feeniks ja toinen Feeniks. Miten se juttu menikään? Lintu rakentaa pesän, polttaa sen ja samalla itsensä. Sitten tuhkasta nousee uusi Feeniks. Onko jompikumpi teistä alku ja toinen loppu? Ei, koko juttu perustuu siihen alkuun, palaa aina alkuun, palamisen jälkeen palaa palaakseen palatakseen, luuppina. Ikarokselle kävi huonommin, siivet sulivat, kun se lensi aurinkoon. Se putosi ja kuoli. Janatarina eikä kehätarina. Pasi on joskus maalannut Ikaroksen.

Kuuluuko tässä olla harmaata, että olisi tuhkaa? Onhan siinä. Ja tulta on. Vihreä, mikäs se on? Riikinkukon sulat, joku on arvellut Feeniksin riikinkukon kaltaiseksi. Mutta ei saa olla liikaa vihreää. Oi, ne Madeiran puutarhat! Papukaijojakin. Ja madeira-viini, mitä sitä oli 5 eri kuivuus-makeusastetta, oliko? Miehet tummia, tarjoilivat pikkulaseja matkamuistomyymälöissä, usein vihreät silmät, kiva yhdistelmä, mutta ihmeen pidättyväisiä, kun on tottunut eteläroikaleisiin. Saati nyt se alakerran bläkki, joka aina mankuu saunaseuraksi ”tuun peseen sun selän”, oikein päivystää ovella. Hotellin vieressä oli se 24/7 ostoskeskus. Ei ihan yötunneilla tullut mentyä, montako asiakasta siellä on klo 3 yöllä, hä?

Seksi. Pitäisikö heti tilata?

Miten se antenni alun perin vääntyi ja irtosi? Ehkä pikkulapsi asialla, taisi olla aika pieni lapsi minulla tämän hankkimisaikoihin. Mikä siinä kenkien laittamisessa oli niin vastustettavaa? Kerran se huusi ja potki oikosenaan lattialla, kun olisi pitänyt päiväkotiin. Huuda siinä sitten, minä sanoin. Huuto loppui. ”Miks sä noin sanoit?” Ei ollut ironia tuttu käsite.

Rautalankaa. Jep, kuuluu paremmin. Voice. Paskanjauhantakanava. 

Se yksi dancetunnin ohjaajajäbä. Kyllä menivät dantsut perseelleen kun sillä olise hihaton paita. Hauikset! En kestä. Seksi.

Hesarissa sanottiin, että seksi kuluttaa 250 kaloria puolessa tunnissa. Mutta jos toinen tekee enemmän duunia kuin toinen, miten ne kalorit sitten jakautuvat? Onhan näitä miehiä, jotka sanovat että ei tartte harrastaa liikuntaa, kun on niin paljon seksiä. Hah. Mul on kolmen minuutin muna, kenen biisi se nyt oli, meneehän siinä 25 kaloria.

Mitä ne sanovat, miten usein miehet ajattelevat seksiä? Viiden minuutin välein, ei, viiden sekunnin, taisi olla. Doupeinta settii. Oho, sanotaanko noin vielä. Sikasalee, että jos kysyn teiniltä niin ei tod. Ikäluokkakysymyksiä. 35veet sanovat varmaan vieläkin ihan helmee, ihan liekeissä, se oli muotia, kun ne oli 20vee. Entäs kuuminta hottia? Ei ole hottia enää eikä kaikki muumit laaksossa - out. ei välii mis päin oot, beibi meilloin bileet 

jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen?  Miten päin se on tuon ajatellut, että tietää: kohta kuolen, vai ei tiedä? Jos tietää kohta kuolevansa, niin pystyykö siinä enää olemaan onnellinen? 

Kuinkahan monta maalausta voin vielä tappaa? Kun tulee tämä tappofiilis, sitä tekisi mieli ottaa kaikki vanhat maalaukset, joku sellainen ihme vimmavamma. Nytkin tuossa on parit puut isoon duuniin, mutta kun sen pohjan pitää olla hetipaikallatässänyt. Jos olisin varakas menestystaiteilija, palkkaisin hottis-apulaisen laittamaan tällaiset asiat kuntoon.

Epäterveelliset eväät tänään, fetapasteija ja tomaattipasteija. Illalla sentään body combat. Siinä menee jtn 700 kaloria. kuka muu muka, luukuta

Puntari näytti eilen enemmän kuin viimeksi. Tissit on isommat, kumpi parempi? Möhömaha ei käy. Pömppömaha? Menkkaturbomaha pahamaha. Pitää olla pikkasen pläski pläski, niinhän se oli. Iso peba hyvä peba. Onneksi ne on lopettaneet sen noille mä kyllä tarjoon kuoharit -mainoksen. Mutta jos sanoisi hottikselle salilla että sun sikspäkille mä tarjoon sikspäkin? Ei skulaa, skumppa sopii paremmin hottistilanteeseen. Meitsi on kuoharikuningatar eikä mikään siideri- tai bissepissis.  vain sinusta oon selvästi päihtynyt  

twenty dollars in my pocket... this is fuckin awesome tässä tehtiin se money walk.. that motherfucker... 50 dollars for a t-shirt... Ja lopuksi baby freeze, en olisi ikinä uskonut että sellainen menee. Sillä kertaa hottiksella oli t-paidassa hihat, ehkä siksi.
Hottiksia hottiksia! Kuntopyörästä on hyvä tarkkailla hottiksia. Kun käy yliopiston salilla on iso mahdollisuus että ulkonäköhottis on myös älyhottis. 

Miten 40veen kuuluu nimittää hottiksia? Miehiä ja naisia. Kundei ja mimmei.

Jannuja ja mirkkuja, sanovat 50veet stadin murteella. Jäbä on hyvä, jäbä toimii aina. Paitsi nainen ei perkele ole jäbä! 15veet sanovat muijii ja jätkii. Ennen muija oli vanha ja kulahtanut. Kun olin 18veenä kielikurssilla, oli muuten synttärit siinä niin sain ostaa kaikille loppuvuoden lapsille kaupasta viinaa. Kivoja ne pebbles-kivet ja pier (mikä se voi olla suomeksi, eihän niitä ole Suomessa? Laituri jossa on kauppoja ja pubi) ja aallonmurtajat ja niitä kalkkikivijyrkänteitä oli. 

girl i want to make you sweat ..Keravalaiset, olevinaan stadilaisia, sanoivat muuten muija, mutta miksi ne mieshenkilöitä sanoivat? Ehkä eivät puhuneet miehistä, kun en muista. Vaasassa sanottiin likka ja jätkä. Sen muistan kun telkkarista tuli Headbanger's Ball (Keravalla tykättiin kovasta hevistä) ja nukahdin poikakaverivirityksen kanssa sohvalle sitä katsoessa. Aamulla landlady tuli imurin kanssa olkkarin ovesta ja huusi getout. Oli muuten vihainen. Juttu vääntyi niin, että naapurihuoneen ruotsalaiskaksoset kertoivat meidän olleen alasti siinä sohvalla. Keravalaisilla oli myös sellainen verbi kuin 'kehittää', tarkoitti että yrittää iskeä.
helsinkiä pakoon soudan hankoon

Puhelin. Tuleekohan sieltä seksiä? Ei. X. Joo ei. Kehuskele itteäs ittekses vaan. Tämä sen viimeisin juttu oli, että pitää juosta maraton päiväntasaajalla keskipäivällä. Selvästi oli jäänyt kaivelemaan, kun kerran mainitsin, että maailmassa on yksi tosi kova heebo, joka on juossut maratonin kaikilla mantereilla, vain Antarktis puuttui.

On havaittu että äidinmaito on erinomainen juoma bodareille 
Ei helvetti. Tuo äidinmaitopannukakkujuttu on kuultu, onko se niitä urbaanilegendoja kuten se mummon matkalipun syönyt punkkari? Pikemmin kai ruraalilegenda, tapahtumapaikaksi sopii joku Raahe tai Oulunsalo. Oikein hyvää pannaria oli ollut. Mutta totuuden paljastuttua oli vessa varattuna sitten loppuillan. Se yksi äidinvihaaja oli aina sekoittanut jiddishe maman sapuskaan sianlihaa. Mama ei yrjönnyt kun ei tiennyt. Mutta ilkeä temppu kyllä. 

Onko tämä nyt Marilan matkimista kun näitä klimppejä laittelen? Ei voi olla yksinoikeutta klimppeihin.
what doesn't kill you makes you stronger. Epätosi.  jos ei se tapa niin se todellakin hajottaa

Puhelin. Mutsi. En vastaa. Sen asia on, että miten se teiniliini, eikös se nyt tulisi mummeliinin luokse viikonloppuna. Teiniltä pöllittiin puhelin salaisella öisellä limunhakureissulla, niin että teiniasiat hoidetaan jonkin aikaa minun puhelimeni kautta. Kuten päivällä kello kolme, kun teinifrendi soitti että tiedänkö teinin olinpaikasta jotain, hän on tässä ovella eikä kukaan avaa eikä se vastaa whatsappiin eikä  mihinkään. Sanoin että pimputtele siinä vielä, ja huuda postiluukusta, saattaa nukkua.

mietin mitä jää kun mä lähden täältä, se päivä ei oo vielä tänään
Onko kuolema muotia? Kaikissa biiseissä kuolemaläppää. Mistä vetoa, kohta surua kyynelin kastella täytyy.

En ole muistanut pelätä kuolemaa pitkään aikaan. Joskus pelkään koko ajan, yöllä varsinkin. Voiko pelkäämisen lopettaa?

Hassua, että muistan kaikkien eka- ja tokaluokan luokkakavereiden etu- ja sukunimet, ainakin melkein. that big fat but Kuulin, että S oli tehnyt itsemurhan, en tiedä, miten. Pikkuisen pullukka poika, ehkä silmälasit, siihen aikaan silmälaseista monesti kiusattiin. Sillä oli usein jussi-paita päällä, mutta puolella pojista oli, Etelä-Pohjanmaalla kun oltiin. Kerran oli bileet sen himassa, oltiin vissiin kutosella, ja se K, johon kaikki ihastuivat jo tarhassa, oli tavallista kiltimpi, tarjosi minulle sipsejä ja limua. Sitten mentiin makuuhuoneeseen pussailemaan. Ja seuraavana päivänä se ei tuntenut minua koulussa.
 we'll be counting stars

Shiit, nyt pöllähti pigmentit kengille.

Seiskalla olin ihastunut yhteen, jonka serkku oli olevinaan ystäväni. Kieroserkku järjesti "treffit" tämän ysiluokkalaisen jäbän kanssa.

Pyöräilin sitten siinä jäbän talon tietämillä. Jäbää ei näkynyt. Kiertelin tienoota ja ohitin talon uudelleen, toisen, kolmennen, ehkä neljännenkin kerran. Sitten sen pikkuveli tuli pihalle että mitä sä etit. En mitään, minä sanoin ja häivyin häpeissäni. 

Mutta kaikki ne itsemurhat. Lukion O:kin teki päälle parikymppisenä. ratatatataa Myöhemmin joku tiesi, että O oli ollut useamman kerran hullujenhuoneella. Masennusko? Psykoosi, harhat, mitä nyt voi olla. Sitten on näitä että taloudellinen ahdinko, pahimmillaan tappavat koko perheen siinä samalla. Entäs se morsian hääpäivän aattona?

niin selvin sanoin sain mä kuulla sen nyt että oisin vain se entinen

Kiiltopasta, missä olet? Missä? En jaksa teitä hukkautujia.

Hajuvesitesti. Tänään Anna Suin sininen. Aika ok. Toiset ovat menneet pilalle, mikä se Versacen hedelmämetsäinen punainen oli. oot mun brand uus ihanuus

Äiti ei koskaan käyttänyt hajuvesiä. Aina joskus nousin vessanpöntön kannelle ja otin pullot ylähyllyltä, nuuhkin vuorotellen. Se oli saanut ne papalta lahjaksi.

Puhelin. X. Pitäisi laittaa äänettömälle, mutta liikaa maalia käsissä. Kerran mikrofoni tukkeutui, piti parsinneulalla kaivella akryylit ulos. X soittaa kerran päivässä. Ainakin. Tai niin monta kertaa että vastaan kerran. Tai kuitenkin lisää. X on kyllä hyvä tietotoimisto, jos ihmettelen historiaa tai maailmanpolitiikkaa, sieltä saa faktaa ja analyysiä. Eilen ihmettelin Irania. Se tykkää; oliko vielä muuta, kysyi avuliaasti. Kiitos tällä kertaa, hyvä palvelu.

Seksi! Kuinkas näin unohdin. Parempaa kuin seksi, maalaminen, nyt. Suklaa on muka naisten mielestä parempaa kuin seksi. Kuka sanoo että pitää valita vain toinen? Paskaradio, loppui nyt. mä heitän punaviinit tapettiin

Taas puhelin. Antakaa nyt mun tehdä töitä! Hullupellefrendikaveri. Se on teinin asentama nimi. Ja siellä soittaa teini itse koska se limukeikka. "Mis oot? Millo tuut himaa? Osta mehuu ja nuudeleit. Ja jtn hyvää." Mahdollisesti: "Mikset oo himas? Vittu mullei oo avaimii." Soitan myöhemmin, kun olen pessyt kädet. 

Hakemaan vettä. Moi. Kollega P. Sekin tykkää työskennellä iltaisin. Eipä tästä kauan ole, kun piti neljältä lähteä äidiksi. Tai on siitä muuten aika kauan. Teini ei enää suostu mihinkään kello viiden ruoka-aikaan, kunhan huitelee menemään. Syödään sitten etelämaalaisittain ysiltä tai kympiltä. rappiolla on hyvä olla
Jos kirjoittaisi Hekumaan jutun "tätä ajattelin maalatessa" Äh hitto, nyt en voi ajatella rauhassa!

Miten kuvata ajattelua kirjoittamalla? Miten aistit ajatteluttavat, mikä on tietoista, mitä taustalla tapahtuu? Jos kirjoitan siitä, mitä ajattelen, ajattelen, mitä ajattelin, ajateltu on jo kadonnut, muuntunut. Ajatuksen muisto synnyttää uusia ajatuksia kuin säteitä ja kehiä, miten sitä kuvaisi, verkostoa, edestakaista liikettä, singahtelua, kimppuja, junnaamista, irrallisia pilkkuja ja katkonaisia viivoja. Toiset ajatukset häivähtävät ja katoavat, ehkä nousevat jossain uudestaan esiin, kenties eivät ikinä. Monet palaavat ja jatkuvat.

Puhelin. Jess! Seksi!