Voisipa ollakin! Kukkamaisuuksia taitaa löytyä monista töistäni. Minulla on melkein aina leikkokukkia kotona, ja varsinkin harmaina päivinä, kuten tänään, niitä on mukava katsella. Tähtimäinen muoto muistuttaa myös hermosolua, jonka rakenteesta ja toiminnasta olen vastikään lukenut. Kunnon nimen tälle voisi vielä keksiä.
Hekuman värikkääseen maailmaan. Näillä sivuilla olen vuodesta 2009 asti kertonut taidemaalarin työstäni. Yläpalkkiin olen koonnut joitakin teoksia verkkonäyttelyiksi.
Blogi käsittelee myös muita kuin taide-aiheita, elämääni liittyviä aiheita ja kuolemaan liittyviä aiheita.
Vuonna 2017 kirjailijan työ on ollut täällä in ja pop: tarjolla on katkelmia tuolloin ilmestyneestä romaanistani Lucian silmät ja kirjoituksiani ja haastatteluja siihen liittyen.
Työskentelyssäni oli pitkä tauko, mutta nyt, vuonna 2021, olen taas valmis olemaan se, mitä olen aina halunnut: taiteilija.
Pidän erittäin paljon tästä valkoisestasi. Se on kuin lähikuva jonkin valkoisen kukan sisältä, jossa on purppuran punaiset heteet.
VastaaPoistaVoisipa ollakin! Kukkamaisuuksia taitaa löytyä monista töistäni. Minulla on melkein aina leikkokukkia kotona, ja varsinkin harmaina päivinä, kuten tänään, niitä on mukava katsella. Tähtimäinen muoto muistuttaa myös hermosolua, jonka rakenteesta ja toiminnasta olen vastikään lukenut. Kunnon nimen tälle voisi vielä keksiä.
VastaaPoista