Hukkumiseen: Yhdestoista

Yhdestoista alkoi lokakuussa Kahdeksannen parina. (Ordinaalinumeraalini yrittävät noudattaa maalausten valmistumisjärjestystä, vaikka voikin käydä niin, että aiemmin valmiiksi arvioimani, vaikkapa Kolmas, jatkuu vielä). Maalasin alun lattialla heittämällä ja tiputtelemalla väriä, kävelemällä siinä ja huiskimalla isolla siveltimellä.
Onneksi on tämä kuva. Tykkään siitä, kuinka väri pisaroi, miten oranssi ja punavioletti liukuvat toisiinsa, kuinka kangas imee ja hylkii väripirasoita, miten uomat kulkevat ja pysähtyvät. Tykkään vihreistä tähdistä violetilla, oranssin ja vihreän raja-alueista myöskin. Olisi sääli, jos mitään näistä ei enää näkyisi valmiissa maalauksessa.

Huhtikuussa maalaus jatkui. Maalasin kangasta ensin toisin päin. Kädet olivat tönköt. Vesi sumeni, liejuuntui. En tykännyt. Mutta siellä täällä paksu räkäkeltainen alkoi luistaa.

Maalasin liian lämpimien ruskeiden päälle ohuen mustan. Annoin valua noroiksi. En tykännyt, mutta työ parani. Käänsin kankaan. Runnoin veripunaisia.  En tykännyt mutta tiesin jonkin menevän oikein.

En tykkää tykkään. On pahaa. Ja pitää olla. Enemmän pitää. En tykkää.