Helsingin kevät

Kävin eilen Suomenlinnassa. Pääasiallinen syy oli katsoa Akasakan ja Nagashilan näyttely Galleria Rantakasarmissa (suosittelen, oli hieno, kaunis, kiinnostava, rauhoittava, innostava). Mukanani oli mittanauha, jota salavihkaa avasin takasalissa arvioidakseni omien teosteni ripustuskohtia. Näyttelyyni ei ole enää paljonkaan aikaa, avajaiset ovat 25.4.!

Odotellessani paluulauttaa keskustaan käveleskelin ympäriinsä ja harmittelin, etten ollut ottanut kameraa mukaan. Päätin aloittaa heti huomenna valokuvaprojektin Helsingin kevät. No, heräsin tänä aamuna puuhakkaana kello seitsemän. Ulos katsoessani huomasin projektini muuttuneen Helsingin takatalveksi. Ei se mitään, olin ihan innoissani. Tässä siis ensimmäiset kevätkuvat.

Hiili-ihmisiä 94/95

Maarja (41x33 cm)

Odottava (33 x 41 cm)

Äkäpää (41x33 cm)

 

Ukko (33x41 cm)

Omakuva (41x33)

Piirustushiili on varmasti jokaiselle taidetta opiskelleelle tuttu väline. Jo taidelukiossa piirrettiin kipsejä: kreikkalaista torsoa, Nefertiten päätä ja mitä kaikkia niitä olikaan. Ihan ensimmäinen harjoitus taisi olla piirtää kolmiulotteisia perusmuotoja: kuutio, kartio, pallo. Näiden keskinäisiä paikkoja sitten vaihdeltiin ja tarkasteltiin valon kulkua. Kun ensin oli harjoiteltu muutama kipsi (useimpien mielestä turhan monta), siirryttiin elävään malliin. Piirrettiin kontraposto, istuva ja makaava malli. Yritettiin tavoittaa sivuvalo ja vastavalo. Olen piirtänyt kipsejä myös yliopiston piirustuslaitoksella ja myöhemmin taidekoulussa. Näitä tullee vastaan, kun tutkin työhuoneen varaston rullia. 

Koulun lipastossa oli halpaa litoposter-paperia, jota käytettiin harjoituksiin. Paperi ei kuitenkaan ole mitenkään ihanteellinen hiilen käyttöön: tummimpia sävyjä ei saa esiin, jos yrittää, niin hiili rapisee paperin pinnalta. Jotkut käyttävätkin mustaa rasvaliitua hiilityön mustimpiin kohtiin. Minusta parempi vaihtoehto on käyttää parempaa, kalliimpaa paperia. Suosikkini on paksu Canson, jota myydään isoissa rullissa, mutta samaan paperia on saatavan myös lehtiöinä. Cansonilla, toisin kuin litoposterilla, on mahdollista saada esiin kaikki hiilen sävyt hennonharmaasta sysimustaan. Koosta ja repäisyreunasta päätellen olen tehnyt nämä työt samalle lehtiöpaperille, mutta en kyllä  muista minkä merkkiselle.

  

Talvipuutarhassa 1997

Luulenpa, että Tuulispää-näyttelyn maalaukset ovat nyt valmiit. Pyrin aina tekemään työt hyvissä ajoin, sillä inhoan paniikkikiirettä; jos stressi pääsee liian suureksi, menetän toimintakykyni.

Työhuoneella onkin nyt menossa vähän toisenlainen projekti. Olen vihdoin saanut nurkkiin, vaatehuoneeseen, vintille ja äidin kellariin majoittuneet rullat ja kansiot yhteen paikkaan Arabiaan. Löysin kirpputorilta edullisesti A1-kokoisen piirustuslipaston, joka tuli todella tarpeeseen. Nyt käyn piirustuksia ja maalaukset pikkuhiljaa läpi, valokuvaan ja luetteloin. Julkaisen myös Hekumassa valittuja paloja vuosien varrelta.

Aloitan näistä tussitöistä, jotka olen piirtänyt ruokokynällä Talvipuutarhassa keväällä 1997. (Heti kun löydän muistivihkoni, kerron töiden koon.)

Lentävä matto

Tuulispää 6. (180x350cm)

Katselen nyt tätä. Maalaus on käynyt läpi kolme erilaista vaihetta. Olisiko se valmis?

Alimmassa kuvassa kangas näyttää ryppyiseltä ja sitä se onkin. Kyseinen maalausrupema oli yhtä taistoa. Minulla oli polvet, naama ja kyynärpäät värissä. Alkuperäissuunnitelmani, jota olin hahmotellut kävellessäni töihin, osoittautui onnettomaksi: olin ajatellut kankaan mittasuhteet väärin. Jostain syystä en kuitenkaan pysähtynyt ajattelemaan asiaa, vaan ryhdyin huitomaan väriä kankaalle. No, sitten meni ihme lotraamiseksi läträämiseksi. Piti huuhdella mustaa väriä pois. Puoli tusinaa rättiä tarvittiin imemään liikoja vesiä. Lopuksi kävin painiin kankaan kanssa, rutistin, hakkasin ja ähisin.

Toisella ja kolmannella maalauskerralla otin käyttöön tekniikan, jolle olen antanut nimen lentävä matto. Se tarkoittaa, että kankaalle läikytetään värilammikko, sitten tartutaan päästä kiinni ja ravistetaan, kuin mattoa puistelisi. Ylimmässä kuvassa näin aikaan saadut reunasta toiseen kulkevat rannut erottuvat selvästi.. Kangasta voi toki lennättää muihinkiin suuntiin, siitä alaspäin suuntautuvat ja diagonaaliset reitit. Lentävää mattoa ei voi tehdä pingotetulle kankaalle, koska kiilapuut estävät kankaan vapaan liikkeen. Näyttävin jälki syntyy, kun kangas on riittävän iso. (Tekisipä mieli maalata joskus vielä pidempiä kankaita, mutta ei taida työhuoneen lattia riittää kovin paljon mittavampiin).

P.s. Tänään tuli kaksi kielteistä apurahapäätöstä. Perkele. Meinaa vähän masentaa.

Tuulispää 5.

Tuulispää 5. (180x350 cm) 2012

Tuulispää 4.

Joskus on todella vaikeaa antaa maalauksille saati näyttelykokonaisuuksille nimi. Tällä kertaa nimi jotenkin tupsahti puolivahingossa. Tuulispää. Se on hyvä, se se on. Näyttelyni Tuulispää avautuu Suomenlinnan Rantakasarmin galleriassa 25.4.2012. Työaikaa on siis jäljellä noin kolme kuukautta.

Ihan hyvin sujuu; en usko minkään kiireen tai paniikin iskevän. Töitä tulee olemaan enemmän kuin tilaan mahtuu - on siis mistä karsia ja rakentaa iskevä kokonaisuus.

Saapa nähdä, ilmaantuuko yksittäisille maalauksille myöhemmin omia nimiä. Nyt puhun vain Tuulispää-sarjasta. Sarjan neljäs maalaus alkoi puhtaasta turkoosista:

Sitten, koska turkoosi oli niin ihanaa, olin jonkin aikaa ihan hukassa:

Kunnes rohkaistuin käyttämään vähän raisumpia otteita ja hieman epätavallista väridynamiikkaa:

Tuulispää 4. (180x350cm) 2012