maanantai 14. marraskuuta 2011

Akvarellimaalauksesta (Marbella 12.)





 Otin residenssiin mukaan kahdenlaiset välineet: puuvärit ja ison kasan paperia sekä akvarellit ja kolme lehtiötä.

Päädyin yrittelemään akvarellilla. On todella haastavaa vaihtaa tekniikkaa, kun olen liki 10 vuotta maalannut ainoastaan akryyliväreillä (muutamaa öljykokeilua ei nyt lasketa, puuväreillä taas olen piirustellut pari kertaa: sairaalassa ja Romanian symposiumissa).

Akvarellille on luonteenomaista kuulaus. Paperin valkoinen tuo valoa värikerrosten alta. On löydettävä värille oikea intensiteetti. Ei pidä maalata turhan litkulla mutta ei myöskään tukkivan paksulla värillä.

En ihan ensimmäiseksi oli arvannut tekeväni tällaista: käytän maalarinteippiä tehdäkseni paperiin kolme tarkkarajaista aluetta. Ajatus on laveerata värejä päällekkäin ja saada siten aikaan syviä sävyjä.

Minulla on kahdenlaista paperia, Daler Rowneyn ja Sennelierin lehtiöt, molemmat ovat karkeaa sataprosenttista lumppua. (Tai oli kyllä kolmattakin, kirjakaupan muka-akvarellilehtiö, jonka hylkäsin ensimmäisen kokeilun jälkeen, paperi soveltuu ehkä piirtämiseen mutta maalaamiseen se ei käy.) Daler Rowney vaikuttaa paremmalta tarkoitukseeni. Väri ei pääse pakenemaan teipin alta kielletylle alueelle ja teippi irtoaa siististi rikkomatta paperin pintaa. Valitettavasti Sennelierissä on juuri nämä ongelmat. Tällaiset oppii vain kokemuksen kautta, kaupassa ei voi tietää kuinka paperi juuri minun maalaustapaani soveltuu. Molemmat lehtiöt taisivat olla yhtä kalliitakin. Sennelierille pitäisi kai vain maalata jollain toisella tavalla; nyt täytyy vain yrittää saada repeymät sopimaan kuvaan.

Tulevatko värit nyt ympäristöstä vai sisältä, en osaa oikein sanoa. Yllätin itseni sillä, että olen käyttänyt paljon vihreää, joka ei akryylipalettiini ole yleensä kuulunut. Saas nähdä, mitä näistä tulee, ovatko pelkkiä kokeiluja, vai syntyykö ihan oikea maalaussarja. Kummin tahansa, tunnen joka päivä oppivani jotain uutta. Nyt osaan jo levittää värin tasaisemmin kuin alkuun. Haussa on se, kuinka monta kerrosta akvarellilla voi tehdä. Olisi jännä saada aikaan paitsi kullankuultavia, myös tummanpuhuvia töitä, joissa kuitenkin kuultaisi valo.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

lauantai 12. marraskuuta 2011

Aurinkoa ja espanjan alkeita (Marbella 10.)




Maalaukset kuivuvat auringossa. Kattoterassilla on lämmin. Odotellessa luen kirjaa (nyt Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeliä) tai vain nautin hetkestä silmät kiinni. Olen niin onnellinen tästä Espanjan kuukaudesta! Toivoin pääseväni residenssiin juuri marraskuuksi, ja toiveeni toteutui.

Aamulla on vielä viileää. On myös hiljaista. Kaikkina muina aikoina asuntoon tulee melua kadulta: huutelua läheisestä baarista ja aukiolta, musiikkia, kopinaa ja taputuksia vastapäisestä flamencopaikasta, askeleita, rullalautojen rahinaa, roskakuskien kolinaa. Nyt tuntuu, että vain kyyhkyset ovat hereillä. Plaza Santa Criston  suihkulähde solisee. Hiivin keittiöön tossut jalassa, yöpaidän päälle on hyvä vetää villaneule. En yleensä ole mikään aamuvirkku, mutta täällä olen. En tarvitse kelloa, aavistan aamun tulon unen läpi. Tänäänkin nousin kuuden jälkeen. On mukava herätä samaan tahtiin päivän kanssa. Seuraan, kuinka itätaivaan tumma sini muuttuu vaaleammaksi, sitten talojen taakse ilmaantuu keltainen rantu.

Kahvin kanssa kertailen espanjan sanoja ja rakenteita. Muodostan lauseita, joita arvelen päivällä tarvitsevani. Tänään aion sanoa ainakin: "haluaisin tonnikalaa, noin 300 grammaa" ja "onko teillä lisäsivuja tähän kalenteriin". Vuosi sitten iltalukiossa oppimani alkaa palautua mieleen, ja olen ottanut mukaani oppikirjoja, joiden harjoituksia koetan tehdä iltaisin. On hieno tunne, kun onnistuu käyttämään kieltä ja vieläpä ymmärtämään, mitä toinen sanoo. Ilokseni huomaan yleensä ymmärtäväni esimerkiksi kaupan kassalla pyydetyn hinnan.

Joskus menee pieleen. Ostin leipää. Piti sanomani: "Saisinko tuollaisen leivän vasemmalta?" Vahingossa kuitenkin sanoin "oikealta" mutta osoitin samalla vasemmalle. "Tämäkö?" myyjä kysyi. "Niin, joo, se, vasemmalta", sain korjattua. Leipä oli hyvää. Kannatti siis uskaltaa palvelutiskille.

perjantai 11. marraskuuta 2011

torstai 10. marraskuuta 2011