Nolo unohdus - kiva yllätys, eli terveisiä Porista

1

(Amn1b)

Kävi kämmi. Aina joskus jää postauksia rästiin, toisissa on enemmän säätämistä ja miettimistä kuin toisissa, ja sitten tulee uusia asioita, ideoita ja maalauksia. Nyt jäi rästiin niin että unohtui kahdeksi vuodeksi, uups. Olen nolona, mutta enemmän olen iloinen, koska oli mukava löytää tämmöisen ylläri: terveiset 28 katsojalta, jotka ovat antaneet teoksilleni nimiä! Tammikuussa 2013 minulla oli Porissa Anna minulle nimi -näyttely. Sama idea kuin Kanneltalossa syksyllä 2012; tuosta Kanneltalon projektista julkaisin aikanaan oman sivun. Kanneltalon korkeassa tilassa teokset roikkuivat seitsenmetrisinä; teos koostui kahdesta osasta jotka oli ripustettu yhteen. Porissa samat työt olivat esillä "puolikkaina". Lisäksi oli pari teosta vanhemmasta Tuulispää-sarjasta. Julkaisen Porin nimiterveiset tässä postauksessa. Alla siis nimiä yläkuvan maalaukselle:

Oranssi taso häämöttää

Appelsiini

Kajastus valoa

Energia

P

Joulun ja uuden vuoden välissä

Auringonlasku

Unessa kulkien

Talviaurinko

Antautuminen

Everlasting Love

Harmaa on sävyisin

Ei paha

Aurinko nousee

Morgan Sun Rize

Palava rakkaus

Appelsiinitarha uuden vuoden yönä

Hehku

Paukku Pyssy

Suven kulta

Värisade

Canned Heat

2

(Amn2b)

Onnen virta

Värit näköesteenä

Oksan takaa

Valonpisaroita

V

Valumia

Iltarusko

Fantasiaa metsässä

Satumetsä

Toivo

Chimaio -Maputo – railway

Heijastus

Forest Dance

Kesämekko

Valoisa, värikäs päivä

Einsteinin aivot

Kerroksia

Haiseva klöntti

Afrikan yössä

Riemua aamunkoitteessa

Viidakko

Elämän virta

3

(Tuulispää1)

Aurinko valuttaa säteitään

Vuori

Yksitasoinen

Karnevaali

R

Kevät

Kurkistus valoon

Tasapaino

Colouring Book

Piilossako?

(Piirros, jossa näyteään, että alavasemmalla on hieno kohta)

Puun oksalla

Reflections in Water

Lastenkamarissa

Aurinkoista

Syksy, Kirjurinluodon lampi

Kevät

Veri

Bruno

Kontrasti

Putous

Kevään odotus

 4

(Amn6b)

Hei haloo

Sumua aamulla

Samea pinkki

Vesi – jää

Pl

Flamenco

Ponnistus

Invaasiuo vrs. Red

Hengitän

Purjelaiva satamassa

Strained 1900s

60-luvulla

Koira kalliolla

Kallio tai Muutos

Meri

Ruskaa pakkasella

Nukuin unessa

Järvi

5

(Amn1a)

Pinkin kasvu peittää alleen

Mustaviinimarja

Ihana

Sateen jälkeen

Vk

Aavelaiva myrskyssä

Simplicity

Railwaystation Orient

Hyinen satama

Maiseman juuret

Purjelaiva

Metsän heijastus veteen

Strained 60s Reflection

Grenadinen

Hempeilyä

Onto

Killing me softly

Purppurakimallus

Latvassa

6

(Amn3b)

Satumetsä

Eilinen

Metsä

Kaupungin valot

Kp

Arvoitus

Syksy sademetsässä

Epätoivo

Vulcano red -yellow

Putoan

Savimaa

Viidakko

Dancing Forest in Spring

Pyydän hiljaisuutta

Luonto louvuttaa

Salamoiden kokous

Syksy

Joku

Kuoleman riemut

Maailmanloppuko uhkaa

Mikä mikä maan kartta

 7

(Anm)

7

Verenkierto

Suon takana

Minulla on mahdollisuus

Paras

Kov

Syys

Doping

Epävarmuus

Heart Attack – saved

Arki

Mid Morning Connection

Kirsikka kukkii

Harmonia

Mikä

Kibbudzi

Juuret

Pölytys

Rakkauden palvonta

8

(Amn4b)

Galaksit

Japanilainen puutarha

Seestesen kerroksellinen

W

Kevään merkkejä

Satumaan kartta

Värityskirja

Baltic Sea – Blue line

Menneisyys

Japanilainen

Kesäpäivä

Be My Blue Sky

Maatuska

Kesän viime rippeet

Itämeri

Ilta

Salama

Like my soulmate

Ratsu aamun takaa

Kuura

9

(Tp6)

Ukkosen purppuraa

Este – mahdollisuus

Syvällä

Kaamos

TR

Sademetsän ilta

Sysi

Crossword

Hieno Kaunis Ihmeellinen. HKI :)

Ei enää kahvia

Metsän siimeksessä

Touching My Heaven

Muisto

Verkkokalvo

Yö

Kuolema

Don't you love purple?

Riisuttu metsä

Yön ääniä

Odotettu tulevaisuus

10
(Amn3a)

En löydä sinua

Risukossa

Siimeksessä

Saalistus

VVVP

Huominen

Jungle – green Mozambik

Viidakko kutsuu

Pesä tai liian pitkään.

Sateen jälkeen

A Way Through

Piikiakaasia

Valoa

Banaaninkuoret

My jungle

Tie tukossa

Verkossa

11

Ilotulitus

Vihdoinkin kesä

Jokin

Kevät

K

Vappu

Karnevaalit

Aarreluolasto

Teeskentely

Childrensplay

Keidas

Unelmia

Desert Groove

Gary Glitter

Kevät II

Nakki

Julia

Hipit retkellä

Omenalehto

Yhdessä paperissa oli vain yksi kommentti, jolla ilmeisesti viitattiin koko näyttelyyn:

"Tämä maailma on mustavalkoharmaaton"

Nimissä toistuvia asioita ovat luonto, maisemat, vuoden- ja vuorokaudenajat, mielentilat, mentaaliset ja keholliset tuntemukset.

Aika jännä, että maalaus 10. sai kolmesti nimeensä viidakko-sanan, ja maalauksessa 1. koettiin kolmesti aurinko. Metsä esiintyi monen eri maalauksen nimessä. Useampaan kertaan nähtiin eksoottisia maisemia, viidakkoa, Afrikkaa ja Japania, laavaa, ukkosta, marjoja ja hedelmiä.

Mikä saa katsojan osallistumaan tällaiseen? Nimien antaminen on koettu innostavana juttuna, koska kummassakin Anna minulle nimi -näyttelyssä lappuja kertyi paksu nivaska. Yli kymmenen nimen keksiminen vaatii keskittymistä ja sitä, että ihan oikeasti katsoo sitä maalausta eikä vain viipota näyttelyä läpi kivakivaonkssitäviiniilisää-asenteella. Gallerianäyttelyt ovat tyypillisesti auki kolmisen viikkoa eivätkä kävijämäärät ole mitään huikeita - mitähän nyt heittäisin -  pientä osviittaa antaa, että voi olla päiviä, jolloin kävijoitä on vain kourallinen. Vieraskirjasta muistan joskus laskeneeni sataviisikymmentä nimeä, mutta kaikki eivät laita nimeään kirjaan. Joka tapauksessa kyselyyn osallistui melko iso osa katsojista. 

Hekumassa on omasta postaustahdistani riippuen yleensä 1200-1750 käyntiä kuukaudessa. Kommentteja tulee harvakseltaan. Vaikka esittäisin tekstissä suoran kysymyksen, voi olla, että kukaan ei vastaa. Kynnys kommentoida tuntuu olevan varsin korkea. Mikä lie syynä? (Vastatkaa!!)(FB:n kautta saan enemmän palautetta, ja livenä esim. kollegoita tavatessani). Mutta koska te lukijat uskollisesti käytte täällä, kai se tarkoittaa, että tykkäätte - tai saa toki inhotakin, ja olette kiinnostuneita. Olen siitä iloinen.

Sivupalkissa oli sadan päivän ajan kysely, johon saattoi vastata yhdellä klikkauksella. Vain 52 lukijaa klikkasi. Tarkoitukseni oli selvittää lukijakunnan rakennetta.
Prosentuaalinen jakauma tuolla pienellä otannalla oli tallainen:

Kollega 23%
Taidetyöläinen, esim kriitikko 1%
Ystävä/tuttava/sukulainen 36%
Taiteen harrastaja 21%
Muun alan taiteilija 0%
Fani 17%

Olisi pitänyt laittaa vielä vaihtoehto Satunnainen kävijä, mutta hoksasin liian myöhään. Yllättävä tulos taas oli, ettei kukaan muun alan taiteilija ilmoittautunut lukijaksi; itse seuraan säännöllisesti myös kirjallisuusblogeja.
Porin vastaajissa ei monta tuttua voinut olla, joten oli ihan teosten omaa ansiota, että tulivat kuulluiksi ja nähdyiksi. Kiitos vielä kaikille nimeäjille!

Ovisilmät

Ovelasti tuijotan takaisin

Olin satojen silmien tuijotettavana. Silmät kertyivät ovensuuhun ja seurasivat työskentelyäni. Kädet nostivat kameroita silmien eteen. Kamerakäsisilmillä ei ollut suuta. Oli isoja silmiä, keskikokoisia ja pieniä silmiä. Pienillä silmillä ei ollut kameroita, mutta pienillä silmillä oli suu. Suu kysyi, kuka on sotkenut. Iso suu vastasi: katso mitä täti tekee, täti maalaa, katso miten hienoja värejä täti on sekoittanut. Ja koska minä olin täti, joka maalaa, sanoin että minä olen sotkenut, koska täällä saa sotkea ja tämä on minun työtä. Nyt se laittaa valkosta, lapsisuu huudahti, kato se heittää sitä! Oisko kiva jos meilläki ois tämmönen huone? äitisuu kysyi. Koko ajan suuttomat kädet räpsivät kuvia. Näköjään kaksikymmentä silmää mahtuu helposti yhteen oviaukkoon. Onpas värikästä, piristävää, mummosuu sanoi. En ymmärrä, vaarisuu tuhahti. Isäsuu puhui liian nopeaa ruotsia kaksille lapsisilmille, kaksossuut vastasivat yhtä aikaa yhtä nopealla ruotsilla. Vähänks makeeta, joku matalaääninen poikasuu sanoi, no on, huokasi tyttösuu vierestä. Kynnyksellä oli näkymätön portti, sen yli ei kukaan uskaltanut. Englanninkielinen suu kysyi, saako ottaa kuvan. Voi kun näyttää hienolta, äitisuu sanoi, nyt se vielä hienompi kuin äsken. Se laittaa kultaväriä, lapsisuu totesi, ja liilaväriä. Miks tuolla on niin sotkusta, taas joku lapsisuu ihmetteli. Tuhma, sä oot sotkenu täällä! sanoi kaikista pienin lapsisuu, sä oot ollu tosi tuhma ja sotkenu ihan joka paikkaan! Sä oot sotkenu lattian ja seinän ja katonki sä oot sotkenu! Ei kai sentään kattoa? täti ihmetteli.

Osallistuimme työhuoneporukkamme kanssa Arabian katufestivaaleihin pitämällä avoimien ovien päivää. Jotkut siivosivat huoneensa ja ripustivat näyttelyn seinille. Toiset pitivät pientä näyttelyä käytävällä. Yhdellä oli ”kioski”, jossa myytiin mm. taidekynttilöitä ja t-paitoja, toisilla kahvila. Yksi maalasi isoa ryhmämuotokuvaa aulassa, kuka tahansa sai tulla malliksi. Minä päätin näyttää autenttisen työhuoneen. En siivonnut. Tai ehkä laitoin kolme siideritölkkiä pois näkyvistä, ja raivasin hieman lattiatilaa, ettei tarvitsisi purkkien välissä puikkelehtia. Laitoin käytävälle näyttelyn isoista maalauksista. Työhuoneen seiniin nojaili valmiita ja keskeneräisiä teoksia, osa pinossa, osa esillä, niin kuin tavallisestikin.

Tapahtuman alussa kävi tuttuja, joiden kanssa istuin työhuoneessa rennosti kahvitellen. Ihmisiä kulki ohi. Monet jäivät katselemaan, monet moikkasivatkin. Suurin osa otti valokuvia, kysymättä lupaa tai muutakaan. Joku kysyi, saako tulla sisään. Sai. Joku kysyi, ovatko teokset myynnissä. Olivat. Muutama halusi yhteystiedot. Toiset halusivat kertoa suosikkinsa tai kysyä tekniikasta. Yleinen reaktio oli ihmetys, joko ilahtunut (onpas värikästä, en ole ikinä nähnyt oikeaa taiteilijan työhuonetta, miten jännittävää) tai kummasteleva (huh kaaosta). Ilmeisesti kaikki lapsivieraat oli tehokkaasti koulutettu siivoamaan, kun lähes poikkeuksetta pienten lasten ensireaktio oli ”Onpa sotkusta!”

Kun tuttuni lähtivät, mietin, että enpä taida jaksaa istua paikallani montaa tuntia. Päätin olla vieläkin autenttisempi. Kävin vaihtamassa maalausvaatteet. Ajattelin, että yritän tehdä työtä, niin kuin tavallisestikin teen, ihmiset saavat katsella. Asetin keskeneräisen pohjan, sellaisen, joka oli ekamaalauksella mennyt melkoisen pieleen, keskelle lattiaa. Mietin muutaman värin, sekoitin. Istuin. Keräsin rohkeutta ja keskityin. Uskallanko sittenkään. Ne tuijottavat.

Uskalsin. Oviaukkoon pakkautui jatkuva tungos. Jos ateljeeni oli äsken ollut kiinnostava, nyt se oli selvästi aivan huippujännittävä. Kuvia räpsittiin varmasti satoja, jotkut ottivat videota. Lupaa ei kysytty senkään vertaa kuin aiemmin. Toiset jäivät pitkäksi aikaa seuraamaan, jotkut nostivat kameran päiden ylle, saivat saaliinsa ja jatkoivat matkaa. Tuntui painostavalta, kun ihmiset puhuivat minusta kolmannessa persoonassa. Ihan muutama otti suoran kontaktin ja puhui minulle. Lasten kysymyksiin usein vastasin, vaikka eivät hekään yleensä uskaltaneet puhua minulle suoraan, vaan esittivät kysymykset ja toteamukset vanhemmalleen. Asiaan tietenkin vaikutti se, että minun oli mahdoton yhtä aikaa työskennellä ja pitää yllä katsekontaktia. En ollut helposti lähestyttävä. Mitä minä oikeastaan olin tekemässä? Esitystäkö? Esiintyjällehän ei ole tapana puhua esityksen aikana, koska sen ajatellaan häiritsevän. Mutta ei ole myöskään tapana puhua kovaan ääneen muille katsojille, sekin häiritsisi esiintyjää. Olinko minä siis liikkuva näyttelyesine? Esineet eivät häiriinny, eikä niitä myöskään yleensä puhutella.

Joku kollega kommentoi myöhemmin: ”Olit sitten taideapinana”. Kyllä vaan, siltäkin minusta välillä tuntui. Apina ei ymmärrä, että siitä puhutaan. Tänään mietittyäni keksin vielä yhden tulkinnan. Ehkä olinkin tv-ohjelma? Raja minun ja yleisön välillä oli ehdoton, kynnyksen ylittäminen oli mahdoton ajatus. Koska välissä oli näin vahva raja, ehkä minä en kuullut, mitä minusta puhutaan? Minä olin tv-ruudussa! Ohjelman aikana on hyvinkin tapana jutella muiden kanssa. Edukseni on kuitenkin sanottava, että olin erittäin hyvä tv-ohjelma, niin kiinteästi minua seurattiin.

Mannerlaatat

 Tambora (150x100cm) 2015

On tapahtunut massiivinen invaasio! Punainen tulla jylläsi, sinne menivät, ahnaaseen nieluun, muut värit. Ukko-Noa meni saunaan ja ja koko arkki hukkui! Apua, nyt viimeistään ymmärrätte että minua pelottaa mennä töihin.

Novarupta (150x100cm) 2015

Mannerlaatat törmäilevät, ja tuliväri kihiseee. Jyrähtelee, rätisee, kipunoi. Järistys riuhtoo kiilapuita ja riepottaa kankaita, kohta jo pohjat repeävät. Punainen hyökyy hyökymistään, paksu massa pulputtaa joka puolella. En enää ymmärrä mitä tapahtuu, sillä olen muuttunut pikkupikku maatuskaksi; menen gessopurkin taakse piiloon. 

Etna (150x100cm) 2015

Seuraavana päivänä punainen leikkii leppoisaa. "Enhän minä mitään, höpön höpö", sanoo, kun syytän diktaattoriksi. "Yhteiseksi parhaaksi! Itse olit maalannut huonosti; ja aina olet ylireagoimassa. Joo joo, olen ehkä tulivuori, mutta ihan säyseä sellainen."

Huhtikuun lumi

Huhtikuun lumi 1 (125x160cm) 2015

Huhtikuun lumi 3 (125x160cm) 2015

Näytin aiemmin maalauksen, joka on näitten kolmoissisko. Maalasin nämä periaatteessa triptyykinä, siis niin että kolme pohjaa oli vierekkäin lattialla reuna reunassa kiinni. Sain työskennellä niin kuin eniten tykkään - häärätä isolla alueella. Loppuvaiheessa kuitenkin varmistin, että eivät ole siamilaisia kolmosia, pakotettu kiinni toisiinsa.

Hyllylläni on seisonut monta vuotta useita purkkeja koristehiekkaa. "Nyt noita!" ajattelin. Ajatukseni oli tehdä maalauksia, jotka perustuisivat ennen muuta pintastruktuuriin. Päätin olla käyttämättä "väri-värejä". Keräsin kaikki kaikki valkoiset maalisävyt. Koristehiekkapurkeista valitsin mattavalkoista ja lasimaista valkoista sekä mustaa. Vaalean- ja tummanharmaata sain mikropalloista. Lisäksi kelpuutin hopeavärin ja kultapigmentin. Ja ennen muuta tarvitsin litrakaupalla sideaineita. 

Näitä oli kiva, jopa kepeä tehdä. Vähän kuin hiekkalinnaa rantaviivaan, rahisevaa ja solisevaa. Ei "väärinmaalaamista" eikä kuumeista suherrusta väärän päälle. Heittelyä, lotraamista, käsin kauhomista, sirottelua ja tökkimistä.

Kuten sanoin, en käyttänyt lainkaan värillisiä värejä. Maalauksiin on kuitenkin ilmestynyt vihreää sävyä. Se on syntynyt kultajauheen ja nesteen kohtaamisesta. Jos nyt jotain kemiasta ymmärrän, tätä kutsutaan hapettumisreaktioksi. Aika hieno sävy!

Sitten vähän pikkukuvia.