Kopiogalleria

Sain reilu kuukausi sitten sähköpostia otsikolla "Olemme kiinnostuneita teoksistasi". Tällaisia meilejä tulee aina silloin tällöin, useimmiten blogin ansiosta, ja joskus ne johtavat kauppoihin. Tällä kertaa oli kuitenkin kyse erilaisesta kiinnostuksesta. Yhteydenotto tuli AAVA-nimisestä verkkogalleriasta. Kysesssa on epäilyttävä kopiolafka. Liikeideana on myydä "käsinmaalattua taidetta järkevään hintaan". Tämä tarkoittaa sitä, että taiteilija suunnittelee taulun "designin", josta teetetään "yhteistyöverkon kautta" ties missä "50 kappaleen limited-edition sarja". Näitä "vedoksia" myydään sitten parilla- kolmella sadalla ja taiteilijalle maksetaan myynneistä "rojalti-maksu". Aika inhaa. Ei tullut mieleenkään lähteä moiseen mukaan, mutta päätin ottaa selvää, mistä oikein on kyse. Lähetin 4. huhtikuuta sähköpostia:

Hei!

Kiitos yhteydenotosta ja anteeksi viive vastauksessani.

Konseptinne kuulostaa mielenkiintoiselta. Ennen kuin osaan ottaa kantaa mahdolliseen omaan osallistumiseeni, haluaisin kysyä muutamaa asiaa.

Kuka kopiot maalaa, ja missä?

Antaako taiteilija alkuperäisen teoksen näytille? Minun monissa teoksissa on paljon pintastruktuuria jota lienee vaikea jäljitellä. Myös materiaalin hinta on tällaisissa teoksissa korkea. 

Paljonko taiteilija saa yhdestä myydystä kopiosta? Mitä kopioiden maalaajille maksetaan? Minusta yhden taulun hinta, jos se on 200-400, vaikuttaa vähän liiankin alhaiselta. Syökö se kenties aidon taiteen arvostusta? 

Hieman ongelmallista on sekin, että asiakkaani tuskin haluavat ostaa maalausta, josta on olemassa 50 kopiota. Näin pitäsi maalata kokonaan uusia teoksia galleriaanne varten ja siinä nousee esiin kysymys myynnin epävarmuudesta ja jälleen materiaalikustannuksista, myyntiä kun tulisi olla melko lailla että ne saisi katettua ja sen jälkeen vielä tulisi jotain tuloakin.

yst terv Maaria Oikarinen

En ole saanut vastausta sähköpostiini.

Mitä mieltä olette tällaisesta toiminnasta? Kysymys kollegoille: onko tämä lafka lähestynyt sinua?

EDIT. 27.4.13
Kappas kun sattui. Kirjoitettuani tämän postauksen eilen sähköpostiini oli tänä aamuna tullut vastaus yllä julkaisemaani meiliin, jonka olin lähettänyt yli kolme viikkoa sitten. AAVA-gallerian Creative Director Joel Julkunen vastasi joihinkin kysymyksiini. Kopiot maalataan Kiinassa valokuvien pohjalta. Se, paljonko kopioija saa palkkaa, jäi salaisuudeksi, mutta taiteilijalle maksetaan 10% (!) kopion myyntihinnasta, eli 20-40 euroa. Mitä sillä saa? Ehkä palan kangasta ja muutaman sentin kiilapuuta. Laadukas Lascaux'n väripurkkikin maksaa enemmän, samoin kunnollinen leveä sivellin. Että hyvänen aika, sanon minä. Vaikka "näkyvyys kasvaa huimasti", kun galleria kohta julkaisee englanninkieliset nettisivut. Muu osa Joelin vastauksesta olikin sitten gallerian konseptin kertausta, nämä asiat löytyvät AAVA Helsingin nettisivuilta.

Parempaan päin

Liaani 1 (100x150cm)

Tuntuu siltä, että nyt sujuu paremmin kuin vielä viikko sitten. Olen ottanut duunin duunina, maalannut pienillä ja vielä pienemmillä siveltimillä työn läpi, alue kerrallaan. Katsonut. Maalannut päälle, joukkoon, viereen, ylös alas keskelle. Käyttämäni voimakkaat vastavärikontrastit tuovat työhön haastetta. Kun värit ovat oikeassa suhteessa ja värialuiden rytmi toimii, värit härnäävät toisiaan pikkuisen, sopivasti, ja kokonaisuus on kipakka ja pirteä. Mutta jos hommat ovat pielessä, eripura aiheuttaa päänsärkyä. Sitten on vielä liiallisen makeuden uhka: jos nyt vetelisi puhdasta fluoria ja pastellia vuorotellen, tulos olisi helposti etovaa karkkia. Jokin ruma ja murretumpi kohta on hyvä olla.

Määrätietoinen kärsivällisyys tuottaa tulosta. Työstän nyt sarjaa numerojärjestyksessä, yksi kerrallaan, niin valmiiksi kuin osaan. Kun tämä on tehty, aloitan uuden kierroksen, jolloin toivottavasti voin jo todeta muutaman maalauksen valmiiksi.

Maalauksen aiempi vaihe löytyy täältä.

Hissun kissun

Työ on ollut hirmuisen vaikeaa viime viikkoina. Jopa niin, että on tehnyt mieli jäädä kotiin tiskaamaan ja parsimaan sukkia. On pelottanut mennä sinne, missä ei osaa tehdä mitään. Olen mennyt ja yrittänyt, mutta on tuntunut että työ menee eestaas ympäri eikä edisty ollenkaan.

Pahat äänet ovat kuiskineet korvaani: "Sinun maalauksesi on maalattu. Et pysty keksimään mitään uutta. Hah noita typeriä valutusraitoja, tiedät itsekin että ne näyttävät inhottavalta sotkulta, takinkääntäjä, ennen aina kritisoit muita että valuttamalla ei jumalauta maalata. Maali valuu kun sitä valuttaa, ei se riitä miksikään teokseksi. Eikös sinulla pitänyt olla sitä värisilmää? Et sinä ainakaan vihreästä ymmärrä mitään."

Sitä sekoittaa värin, väri näyttää hyvältä. Sitten sitä väriä laittaa tauluun. No, eihän tuo nyt käy tuohon ollenkaan. Tai no, ehkä, mutta nyt pitää muuttaa viereinen väri, ja sen viereinen. Nyt näyttää likaiselta tuo vasen reuna. Kirkastetaan sitä. Ei ei, keskialue muuttuu kammottavaksi. Mitenkäs se pelastetaan? Pitääkö sitä vasenta reunaa nyt muuttaa, tummentaa, vai viilentää, mitä? Vai keskialuetta keventää, mutta millä, vaaleanpunaisella vai keltaisella, kenties valkoisella? Ja sitten onkin oikean reunan ongelma, äskenhän se oli aika hyvä, nyt huutaa hirveyttään.

Päivän päätteeksi sitä on mennyt kotiin turhautuneena ja uupuneena. Ei mitään edistystä taaskaan. Ainakaan ei tunnu siltä.

Tällä viikolla pysähdyin miettimään tilannetta. Mikä auttaisi? Mieleeni tuli heprean sana savlanut, joka tarkoittaa kärsivällisyyttä. Se oli ihan ensimmäisiä oppimiani sanoja, kun aikanaan aloitin heprean opinnot. Muistan kontekstin hyvin. Uudet siirtolaiset olivat siirtolaistoimistossa hoitamassa asioita ja byrokratia hankaloitti tilannetta. Siinä sitten toivoteltiin sitä kärsivällisyyttä. Tämä ei sinänsä liity mihinkään, mutta aioin kohta kirjoittaa tähän aasinsillan, vaikka inhoan aasinsiltoja. Niin, ihan ensimmäisessa kappaleessa henkilöt esittäytyivät toisilleen, Raakel sanoi olevansa uusi siirtolainen, ja Aaron kertoi että hänkin on, ja taisivat sitten todeta että me olemme uusia siirtolaisia. Siinä sitten taivuteltiin sanaparia uusi siirtolainen eri persoonissa. Hyvä kysymys on, miksi Helsingin yliopiston heprean alkeiskurssilla käytetään tällaista oppikirjaa. Minä en ainakaan ole koskaan päässyt sanomaan olevani uusi siirtolainen, harmi sinänsä. No, muuta kirjaa ei ainakaan siihen aikaan ollut saatavilla, joten käytettiin sitä samaa kirjaa, jota ne oikeat uudet siirtolaiset siellä Israelissa käyttävät.

Ja nyt tulee sitten se aasinsilta. Nimittäin. Uusi maalaus on ikään kuin uusi Israel ja maalari on se uusi siirtolainen, joka pyristelee siirtolaistoimistossa, ei osaa kieltä eikä oikein tiedä mistään mitään. Jumala on kutsunut Luvattuun maahan, niin olihan se lähdettävä vaikka mikä olisi. Ja maalarilla on oma kutsumuksensa ruveta maalariksi, ei sillekään mitään mahda. No eihän tämä edes ollut aasinsilta, vaan vertaus eikä ihan huonokaan.

Juu. Kärsivällisyys. Tuntematonta pitää tunnustella. Kun hyväksyin tämän, aloin taas uskoa maalaukseeni, ja itseenikin. Mikään ei ole kadonnut, mutta jotain uutta on syntymässä, jotain mistä en vielä tiedä, jota käteni eivät vielä osaa puhua.

Tänä aamuna löysin naistenlehdestä tähän liittyvän jutun. Kirjailija ja elokuvaohjaaja Heidi Köngäs  totesi: "Olen onnekas kun olen saanut toteuttaa itseäni. Silti jokaisen elokuvan kanssa seison edelleen kynnyksellä, ja portinvartijat kertovat, saanko tulla sisään". Niin se on. Taideteoksen syntyminen ei koskaan ole itsestäänselvyys.