Tapanani on käydä kukkakaupassa melko usein. Katselen ja ihastelen. Toisinaan vain piipahdan, joskus jään maleksimaan. Silloin tällöin ostan kimpun tai kukkivan viherkasvin. Tapa alkoi jo lapsuudessa. Saatoin käydä Vakkurin kukkakaupassa monta kertaa viikossa ja viettää siellä pitkiä aikoja. Viihdyin vehreässä tunnelmassa niin hyvin, että monesti myöhästyin bussista. Tiesin kaikkien kasvien nimet, ja viikkorahanikin menivät kukkakauppaan. Lainasin kirjastosta kasvikirjoja ja opettelin hoito-ohjeet.
Mummulassa oli vanhan ajan kasveja, joita ei yleensä kukkakaupasta saanut: kärsimyskukka, enkelinsiipi ja posliinikukka. Kuinka iloinen olinkaan, kun sain pistokkaasta juurruttamani posliinikukan kukkimaan! Ja pienen pienet siemenestä kasvattamani kaktukset olivat aivan suloisia. Kesällä kasvatin kukkia parvekkeella: malvaa, mustasilmäsusannaa, hajuhernettä ja auringonkukkia; nekin onnistuivat hyvin. Mutta sitten tapahtui jotain ikävää. Menin reiluksi viikoksi mummulaan ja uskoin kukkien kastelun isälle. Laitoin joka ruukun kylkeen kasteluohjeet: päivittäin, kun multa on kuivahtanut, kun multa on ihan kuivaa. Puhelimessa sitten muistutin isää joka kerta kukista. Ja isähän kasteli! Kun palasin, kaikki kukat rönsyliljasta kaktuksiin olivat likomärkiä ja aluslautaset lainehtivat. Melkein kaikki kasvini olivat tukehtuneet ja mädäntyneet.
Pitkään aikaan en ostanut minkäänlaisia kukkia. Jos sain viherkasvin lahjaksi, unohdin sen kuolemaan. Ei vain kiinnostanut. Sitä paitsi en enää tykännyt vihreästä väristä.
Paljon myöhemmin sitten innostuin uudelleen. Kasvien muodot ovat kiehtovia tutkailtavia, niitä on mukava piirtää. Rakastuin puutarhoihin ja torien kukkakojuihin. Muistan selvästi, kuinka pitkästä masennuksesta toivuttuani eräänä kevätpäivänä kiertelin Hakaniemen torilla. Katselin kukkien väriloistoa aivan hurmaantuneena. Ja mikäs sen ihanampaa kuin saada kukkakimppu rakkaalta ihmiseltä!
Joskus olen piirtänyt kukkia puuväreillä. Maalauksiin olen löytänyt kukista värejä ja rytmiä. Välillä ostan työhuoneelle kukkia iloksi ja inpiraatioksi.
Tämän viikon alussa pengoin työhuoneen varastoa. Olin hinkannut keltaista "maisemaa" päiväkausia, epäonnistunut joka päivä ja turhautunut. (Sanon maalausta maisemaksi, koska pohjan mittasuhteet ovat 1:2, jonka silmä mieltää helposti maisemaksi, vrt. Kolme maisemaa). Toinen taulu samaa formaattia odotti vieressä. Ei huvittanut tarttua siihenkään. Arvelin kuitenkin pilaavani hyvän alun.
Mihin ryhtyä, mietin. Vastaan tuli magentanvärinen maalauksenalku, ties koska yritetty ja hylätty. Takana luki 2005-2006. Olin siis silloin tehnyt ensimmäisen version kyseiselle pohjalle, signeerannutkin. Myöhemmin olin sitten päättänyt, että työtä ei kannata säästää, aloittanut jotain ja jättänyt taas kesken. Kaikkien kerrosten jäljiltä työhön oli muodostunut kiinnostava pintarakenne. Väri oli melko tasasävyinen, lukuunottamatta muutamaa vaaleanpunaista ja oranssihtavaa siveltimenvetoa. Tuosta voisi saada jotain, ajattelin.
Päätin työpäivän ja jätin asian hautumaan. Seuraavana päivänä poikkesin Arabian kauppakeskukseen ostamaan eväitä. Puntti-kukkakaupan edustalle oli ilmestynyt upeasti kukkivia joulukaktuksia. Kukat helottivat purppuraa, pinkkiä ja vaaleanpunaista. Siinä! hoksasin. Jatkoin töihin kukkapaketin ja mikrosapuskan kanssa.
Otin magentapohjan varastosta ja asetin joulukaktuksen sen viereen. Tutkailin aikani, sitten tartuin toimeen. Kohta olinkin sekoittanut vaalean kellanvihreän värin ja maalannut pilkkuja sinne tänne punaiseen. Käytin myös räikeämpää ruohonvihreää; en siis yrittänyt jäljitellä kaktuksen tummahkoa paikallisväriä. Valikoivuudestani huolimatta maalasin värit periaatteessa realistisesti. Kuten kasvin kuvasta näkyy, valo tekee vihreään aika vaaleitakin alueita, ja etenkin kukintojen tyvessä vihreä taittuu keltaiseen. Seuraavaksi sekoitin sinisiä ja violetteja. Äkkiseltään katsoen voi tuntua, että aikuisten oikeasti kukassa ei ole mitään violettia eikä varsinkaan sinistä, mutta maalarin oikeasti kukan valkoiset osat saavat varjopuolella näitä sävyjä. Tämänkin voi kyllä todeta valokuvasta. (Vielä lisää sävyjä löytyy, jos tarkastelee terälehtien hiussuonistoa aivan läheltä.) Viimeisenä sitten tärkein väri, punainen, josta tein erilaisia versioita useampaan purkkiin. Värit olivat paksuja ja täyteläisiä. Maalaus oli koko ajan pystyssä nojaamassa seinää vasten, joten koostumuksen oli oltava tarpeeksi kiinteä, ettei maali valuisi. Apua, apua, ajattelin työstäessäni. Punaisen ja vihreän ärhäkkä kontrasti arvelutti. Pelkäsin saavani aikaan riitasointua ja liikaa levottomuutta. Pestessäni pensseleitä en ollut yhtään varma, olinko tehnyt kehnon vai kelvollisen maalauksen.
Seuraavana päivänä ryntäsin työhuoneelle jännittyneenä. Ovelta näytti hyvältä. Ja istuttuani maalauksen ääressä hyvän tovin, työ tuntui edelleen onnistuneelta.
Tässä yksi tarina siitä, miten jokin asia voi kiinnittää huomion ja innostaa maalaamaan. Joulukaktus-maalauksessa yhteys lähtökohdan ja maalauksen välillä on harvinaisen suora. Voi ihan hyvin sanoa, että käytin kasvia mallina. Kaikki värit ovat peräisin kukasta, vaikka muuntelin niiden keskinäistä suhdetta ja intensiteettiä. Käytin roimasti punaisia, ja jätin vihreän vähälle. Jostain suunnasta katsoen vihreä jääkin melkein kokonaan runsaiden kukintojen alle. Aivan ihana kukka! Saas nähdä, tuleeko kukkamaalauksia pian lisää. Olen katsellut kelta-violettia iiristä vähän sillä silmällä.
.jpg)
+%5BHDTV+(1080)%5D.jpg)