Vaalean vaikeus

En ollut ollenkaan tyytyväinen työni jälkeen tänään. Tekeillä on kolmas Tyttären uni. Värit eivät totelleet vaan muuttuivat sameiksi ja tylsiksi. Koetin sekoittaa pelastavia sinisiä ja turkooseja. Maalaus tulee vaatimaan tosi paljon kärsivällisyyttä vielä. En edes viitsi julkaista kokonaiskuvaa nyt, niin huonolta se näyttää. Neljännen voin näyttää, se on vasta alussa:

Uusia unia

Tyttären unet 1. (100x100 cm) 2011

Tyttären unet 2. (100x100 cm) 2011

Lainasin uudelle sarjalle nimen tyttäreni syntymävuodelta. Osallistuin tuolloin yhteisnäyttelyyn silloisessa Into-galleriassa ja ehdin juuri juuri saada kevään aikana kaksi maalausta valmiiksi. Maalasin silloin ensimmäisiä akryylitöitäni, joissa käytin väriä akvarellimaisen ohuina kerroksina. Tämä kaksikko toi nuo maalaukset ja tuon onnellisen ajan elävästi mieleeni.

Taidanpa lainata myös tekstiäni tuolta kesältä.

"Minulla on kaunis tytär. Pieni orvokkisilmä, kultatukka, ruususuu. Hän nukkuu sylissäni jalat minun jalkojeni päällä, pää sydämelläni.

Tytär syntyi tammikuussa. Helmikuussa minä naputtelin kiilapuut yhteen kippuraisen uneksuessa sohvannurkassa. Maalasin hitaasti, värin ja kerroksen kerrallaan; maalaushetkiä ei ollut paljon. Vauva sylissäni katselin kirjahyllyyn nojaavaa työtäni, suunnittelin seuraavaa vetoa. Juoksin sisälle sekoittamaan väriä, kun äkäpussi hetkeksi rauhoittui vaunuihinsa. Joskus, harvoin, nousin kuudelta tuhisijan imettyä aamumaitonsa. Useimmiten käperryimme yhteisiin uniin. Kesäkuussa olin kuitenkin saanut kaksi maalausta valmiiksi.

Olen aina ajatellut myös maalaukset lapsinani, rakkaina, joiden ihoa sivelen. Niin kuin lapsella, myös maalauksella on tahtonsa ja luontonsa; se on sukua minulle, mutta omalla olemuksellaan se yllättää minut, tuottaa minulle iloa."

Valkoista valkoisella. Hyvältä näyttää puhtaalla seinällä.

Syrjähyppy punaiseen

Valkoinen - tai  vaalea - kausi jatkuu. Aiemmin esittelemäni seitsemän sarja täytyy vielä kaydä maalaus maalaukselta läpi, tarkentaa sävyt ja huolitella reunat. Tulossa on lisäksi toinen sarja, jossa on viisi maalausta, nekin kokoa 1x1m. 

Tällä viikolla en kuitenkaan malttanut pitäytyä ainoastaan vaaleassa skaalassa, vaan aloitin välipalaksi muutaman veripunaisen pikku työn. Olenko kertonut, että aikanaan (taisi olla vuonna 2007) tilasin 30x35cm kiilapuita peräti sataan maalaukseen? Tuota kokoa on sitten tullut tehtyä monenmoista ja väristä. Näihin pieniin tykkään kasata materiaalia, monet ovatkin aika veistoksellisia. Pienet maalaukset muodostavat luontevasti sarjoja, viimeksi näyttelyssä oli esillä Melankolia. Työhuoneella pyörii aina maalauksen alkuja, joita jatkan, kun siltä tuntuu. 

Joskus maalaus muuttuu tosi paljon. Tässä kävi näin:

Äh. Ihan jännä oranssi-turkoosi muuttui mustanpuhuvaksi. Pitipä nyt kokeilla punamustaa kirkkaiden värien päälle. Ehkä palautan maalaukseen vähän turkoosia myöhemmin. Muutama harkittu glitter-ripaus tähän myös kävisi.

Näihin en koskenut tällä erää, vaikka vähän mieli teki, kun olin punaisen makuun päässyt. Äkkiä pesemään välineet ja pois töistä!

Ruumi naasmine

Tallinnan Taidehallilla toteutettiin taannoin projekti nimeltään Ruumi naasmine/ The Revival of Space. Sveitsiläinen taiteilija George Steinmann sai vuonna 1992 idean, joka pitkän prosessin jälkeen johti näyttelyyn vuonna 1995. Näyttelyssä esitettiin tyhjä, remontoitu tila. Pahoin rapistunut rakennus oli kokonaisuudessaan korjattu. Tilan ennallistaminen sai erilaisia tulkintoja; sitä pidettiin mm. performanssina, käsitteellisenä teoksena, installaationa ja kulttuuripoliittisena kannanottona.

90-luvulla, kun opiskelin viron kieltä, minulla oli tapana käydä Tallinnassa usein. Ruumi naasmine on jäänyt mieleen. Tunnustan, että ensin ajatus tyhjästä näyttelystä tuntui kummalliselta. Mutta mentyäni sisään huomasin pian, että käynnin anti oli paljon suurempi kuin tehtyjen muutosten toteaminen. Tuntui ylelliseltä ja juhlavalta kokea puhdas, tyhjä 1930-lukua henkivä tila ja liikkua, pysähdellä, tuntea ja ajatella siinä. Tyhjä tila innostaa kuvittelemaan erilaisia teoksia, tilaisuuksia, väkimääriä, kohtaamisia, näyttelyitä ja ripustuksia. Valkoiset seinät odottavat ja kätkevät yhtä aikaa. Läsnä on muistoja menneistä ja aavistuksia tulevista.

Tyhjyys fyysisenä ja mentaalisena tilana on taitelijalle tärkeä. Jos sielu on raskas ja mieli kovin kuormitettu, on vaikea tehdä taidetta. Hektinen ympäristö ja kiireinen elämäntapa on usein taiteelle pahaksi. Olen taipuvainen ajattelemaan, että jopa suoranainen tylsyys on välillä tarpeen; se pakottaa ennen pitkää keksimään jotain ei-tylsää, tekemään hyvän teoksen.

Entäpä sitten työympäristö? Jos työhuone on pieni, sotkuinen koppi? Monella on, vaikka kuinka kivaa olisi omistaa jenkkileffoista tuttu loft-ateljee, jossa on tilaa vaikka rullaluistella. Moni osaa ignoroida fyysiset olosuhteet silloin kun ideat virtaavat ja teoksia syntyy. Hiljaisempana aikana on hyvä järjestellä purnukoita ja raivata lattiaa.

Onkohan tämä nyt heppoinen aasinsilta, kun meinaan verrata työhuoneen seinän maalausta monivuotiseen museoremonttiin? No, jos sanon, että työhuoneella toteutettiin pienimuotoinen, osittainen ruumi naasmine?  Maalausseinäni oli reilussa vuodessa muuttunut melkoisen kirjavaksi, ja nyt, kun työn alla on valkoinen sarja, tuntui tärkeältä voida tarkastella hienoisia sävyeroja puhdasta taustaa vasten.

Seinä sai kaksi kerrosta maalia. Pieni aavistus valumista ja roiskeista kuultaa maalin alta, mutta aika hyvä siitä tuli. Saapas nähdä, kauanko pysyy valkoisena.

Seinä maalautui eniten työstäessäni Hukkumista. Rantuja ja valumia ei voi estää kun kangas on niitattu seinään kiinni. Paikoin myös kankaan läpi tuli väriä.

Lattia on oikeasti harmaa, mutta sitä peittää suojamuovi, jonka voisi kyllä kohta vaihtaa.

Ensimmäinen kerros maalattu

...ja toinen.

Valmis.

 Näistä lattiaan muodostuineista kuvioista voisi vaikka saada idean oikeaan maalaukseen.

50 x 50 cm

Valkoinen metri kertaa metri -sarja jatkuu vielä; aion tehdä siitä 12-osaisen. Tässä välissä kuitenkin otin työstääkseni pienempiä töitä, näitä on tulossa seitsemän. Tiedättekö, kun joskus on sellainen oikein levoton tekemisen himo? Ei huvita hienosäätää keskeneräisiä, vaan tekee mieli aloittaa monta uutta.

Seitsemäs valkoinen

7. valkoinen (100x100cm) 

Saattaisi olla nyt valmis tämä sarjan värikkäin tyyppi. Kai sen kuitenkin voi vielä valkoiseksi laskea?