Kusetusta taidekentällä

Yle uutisoi eilen, että Miina Äkkijyrkän osallistuminen kesänäyttelyyn peruuntui. Teokset oli jo kuljetettu näyttelypaikalle, mutta taiteilijan ja järjestäjän erimielisyydet estivät yhteistyön. Uutinen ei anna täyttä varmuutta erimielisyyksien laadusta, mutta se ainakin on pääteltävissä, että kunnon sopimusta ei ole etukäteen kirjoitettu.

Koska kyseessä on juuri Äkkijyrkkä, nimensä mukaisena, räväkkänä ja uhmakkaana, julkisuudessa tunnettu taiteilija, kerrotaan uutista varmaan jossakin eteenpäin tyyliin "taas se Miina riehuu". Olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että Miina ei riehu aiheetta. Oikeastaan haluaisin yllyttää kaikkia taiteilijoita riehumaan aina, jos tarjotaan huonoa sopimusta. Mutta koska riehujaa ei ehkä oteta vakavasti, parempi strategia lienee viileä periksiantamattomuus.

Viimeksi turvauduin tällaiseen viileyteen toissapäivänä puhelimessa. Näyttelynjärjestäjä halusi viedä töitäni ulkomaille. Anteeksi, kuka soittaa, tarkistin. Ahaa, kiitos, mutta valitettavasti olen kuullut, että ulkomaan näyttelyissänne kaikki kustannukset lankeavat taiteiljalle, eikä vastaavasti myyntiä ole tapahtunut; pitääkö tämä paikkansa? "Niin kyllä taiteilijat ovat maksaneet osallistumismaksun ja omat matkansa..." Aivan, minulla on kotimaan myynti viime aikoina vetänyt niin hyvin, että en koe tarvetta lähteä mukaan tällaiseen, ellei ole selvää näyttöä siitä, että taiteija on hyötynyt osallistumisesta. (Miten osasinkin puhua noin vakuuttavasti!) "Ahaa, juu, no sitten..." Ainakaan äkkiseltään soittaja ei osannut osoittaa kysymääni hyötyä. Onko teillä tarkempaa, kirjallista tietoa asiasta, kysyin kuitenkin kohteliaasti, ja informaatio luvattiin toimittaa saman tien sähköpostiini. Mitä todennäköisimmin en tule lähtemään ko. projektiin mukaan.

Edellisen kerran kieltäydyin yhteisnäyttelystä, koska näytteilleasettaja oli kahmaisemassa ennenkuulumattoman myyntiprovision työstäni. Minusta 50% on kipuraja. Olen laskenut, että materiaalikustannukset ovat ainakin 20% teosteni myyntihinnasta. On vaikea perustella logiikkaa, jonka mukaan se, joka ripustaa taulun myyntiseinälle, saa tuplasti enemmän rahaa kuin se, joka on taulun maalannut ja ostanut tarvikkeet. Härskiä ahneutta!

Huipullakin kusetetaan, ja kunnolla. Ars Fennica -palkittu ja viime vuoden Venetsian biennaalin taiteilija Jussi Kivi kirjoitti aiheesta Taide-lehdessä (2/2010) ironisella otsikolla Pätkä menestystarinaa... Taiteilija oli sivuhenkilö ja nälkäpalkkalainen kuraattorien ja komissaarien kalliissa kärkihankkeissa. "Tuntuu siltä, että toisinaan taiteilijaan suhtaudutaan kuin lapseen, riittää kun sille antaa vähän karkkirahaa, niin sitten se taas leikkii pitkään tyytyväisenä". Taiteilijan työtä ei arvostettu. Lisäksi hankkeissa tapahtui luvattoman paljon epäammattimaista töpeksintää - mutta kannattaako kuraattorin nyt niin vimpan päälle niuhottaa, museohan maksaa kuukausipalkkaa.

Oma lukunsa on, millaista kohtelua taiteilija voi saada ihan "omassa tallissaan". On olemassa galleristeja, jotka pitävät kuin kukkaa kämmenellä, kunnioittavat ja rohkaisevat; taiteilija voi luottavaisin mielin keskittyä omaan työhönsä. Valitettavasti tällaiset galleristit ovat harvassa.

Aivan liian usein olen kuullut kollegoiden valittavan, kuinka galleristi/kuraattori on epäreilu, epärehellinen, ynseä, paskantärkeä tai suorastaan ilkeä. Olen nähnyt taiteilijan itkevän, toisen sadattelevan, kolmannen neljännen viidennen jne. harmittelevan, juopottelevan, murehtivan päiväkaudet, kun tärkeä työsuhde takkuaa. Tyhjiä lupauksia satelee, mutta sopimukset eivät pidä, rahat eivät tule ajallaan, teoksia katoaa, sähköposteihin ei vastata, tyyppiä ei saa puhelimellakaan kiinni virka-aikaan, mutta yöllä se soittaa kännissä ja tilittää seksiongelmiaan.

Tajuatteko, taiteen valtiaat, että kohtelemalla taiteilijoita huonosti te tapatte taidetta?

Kahdeksastoista

Kiitos Ristolle, joka kehui väripelkistystä. Olisin saattanut seuraavan kerran heitellä kankaalle vaikka hervottomasti oranssia sen enempää ajattelematta.

Kokonainen maalaus (18. hukkuminen) näyttää nyt tältä. Ensin olen huiskinut tumman. Keltaista työstin enemmänkin massana, työnsin väriä sormia ja kämmentä käyttäen oikealta laidalta tummaa kohden. Veden määrä seoksissani on ollut sopiva, värien kohtaamisissa on syntynyt jännittäviä sinivihreitä ja punaisen sävyjä. Silti mietin, onko keltaisen intensiteetti riittävä. Sekoitin sitruunankeltaiseen valkoista, jotta keltaisen vaalea olisi vaaleampi kuin tumman osan vaalea, joka on pohjakankaan puuvillan väri. Voisin ehkä pelata mediumilla: kiillottaa toisia kohtia, joitakin käsitellä mattamaisiksi.

Pahin

Tänään kerron sen näin: Hukkuminen on se pahin. Pahin, mitä sinulle koskaan tapahtui. Se, joka melkein rikkoi sinut. Hukkuminen on raiskaus rikos murha  force majeure sota kansanmurha koulusurma terrori tuhopoltto luonnonkatastrofi petos pahoinpitely vammautuminen onnettomuus väkivalta sairaus ero kuolema.

Jokin siitä maalautuu tänään näin: roiskuavalla keltaisella ja violetinmustalla.

Se tapahtui, ehkä mielessäsi se edelleen tapahtuu. Näet sen uudelleen ja uudelleen vaikket haluaisi, mielesi tuottaa dokumenttielokuvaa tapahtuneesta päivin öin, ja on kuin mitään muuta ei olisi olemassa. Se on pysäyttänyt aikasi. Myöhemmin itket, suret ehkä sata kertaa sata tuhat ja liian monta vielä. Silti. Se ei ole tuhonnut sinua. Sinä olet.

Yritys kävellä vetten päällä

Tämä juhannuksena maalaamani kangas taitaa olla 17. hukkuminen.

Pyhä Tuho - Maalauksia, maalareita ja avajaisvieraita

Martta somana äidin maalauksen edessä. 

Avajaiset alkoivat lasten ja isien performanssilla gallerian sisäpihalla.

Pihalla oli muutenkin leppoisaa.

Serkukset (Kainuun körtti-Korhosista soaneet alakusa, Vuokatin kuppeesta kotosin)

Torsti Niskanen ja Kukka Paavilainen

Matti Rantanen ja Nimetön

Ville Laaksosen Angsti on kolmiulotteinen maalaus, jossa on kurkistusaukko

Anna-Liisa Kankaanmäen Äiti ja lapsi (kuvassa keskellä taiteilija puolisoineen) ja Timo Tähkäsen veistoksenomainen Source. Gallerian tällä puolella ikkunat antavat Aura-joelle.

Tiina Pyykkisen tumma Aavistus sai punaisen täplän!

Pala Sara Toivosen Credo-maalausta

Kim Somervuoren Nimetön puu on näyttelyn pienin maalaus.

Ville Laaksosen maalauksilla on mittaa kolmisen metriä. Kukkia saa korutaiteilija Liisa Steffa, jonka töitä on myös esillä näyttelyssä. Takana häivähtää Torsti Niskasen ruskeasävyinen akvarelli.

Ville ja Donna valmiina jatkoille.

Nyt meinaa huolestuttaa. "Apurahoja ei tipu, jos maalaat tällaisia ornamentteja, minkäänlaisia ornamentteja".

Mutta en nyt huolestu apurahoista. Enemmän jännittää, miten katsojat kokevat maalaussarjani.

Tässä pieni katsaus avajaisista, kuvaajina Anna-Sofia Sysser ja Martta Oikarinen. Teoskuvia voit katsoa Pyhän Tuhon omassa blogissa, jossa myös taiteilijoiden ja kuraattoreiden ajatuksia näyttelystä ja kauneuden teemasta.

Pyhä Tuho - kuratoitu maalaustaidenäyttely kauneudesta
Jenni Hiltunen, Anna-Liisa Kankaanmäki, Ville Laaksonen, Torsti Niskanen, Maaria Oikarinen, Kukka Paavilainen, Tiina Pyykkinen, Matti Rantanen, Janne Räisänen, Kim Somervuori, Sara Toivanen, Timo Tähkänen, Juha-Heikki Tihinen, Annamari Vänskä

Galleria Maaret Finnberg
Läntinen Rantakatu 3, Turku
Avoinnna ti-pe 12-18, su 12-16, ma ja la suljettu

Turun heinäkuussa - Kyse kauneudesta

Maanantai-aamuna läksin Turun junaan. Matkan syy oli yhteisnäyttely, ensin ripustus ja lehdistötilaisuus, sitten avajaiset seuraavana päivänä. Asemalta otettiin taksi, kun kamerat läppärit korkkarit hidastivat liikkumista ja oli vähän niin kuin kiire pressiin. Kuski ei tiennyt galleriaa, minä en muistanut katuosoitetta mutta vihjeillä "rannassa, kirjaston vieressä" paikka löytyi helposti.  Tilansa puolesta galleria Maaret Finnberg kuuluu Suomen houkuttelevimpiin: on korkeutta ja luonnonvaloa, pitkää seinää, jolla revitellä, mutta myös intiimejä kohtauspaikkoja pienemmän mittakaavan teoksille.

Teokset olivat saapuneet paikalle jo aiemmin näyttelynjärjestäjä Ville Laaksosen kuljettamina. Mittailu ja naputttelu oli täydessä vauhdissa. Minun maalausrullani odotti studiotilan lattialla. Rullassa oli kaiken varalta kuusi maalausta, tilaa tuntui olevan kolmelle-neljälle, joten aikani pyörittelin kankaiden järjestystä. Oli tärkeää huomioida myös, kuinka sarjani sopisi viereisen seinän tummanpuhuviin teoksiin, näyttelyyn valitsemani Torsti Niskasen akvarelleihin. Kolmas studiotilan kokonaisuudessa oli Sara Toivonen, jolta on mukana ilmavia tempera-töljymaalauksia.

Pyysin Villen avuksi kiinnitysvaiheessa. Päädyimme niittaamaan maaalaukset suoraan seinään. Kokeilimme myös puulistaa kankaan taakse ylä- ja alareunoihin, mutta toisin kuin voisi olettaa, listat eivät suoristaneet kangasta, vaan alkoivat  kääntää sitä. Kankaat roikkuvat vapaasti, kuin raanut, niin kuin olivat tekovaiheessa työhuoneeni seinässä (joskin gallerian seinä on valkoinen ja puhdas). Reunat eivät ole luotisuoria, kangas saa lainehtia vähän, vettähän nämä kuvaavat.

Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun esitän Hukkumis-sarjan maalauksia näyttelyssä. Miksi sinä menit uimaan? olen kirjoittanut kerta toisensa jälkeen vihreään maalaukseen. Pyysin morsiuskimpun suruvihkon sijaan, kankaassa myös lukee. Kymmenen vuotta sitten hän, joka ei osannut uida, oli mennyt uimaan, hukkunut. Hyvinkin tarkalleen kymmenen vuotta sitten, juuri oli juhannus, ja juhannusuutisten ensimmäinen kertoma on aina, että hukkuipa taas niin ja niin monta tänä vuonna. Juhannuksena hukutaan. YLEn sivulla oli oikein kartta hukkumispaikoista. Miten helvetissä vuodesta toiseen aina menevät hukkumaan?

Maalasin pakkomiellemaalausta juhannuksen seudun, kun en muuten osannut olla, lisää teoksia samaan sarjaan, Hukkumiseen.Tukkani on punainen, koska maalasin silläkin. Itkettää, kun katson kankaita seinällä. Pitäisikö repiä irti. Tekee mieli soittaa johonkin, huutaa apua. Tai häipyä paikalta vähintään, olla selittämättä mitään mistään kenellekään. Siinä on, näe, mitä näet. Ja mitä voin vastata, kun joku sanoo "nää on kivat"? Näyttelykatalogiin kirjoitin maalauksista otsikolla Järven pakko, tästä blogista poimittua tekstiä lähinnä. Tunnisteella  hukkuminen saa vähän enemmän tietoa siitä, mitä sarja minulle merkitsee ja millaisia vaiheita sen työstämisessä on ollut.

Alun perin minun ei ollut tarkoitus tuoda Hukkumisia tähän näyttelyyn. Mutta koska en saanut toivomaani aikaa Helsingin Taiteilijaseuran galleria Rantakasarmista ja koska tuli vahva nyt-tunne, noudatin tunnettani. Maalaukset ovat myynnissä, mutta mahdollisen ostajan täytyy lainata teosta sitten, kun vihdoin saan näyttelyajan kokonaisuudelleni.

Turun Sanomien Treffi-liiteessä oli sitten keskiviikkona tällainen juttu näyttelystä:

Kukka, jota toinen lohdutti

Olin kesäkuussa sairaana enkä päässyt tavalliseen tapaan töihin huhkimaan. Harmitti. Mieli oli levoton ja kädet toimetonna. Sitten keksin ottaa esiin puuvärit ja tarkastella kukkia. Aika kului paremmin, ja vaikka krysanteemi kettuili ja valkoinen ruusu oli hankala, auringonkukka ilahdutti.

Paavali tuli kylään ja tarttui kyniin hänkin. Kohta jo keksi "pidetään yhdessä kukkanäyttely"; ja näin päätimme, mutta missä ja milloin, saapas nähdä. Täytyy malttaa harjoitella, että saisin piirtämisen letkeäksi mutta tarkaksi.

Nämä ovat kokoa A3. Lisää kukkia täällä (huomaa muutkin yläpalkin linkit).