lauantai 26. kesäkuuta 2010

Kolmastoista





Ylhäällä valmis (kai), alhaalla keskeneräinen. Maalauksen keskellä oleva vihreä kiiinnosti minua, aloin hakea sille kavereita. Löytyi versonvihreää, suolammen värejä ja öisen kuusimetsän melkeinmustaa.Tähän tuli aivan tositosi paljon glitteriä.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Kuudestoista



Viidestoista



Tämä maalaus on aloitettu lokakuussa (alakuva), se on vähän kuin Kahdennentoista sisar. Kumpikin meni lepotauolle hennon kuulakkaana. Kahdestoista sai keväällä runsaan maaliryöpyn päälleen, mutta tässä työssä akvarellimainen ote on säilynyt, ja pidän maalausta erityisen onnistuneena.

Neljästoista


Taakka-kirjoituksessani Jeesus-Maaria käveli pinkille kankaalle keltaisiä jälkiä. Sittemmin tähän on tullut sinilitkuja, vihreitä sormia ja possunpunaa. Mahdollisesti jatkuu jotenkin vähän vielä.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Taakka


Facebookin uusin villitys on erilaisten asioiden joukkosymppaaminen statuspäivityksissä, esimerkiksi:

”Masennus ei ole heikkouden merkki, se on merkki siitä, että on yrittänyt olla liian vahva liian pitkään. Laita tämä statukseesi, jos tunnet jonkun, jolla on tai on ollut masennus. Minä uskallan - uskallatko sinä?”

Olen nähnyt tämän päivityksen muutaman kerran enkä ole kopioinut sitä omaan statukseeni, mutta kopioin sen nyt tähän, koska aiheesta on hyvä puhua. Koen jonkinlaista, aika suurtakin, vastuuta ja velvollisuutta tämän asian – depression – edessä, oikeammin sen alla. Olisinpa vahva ja viisas, olisinpa toivon profeetta. Vastasinkin yhdelle kaverille näin:

”En uskalla. Mutta luen paraikaa Andrew Solomonin kirjaa Keskipäivän demoni – Masennuksen atlas. Ja myöhemmin aion uskaltaa vielä kirjoittaa aiheesta blogissa.”

Nyt olen lukenut Solomonin kirjan kokonaan ja lisäksi nämä: William Styron: Pimeän kuva – Muistelma hulluudesta ja Pirkko Siltalan Nainen ja masennus. Seuraava lukulistalla on Julia Kristevan Musta aurinko. Saatan kirjoittaa näistä myöhemmin, jos ajatusmyrsky suostuu sanallistumaan.

Enemmän kuin uskalluksen puute, syy sihen, etten halunnut kopioida masennusstatusta, oli, että depression määritelmä siinä on vajaa. Masennuksen takana on usein – mutta ei kai aina – jokin suuri menetys tai muutos. Masennuksessa on paljon käsittämätöntä. Masennusta on monenlaista. Pirkko Siltalan artikkeli Miksi masennus on tämän päivän kansantauti? tiivistää ajatuksia, joita hän esittää lukemassani kirjassa.

Oma kaksivuotinen depressioni oli niin syvä ja järkyttävä, että en haluaisi ajatella sitä. En mielelläni muistele voimattomuutta, epätoivoa, lukutaidottomuutta, aistien ja tunteiden turtumusta, kivettymistä. Olen onnellinen, että en edes täysin pysty ajattelemaan sitä, että muisto ei palauta olotilaa. Minua ei huvita kirjoittaa siitä, en halua yrittää kuvailla ja selostaa sitä. Muisto on raskas: se oli pahinta, mitä tiedän ja se tuntui loputtomalta. Joskus pelkään että se palaa. Taidan pelätä sitä enemmän kuin kuolemaa. Se on kuoleman puristus, hiertävä, pysyvä, kauhu, joka ei päästä elämään eikä unohdukseen.

Vakava sairaus, vaikka siitä toipuisikin, taitaa aina jättää varjon ihmiseen. Mielenlaatuni on melankoliaan taipuvainen, ollut kai lapsesta saakka, mutta sairauden ja surun mainingeissa se on ehkä tullut aiempaa synkemmäksi. Viime vuosina olen joutunut huomaamaan, että alttius depressioon on minussa olemassa, että joudun elämään ja taistelemaan sen kanssa.

Haluaisin olla sankarinainen, super. En haluaisi olla depressiotaiteilija. Nyt kuitenkin olen. Kirosana kirosana!

Siltala puhuu syvästä kliinisestä depressiosta, mutta myös eheyttävästä, luovasta masennuksesta. Ensimmäinen käsite on liiankin tuttu, nyt koetan sisäistää jälkimmäistä.

Siltala kirjoittaa:
”Elämä on kulkemista kuolemaa kohti, elämäntie on kuolemantie. Tämä antaa meihin pysyvän surumielisyyden tilan, joka sisältää monien tunnetilojen rinnalla terveen syyllisyyden ja tuntuman elämän tuomiin rajoihin. Se sisältää myös kaipauksen runsaudensarven.
--- Eheyttävän masennuksen tunnetilat sisältävät niin kiintymyksen, rakkauden, hellyyden, kiitollisuuden kuin aggressiivisuuden, tuhoavuuden ja sadisminkin tunnetiloja ja mielikuvia. Eheyttävän masennuksen tunnetiloja ovat myös tuska, ahdistus, haavoittumisen kokemus, kipu, hämmennys, uhanalaisuus, avuttomuus, pelko, häpeä, syyllisyys. Mutta eheyttävän masennuksen tilassa ihminen voi tunnistaa näitä, olla niille avoin ja työstää niitä.”

Maalaaminen kumpuaa nyt tällaisesta. Hukkumisessa on juuri tätä.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Kolmen maalauksen päivä








Yksi alkoi, toinen jatkui, kolmas ehkä valmistui.