Lurjushurmuri

Lurjushurmuri (180x200cm) 2014

Y-elämäni on ollut yhtä suherrrusta viime ajat. Oi, miten saisin raisupisteitä ja typeryspisteitä ja kuningatarkertoimia, säälipisteitä ja ärtsypisteitä ja herkkupisteitä ja myrkkypisteitä. Sou not.

Pisteet on varattu tälle kunkulle. 

 Nee

Koo

Kaa

Yy

Duuni alkoi tuosta vasemmanpuoleista kankaasta, sen hemmetin hankalasta pingottamisesta. Olin maalannut alun joskus irtokankaalle, joka kävi suihkussakin välillä. Kangas oli kutistunut ja varsin ruttuinen. Kiitos apulaiselle! Oikeanpuoleisesta kankaasta tuli Nauraa päin naamaa.

Suuteli kulkuri

Suuteli kulkuri (180x200cm) 2014

Koska yliopistolla on taukoviikko, armaat parhaat ystäväni Pa'al, Pi'ef, Hif'il, Hitpa'el, Huf'al, Nif'al ja Pu'al eivät ole koko ajan vaatineet huomiota. Niinpä olet vetänyt totaaliöverit. Punaista (kadmiumia, paloautoa ja alitsariinia), pinkkiä (rosaa ja magentaa, fluoria ja oopperaa (väritehdas keksinyt näin hienon nimen, kuin Lumene konsanaan)), oranssia (skitsoräikeää ja kadmium-takuuvarmaa), vihreää (kellanvihreää oltava), keltaista, violetttia ja turkoosia. Ooooh. Työhuoneella on useampikin kaksimetrinen pohja, mikä on täyttä luksusta – tai sitten inhaa piinaa, vuorotellen.

En osaa pelata shakkia, paitsi huonosti. Isojen maalausten kanssa pitäisi silti osata pelata taitavasti, ennakoida tulevia siirtoja hyvinkin pitkälle. Muuten käy niin, että olet äkkiä käyttänyt 50 kiloa maalia ja olet aina vaan pihalla.

Uusissa töissä olen käyttänyt paljon erilaisia teloja: rautakaupan leveitä, joilla maalataan seinää ja taiteilijakaupan 5-7 senttisiä vaahtomuovisia, ja mitä niitä onkaan siltä väliltä. Isot lastat ja veitset ovat myös olleet tarpeen. Siveltimet eivät niinkään. Ja kuten näkyy, vanha kunnon pursotusroiskailu on myös repertuaarissa.

Työn eka vaihe toi mieleen, että en kai nyt vaan ole kopioimassa menestysmaalaustani Loistoa. Osasin välttää (tai en osannut hyödyntää).

Sellaiset värit, sellaiset välineet. Mutta miten se iso kangas sitten oikein maalataan? Ehkä ensimmäinen seikka on mittakaavan huomioiminen. Iso kangas ei ole parhaimmillaan pikkupiperrettynä. Käytän isoja eleitä, niin että kankaalle syntyy selkeitä, suurehkoja alueita. Tällainen ele on hyvä tempaista vaikka sillä 20 cm telalla. Se, miten oikealla tavalla tempaistaan, onkin sitten salaista tietoa, niin salaista, että se tulee syvältä kehosta, ei järkisuunnitteluna. Oikea tempaisu näyttää samaan aikaan huolettomalta ja jämptiltä. On kohtalaisen helppo tempaista pieleen. Mistäs sen sitten tietää, että nyt lämähti laaki huti? Sen tietää oikein hyvin, ihan samalla lailla kuin pituushyppyyn ponnistaessa huomaa, että ei saakeli, nyt astuin yli. Se tuntuu kädessä: pentele, kyynärpää, petit.

Lähdin punaisemmalle linjalle

Päästyäni oranssista alusta halusin rakentaa vahvaa punaista. Se ei kuitenkaan heti onnistunut, väri oli kuivuttuaan haalea ja voimaton. Samoin sommittelu oli varsin tylsä "piikki piikki, viisipiikki", vaikkakin nuo tummat magentat olivat läheltä katsottuna hyvinkin kauniit. Pakko on tappaa.

Toin vaaleaa pinkkiä (sitä oopperaa, ei  nyt ihan suoraan purkista mutta kuitenkin), siniviolettia ja oikein väriopillisesti vihreän kontrastin. No jaa. Vielä ei näin toiminut. "Minä olen raisumpi henkilö", maalaus sanoi. Minä lisäsin ärhäkkää oranssinpunaista, ja siitä se tykkäsi; minäkin tykkään. (Valmis työ siis ylhäällä isona kuvana.)