Himailua

Värit ovat vähissä. Voimat loppuivat näyttelyhässäkän jälkeen vähäksi aikaa kokonaan. Putosin ihan mustaan. Jonkin aikaa paruin ja nyyhkin surkeuttani, piilottelin peiton alla. Sitten tajusin, että jumalauta olin tehnyt vuoden työn (sen verran - tai enemmän - näyttelyn maalaaminen yleensä kestää) kahdessa kuukaudessa. En ollut luuseri, olin sankari! Olin vetänyt järjettömyyttä hipovan projektini vimmalla läpi. Tein mitä oli tehtävä. Ja näyttelystä tuli hyvä.

Kaikkensa antanut sankari ansaitsee kunnon loman. Annoin työhuoneen vuokralle, niin en vahingossakaan pääse sinne. Onneksi minulla on suurehko varasto, ihan siinä työhuoneen vastapäätä, ja sain kaiken pakattua sinne, kohtalaisen siististikin vielä. Ja onneksi sain vuokralaisen helposti, sillä rahatkin ovat vähissä. Apurahahakemuksiin on tullut "valitettavasti emme ole voineet suostua" -vastauksia. Sitten on ollut niitä meinausostoja, joista mikään ei ole toteutunut. On tullut puheluita ja sähköposteja, asiakkaat ovat käyneet työhuoneella, ihastelleet, voivotelleet ja tinkineet, halunneet nähdä lisää maalauksia, vaihtaneet suosikkiaan, empineet, luvanneet palata asiaan. Olen oppinut, että ikinä ei saa innostua ennen kuin on sopimus tehty, mutta aina sitä toivoo ja pikkuisen uskookin, ja meneehän tuohon kaupankäyntiin aikaakin. On kurjaa, jos asiakas lupaa kertoa, mihin ratkaisuun on päätynyt, mutta jättää sitten kertomatta, jos on päätynyt eihin. Sitä kuitenkin odottelee jonkin aikaa ja toivoo vielä vähän lisää.

Nyt sitten himmailen himassa. Lueskelen lehtiä ja kirjoja vuorotellen, en jaksa kunnolla keskittyä. Hoidan kukkia, tarkkailen niitä. Katselen Netflixiä. Siivoan, sitten äkkiä sotken. Ostan kaupasta terveellisyyksiä ja teen ruokia, joihin pitää pilkkoa kaikkia juttuja. Teen jättikattilallisia, ihan kuin olisin joku lestadiolaismamma. No, samalla vaivalla moneksi päiväksi. Sitä paitsi ruokia on helppo varioida, esim kaalikeittoon voi yhtenä päivänä lisätä papuja, toisena punajuurta ja hapankurkkua. Chilitomaattikaalikeittokin on hyvää. Paitsi jos on pizza-suklaapäivä tms, joskus yllättäen tulee. Viikonloppuna pidän en mene ulos -päiviä, ainakin sunnuntaina.  Eilen jouduin käymään kaupassa, koska kotona ei ollut salmiakkia. Ei ollut myöskään maitoa eikä munia eikä jäätelöä. Tänään teen teinille lettuja, nyrpisteleeköhän se, kun laitoin taikinaan tattarijauhoa. Käyn välillä Pasilan Eesti herkut -kaupassa, tykkään käydä kaupassa viroksi. Ostin sieltä Veski Matin tattarijauhoa, pussin kyljessä oli tatrapannkoogien ohje. (Viron vesk on suomeksi mylly).

Huomenna menen kuntosalille vaihtamaan läskiä lihakseksi. Teen sellaista huhhuh-treeniä, käskin personal trainerin laittaa ohjelmaan kunnolla rautaa, ja laittoihan se. Hävettää, että olen alkanut tykätä myös spinningistä. Kohta varmaan typerehdän juoksumatollakin. Kuntosalilla on hierovat tuolit ja infrapunasauna, siellä voi hengailla tuntikausia.

Teen myös jotain työn tapaista, mutta se ei liity maalaustaiteeseen, vaan kirjoittamiseen. En kerro vielä mitä, kun en voi olla varma, mitä hommasta tulee.

Ai niin ja virkkaan! Joo joo, ihan pokkana. Olen pitkään vastustanut kaikkea käsityön ja askartelun tapaista, se ei ikään kuin ole taiteilijan arvolle sopivaa. (Huom! en viittaa tässä taiteijoihin, jotka käyttävät vaikkapa ompelemista tekniikkanaan, tarkoitan vain ettei minun kannata kömpelöidä minkään vanttuiden kanssa, jäävät kuitenkin kesken.)

Olen kutsunut välillä väsäämiäni leikkaa liimaa -teoksia kompositioiksi, eivät ole askartelua, eivät. Miksiköhän nyt voisin tätä virkkailupuuhastelua kutsua? Ehkä sisustamiseksi? Toimintaterapiaksi? Teen sellaista mummomaista pyörylämattoa isolla koukulla, matonkuteista. Olen leikannut kuteet vanhoista trikoovaatteista, omistani ja kirppareilta haalimistani. Tarkoitukseni oli alun perin tehdä pikku koreja, niitä, joita näkee sisustusliikkeissä varustettuna muutaman kympin hintalapuilla. Haalin kaikkea punaista. Mutta kun kirppareilla oli myös ihania oransseja, keltaisia, turkooseja ja vihreitä vaatteita! Suuruudenhulluudelta ei voinut tässäkään projektissa välttyä. Kudekeriä on kymmenittäin ja leikattavia t-paitoja vielä kokonainen laatikollinen lisäksi. Taitaa tulla parikin mattoa. Puuha on rentouttavaa ja samalla voi katsoa leffaa tai kuunnella äänikirjaa. Ja saan olla rakkaiden värien kanssa, vaikka ei maalia olekaan. Laitan kuvan vaikka ensi kerralla.