Ei-päivä

Joskus olen töissä viisi minuuttia tai vartin. Esimerkiksi tänään taitaa käydä niin. Joo. Vaihdoin kyllä maalausvaatteet. Istun ja katson tekeleitä.

21. alku

22. tässä vaiheessa

Nyt täytyisi olla viisas ja vakaa. Näillehän voi tehdä mitä tahansa, mutta mitä niille kannattaa tehdä, en taida juuri nyt hetipaikalla tietää. Moido. Lähden pyöräilemään/ kuljeskelemaan/ vaahteranlehtiä potkimaan. Menen keltaiseen/ Lammassaareen/ pihlajanmarjaan/ S-marketiin/ kuuseen/ kirjastoon/ joelle/ romaaniin/ neilikkaan/  

Sovellettua maalausta

Kun tulen töihin, lattialla odottaa tämä:

22. aluillaan

Olen taitellut kangasta tehdäkseni värialueille rajoja ja kuvioille kaksosia. Olen käyttänyt telaa saadakseni värin toistumaan ja imeytymään taitoksessa. Nyt nostan kuivuneen työn seinälle tutkailtavaksi ja valokuvattavaksi. Ajatukset vievät peräti kahdenkymmenen (!) vuoden taakse, Savonlinnan Taidelukioon ja valintaan, jota aikanaan emmin kovasti. Jokaisen kuvataidelinjalaisen oli valittava kolmesta: 1. Yleinen taide, 2. Sovellettu taide ja 3. Käyttögrafiikka ja arkkitehtuuri eli KGA. Näistä viimeinen ei kiinnostanut minua, mutta valinta kahden ensimmäisen välillä oli vaikea, kummassakin tapauksessa tuntui menettävän jotain. 

Yleisessä maalattiin öljyväreillä Ateljeessa. Sovelletussa työskenneltiin Luokassa tai Puutalossa ja kokeiltiin monipuolisesti eri tekniikoita, mm. silkkipainoa, kankaanvärjäystä, linoleumia, emalitöitä, paperimassan tekoa. Valitsin sovelletun, tykkäsin useimmista töistä. Mutta samalla takaraivossa kaihersi, että kyllä ne yleisen opiskelijat siellä Ateljeessaan ovat paljon taiteellisempia. Joillakin oli ihan oma Tyylikin, niistä oli selvästi tuleva taiteilijoita siinä missä KGAlaiset päätyisivät tietenkin arkkitehdeiksi. Kaikki sentään pääsivät Ateljeehen PIMAn eli piirustuksen ja maalauksen tunneilla, joilla tehtiin hiillipiirroksia Nefertitestä ja muista kipsihahmoista, välillä elävästä mallista. Myös sommittelu ja taidehistoria olivat kaikille yhteisiä, pakollisia aineita. Lisäksi saattoi ottaa erillisiä kursseja mm. valokuvauksesta, ompelusta ja kankaankudonnasta (tein näitä kaikkia, lisäksi maalasin maisema-akvarelleja ihan muuten vain, niitä öljyvärejäkin yrittelin).

En ihan tiennyt, miksi isona ruveta, mutta päättelin, että en ole tarpeeksi lahjakas enkä taitava kuvataidealalle. Aloin luottaa kielipäähän ja pänttäämiseen tulevaisuuden avaimina. Taisin myös haaveilla romaanin kirjoittamisesta.

Se, miten minusta tuli taiteilija, onkin jo toinen tarina. Tämän päivän tarinassa 38-vuotias taidemaalari yhtäkkiä kohtaa 18-vuotiaan lukiolaisen, joka innokkaasti kuvioi, värjää ja painaa, paksua puuvillaa Puutalossa. Magenta, violetti ja yönsininen ovat lukiolaisen lempivärejä. He tervehtivät toisiaan iloisesti, kankaat muistuttavat hieman toisiaan. Maalari kiittää värjäriä, olen tainnut matkia sinua vähän, tuumaa.

Seuraava vaihe on samassa selvinnyt: fluoripinkkiä ja kadmiumkeltaista eri vahvuisina seoksina varovasti valellen, värin kulkua ohjaillen. Näin, noin: